Aikaisemmin täällä blogissa kirjoitin Carl Svanbergistä, oululaisesta plokintekijästä ja sorvarista, joka oli esi-isäni. Hänen juurensa vievät Neder-Kalixiin ja samassa suvussa oli paljon muutakin kädentaitojen osaamista. Eräs suvun haara toimi monessa polvessa satulaseppinä.
Satulaseppiä työssään. Koulun opetustaulu 1890-1910. Lähde Tukholman kaupunginmuseo.
Kaikki alkaa Neder-Kalixin Landetista, jossa veneentekijä Jakob Zacharianssonilla, joka ajoittain esiintyy myös asuinpaikkansa mukaisella sukunimellä Landberg, oli kahdesta avioliitostaan ainakin 5 lasta. Jakob oli syntynyt vuonna 1724 ja hänellä oli ensimmäisen vaimonsa Karin Nilsdotter Svanbergin (s. 1731 Ytterbyn 5, Neder-Kalix) kanssa ainakin 2 lasta, edellämainittu Carl, joka otti äitinsä sukunimen ja päätyi Ouluun, sekä tytär Catharina, joka kuoli jo 11-vuotiaana. Toisen vaimon Helena Olofsdotterin s. 1735 kanssa Jacob sai vielä 3 lasta, Sara Helena s. 1775, Anna Catharina s. 1777 ja Jacob s. 1780, jotka kaikki käyttivät sukunimeä Landin.
Ensiksi pari sanaa Anna Catharinasta. Hän meni vartuttuaan emännöitsijäksi (hushållerskaksi) asuinpaikkaansa lähellä olevaan luutnantinpuustelliin, jossa piti majaa luutnantti Nils Henrik Eneskiöld (s. 1773 Uumajassa). Eneskiöld eteni armeijassa ja muutti ensin Luulajaan ja sieltä Lövångeriin. Mukana muutti myös Anna Catharina. Pari vihittiin vasta 1812, kun Anna Catharina oli jo 35-vuotias. Avioliitto jäi lapsettomaksi ja päättyi miehen kuolemaan 1823. Anna Catharina avioitui uudelleen sotaneuvos G. E. Pettersonin kanssa 1825, mutta Pettersson kuoli vain 5 vuoden kuluttua. Anna Catharina jäi leskenä Lövångeriin, jossa hän kuoli 90-vuotiaana maaliskuussa 1867. [1]
Sitten niihin satulaseppiin. Ensimmäisenä suuntasi Ouluun Jacob Jacobsson Landin, nuorin veneentekijän lapsista Neder-Kalixista. Hän muutti Ouluun 1793, jossa avioitui 1806 ja muutti samana vuonna Raaheen. Hän oli ensin satulasepänkisälli Oulussa ja myöhemmin satulaseppä Raahessa. Jacobilla oli vaimonsa Sophia Lassenin kanssa vain yksi tytär, Caisa Helena Landin s. 24.2.1807 Raahessa. Satulaseppä Jacob Landin kuoli pian tyttären syntymän jälkeen 1808 Raahessa. Leski ja tytär muuttivat Ruotsiin Rutvikiin Alaluulajaan (Neder Luleå), jossa äiti avioituu uudestaan. [2]
Sara Helena Landin sai Neder-Kalixissa parikymppisenä 1797 aviottoman pojan, joka sai nimekseen Nils Gustaf Landin. Poika asui isoäitinsä luona, kunnes sukunsa vanavedessä muutti Ouluun 1813. Siellä hän opiskeli satulasepän ammatin, jossa toimi Oulussa ja myöhemmin pitäjänsatulaseppänä Temmeksellä ja Limingassa. Hänen vaimonsa Liisa Valkonen oli Muhokselta ja pariskunta sai viisi lasta. Kaksi pojista jatkoi satulasepän ammatissa, nimittäin Adolf Landin s. 1819 Temmeksellä, muutti myöhemmin Tyrnävälle ja Liminkaan, sekä Nils Gustaf s. 1826 Temmeksellä, joka muutti Liminkaan. Myös Adolfin poika Adolf s. 1843 oli satulaseppä. [3]
Miten Nils Gustaf vanhempi ja hänen poikansa sitten päätyivät satulasepiksi? Selitys piilee mitä luultavimmin Nils Gustaf vanhemman äidissä Sara Helenassa, joka muutti 1799 Ouluun ja pari vuotta myöhemmin avioitui satulaseppä Mikael Villgrenin kanssa. Kun Sara Helenan avioton poika oli isoäidin hoivissa varttunut riittävän isoksi, sai satulaseppä Villgren hänestä luotettavan kisällin ja ammatilleen jatkajan. Sara Helena ja Mikael Villgrenin avioliitosta syntyi 5 lasta. Vanhimmasta pojasta Mikael Villgren nuoremmasta s. 1801 ja k. 1874 tuli niin ikään satulaseppä, myöhemmin ammattikuntansa vanhin, oltermanni ja satulaseppämestari, joka toimi Oulussa. Mikael nuorempi näyttää olleen kiivasluonteinen mies, sillä hän kävi käräjillä mm. tappeluista, juopottelusta ja rettelöinnistä. Hänen lapsensa eivät enää jatkaneet satulasepän ammatissa. Hänen tyttärestään Inasta (Regina, s. 1849, aviossa Liljeqvist) tuli myöhemmin valokuvaaja, joka kuoli vasta 1950, yli 100-vuotiaana. [4]
Veneentekijä Jacob Zachariassonin lapsille periytyi käsillä tekemisen taito ja perinteinen käsityöammatti. Landineissa oli satulaseppiä aina 1700-luvun viime vuosista alkaen 1800-luvun loppupuolelle saakka. Sara Helena ja Mikael Landinin perheessä satulaseppiä oli ainakin neljässä polvessa peräkkäin.
Välillä tulee tehdyksi sukututkimusta puolisoni suvun puolelta eli Juusteista, joita heitäkin on pengottu jo parikymmentä vuotta. Tässä ajattelin esitellä suvun eri haaroja ja nimenkantajia sekä ajatuksiani heistä.
Olen löytänyt useita Juusti-sukuja ja nimenkantajia: piispallis-porvarillinen Juusti/Juusteen -suku Viipurissa, josta tiedot alkavat jo 1500-luvun alkupuolella, Uudenkirkon Juustit, Askolan Vahijärven Juusti-suku ja siellä nimen ottaneet sekä Askolan ”spin-offina” Myrskylässä asuneet Juustit ja vielä Vehkalahden Salmin Juustit.
Uudenkirkon Juustit
Mieheni suvun tunnetut sukupolvet alkavat seppä Heikki Antinpoika Juustista, joka ilmestyy Karjalan kannaksen Uudenkirkon pitäjään melko pian Isovihan jälkeen. Hän muuttaa Uudenkirkon Putrolan kylään joskus ennen vuotta 1728. Häntä mainitaan nimillä Seppä Henrik, Henrik Smed ja Henrik Andersson ja hänelle syntyy 5 lasta, jotka vanhinta v. 1726 syntynyttä Henrikiä lukuunottamatta kastetaan Uudellakirkolla. Aikuiseksi lapsista selviää kuitenkin vain Gabriel-poika, joka syntyi vuonna 1728. Kaikki Uudenkirkon Juustit ovat tämän Gabrielin jälkeläisiä. Seppä Heikki Antinpoika muutti vaimonsa Kristiina Rautasen kanssa Putrolasta Uudenkirkon Inon kylään noin vuoden 1751 tienoilla. Heikin mainitaan syntyneen noin 1666.
The Little Blacksmith, print, Charles Jacque 1843 (MET, 22.63.50). Wikimedia Commons.
Seppä Heikki Antinpojan vaiheista ennen 1720-lukua ei ole saatu selkoa, ei myöskään siitä mistä hän saapui Uudellekirkolle. Yksi mahdollisuus on, että hänelle on sukuyhteys Viipurin Juustilanjoen Juusti / Juusteen-sukuun.
Uudellakirkolla sukua asui ainakin Inon, Himottulan, Vitikkalan, Vohnalan, Jäppilän ja Puumolan kylissä. Evakkotaipaleen jälkeen suku hajaantui Suomessa useille asuinpaikoille, mm. Helsinkiin, Lappeenrantaan, Riihimäen seudulle, Tampereelle, Turkuun ja Sauvoon.
Uudenkirkon Juustien sukulinjan Y-DNA haploryhmä on Suomessa melko harvinainen I-P37, tarkemmin I-A19384. I-haploihin erikoistuneilta tutkijoilta saamamme tiedon mukaan lähimmillä osumilla on sukujuuria erityisesti Irlannissa ja Englannissa sekä Saksan pohjoisosissa. Mahdollisesti nämä Brittein saarten asukkaat ovat sinne aikoinaan noin 400- ja 500-luvuilta alkaneen muuttoliikkeen, Länsi-Euroopasta (lähtöisin Pohjois-Saksan, Hollannin ja Tanskan alueelta) siirtyneiden germaanisten heimojen, anglosaksien jälkeläisiä.
Vehkalahden Juustit
Vehkalahden Salmin Juusti-suku alkaa Salmin kylässä asuneesta Sigfrid Ollinpojasta, joka isännöi tilaa 1620-1663. Samasta Sipistä polveutuu monta muutakin sukua Vehkalahden eri taloihin: Tommola, Marttila, Venäläinen yms. Maakirjoissa tämä Sipi jatkaa viljelyään 1649-1695, kunnes 1697 hänen pojanpoikansa Simo ja Martti Eskonpojat jatkavat työtä. Sipin poika Esko Sipinpoika lienee kuollut jo 1665 paikkeilla ja jäi käytännössä väliin isäntien ketjusta.
Edellä mainitun Sipin pojan Martti Sipinpojan poika Sipi (s.n. 1680 ja k. 1749) viljelee tilan osaa, jota Vehkalahden ensimmäisessä rippikirjassa kutsutaan Juustilaksi ainakin jo vuonna 1744, ja Sipin jälkeläiset käyttävät Juusti-sukunimeä. Mistä tilan nimi ja sukunimi tulivat Vehkalahdelle?
Kaisa Kyläkosken blogissa on kaavio Viipurin maalaiskunnan Juustilanjoella mainituista Juusteista / Juusteneista, jotka ovat omistaneet kylässä maita jo ainakin 1540-luvun puolivälissä. Kyläkosken mukaan kylässä kirjattiin 1580-luvun puolivälissä kahtena vuotena eräs Olli Laurinpoika Juusti, josta sittemmin ei ole havaintoja Juustilanjoella. Suku- ja tilannimen siirtymisestä Vehkalahden Salmiin herää epäilys, että muuttiko Olli Laurinpoika Juusti jostain syystä Vehkalahden Salmiin ja onko siellä esiintyvä Sipi Ollinpoika hänen poikansa? Etäisyys ei päätä huimaa, noin 110 kilometriä pääosin Viipurin valtatietä pitkin.
DNA-tutkimukselle ongelman muodostaa se, että mieslinja katkeaa suvussa kun isännäksi tulee Liisa Jaakontytär Juustin s. 1765 puoliso Juho Matinpoika s. 1760, ja perheen lapset käyttävät jatkossa talon mukaan sukunimeä Juusti. Myös toinen vävy Simo Simonpoika Kelkka s. 1822 alkaa käyttää vaimonsa Juusti-sukunimeä ja periyttää sen jälkeläisilleen. Näin ollen Juusteilla ei ole suoraa isälinjaa Sigfrid Ollinpoikaan, mutta mahdollisesti mieslinjainen DNA muista Sigfrid Ollinpojan jälkeläislinjoista voisi selventää asiaa.
Juustin suvussa Vehkalahdella oli monia veneenrakentajia. Kuvassa oikealla alarivissä Mooses Juusti ja oikealla ylärivissä hänen veljensä Uuno Juusti. Kuva teoksesta Vehkalahden pitäjänkirja 2, Vehkalahden kunta 1980. Kuva Erkki Ala-Könnin kokoelmasta.
Askolan Vahijärven Juustit
Yksi mielenkiintoinen Juusti-tihentymä on itä-uusimaalaisen Askolan kunnan Vahijärven kylässä asunut Juusti-suku. Tomas Hinderssonin vanhalle tilalle Vahijärven Hasuun tulevat 1600-luvun alkupuolella isänniksi Marcus Larsson ja tämän poika Jost (Joost) Marcusson. Marcus Larsson mainitaan asutuksen yleisluetteloissa muutamaa vuotta lukuunottamatta katkeamatta 1620-39, poika Jost Marcusson vuodesta 1627 alkaen, näin ollen Jost voisi olla syntynyt 1600-luvun alussa.
Joostilla oli vaimo Agneta sekä poika Simon, joka jatkaa Hasun tilaa isänsä jälkeen. Myöhemmin Hasun tila ilmeisesti autioituu ja Simon siirtyy Nokia- ja Juti-tiloille, jotka myöhemmin esiintyvät Justi-nimellä. Jo Marcus Larssonia mainitaan sukunimellä Juusti ja siksi herääkin epäilys, onko tämän Marcus Larssonin isä ehkä Juustilanjoella 1554-1598 mainittu Lars Juusti, jonka sukulaisuudesta muihin Juusteihin on vain arvailuja. Lars saattoi olla Juustilanjoella 1543-1546 mainitun Hans Juustenin poika. Laurin poikien nimet Olof, Marcus ja Simon eivät kuitenkaan tue tätä hypoteesia.
Toinen mahdollisuus on että sukunimi on muotoutunut Joost Marcussonin etunimestä. Joost-etunimi on hollantilaista alkuperää, joten voi olla että Joostilla oli sukujuuria siihen suuntaan. Askolan historian kirjoittanut Heikki Laurinmäki mainitsee lyhyesti kirjassa omaksi arviokseen, että Juusti tilannimenä juontuu nimenomaan varhaisen isännän Joost-etunimestä. Tässä kuitenkin kannattaa huomioida se, että jo Joostin isä mainitaan lähteissä Juusti-sukunimellä, joka herättää kysymyksiä tämän hypoteesin paikkansapitävyydestä.
Vahijärven Juustilaa isännöi maakirjassa 1722 Erich Sigfridsson Justi, joka luultavasti syntyi joskus 1670-luvulla. Hänestä, tai hänen isästään Sigfridistä ei ole selvinnyt, mitä sukua he olivat Marcus Larssonista periytyvälle haaralle, mutta luultavaa kyllä on, että sukuyhteys on olemassa. Tila nimittäin palaa hieman myöhemmin alkuperäisen suvun haltuun ja sama suku jatkaa siinä aina 1800-luvun loppuun saakka.
Askolasta muutti Myrskylään 1807 Maria Juhontytär Juusti s. 1768 miehensä torppari Erkki Heikinpojan kanssa. Koko perhe käytti Marian sukunimeä Juusti, ja Myrskylän Juustit ovatkin samaa sukua Askolan Vahijärven Juustien kanssa. Askolan Vahijärveltä muutettiin myös Pukkilan Torppiin. Sinne meni Erik Viktor Erikinpoika Juusti t. 1874. Hänkin on samaa Marcus Larssonista alkavaa sukua.
Askolassa on myös sellaisia Juustin nimenkantajia, jotka eivät geneettisesti liity edellä kuvattuihin Marcus Larssonin jälkeläisiin.
Mielenkiintoinen tapaus on lampuoti Erik Johan Erikinpoika Nikkilä, ent. Fougdila / Voutila, Jukuri, myöh. Juusti, joka s. 1858 Pukkilan Kanteleen Fougdilassa, mutta muutti myöhemmin Askolan Vahijärvelle nro 9 Juustin tilalla. Hän esiintyy asiakirjoissa monella sukunimellä ja ottaa tilan mukaan nimekseen Juusti eikä siis ole sukua muiden Vahijärven Juustien kanssa.
Myös Askolan Vahijärven Typässä vuonna 1856 syntynyt Johan Ismael Johansson ottaa myöhemmin käyttöönsä sukunimen Juusti viljellessään lyhyen aikaa osaa Juustin tilasta. Hänen isänsä muutti Typpään Pornaisista eikä mielestäni liity muihin Askolan Juusteihin. Johan Ismail perheineen muuttaa myöhemmin Myrskylään. Suvun alkuperäinen sukunimi on saattanut olla Mynttinen, sillä Johan Ismailin poika ottaa sukunimekseen tämän nimen myöhemmin.
Tiedossani ei ole Askolan Vahijärven Juustien DNA-haploryhmää, vaikka suku kyllä jatkuu meidän päiviimme saakka.
Viipurin ja Juustilanjoen Juustit
Ehdottomasti tutkituin Juusti / Juusten-haara on Viipurin kaupungissa ja Viipurin maalaiskunnan Juustilanjoella asunut suku, joka alkaa Viipurin linnan päälliköstä Pietari (Pekko, Peder) Juustenista, jonka arvellaan syntyneen noin vuoden 1470 paikkeilla. Pekosta tuli myöhemmin suurkauppias ja porvari Viipurin kaupungissa. Mahdollisesti Pekko oli alunperin saksalaista tai ruotsalaista sukujuurta, sillä varsinkin saksalaisia oli Viipurin valtaporvareina paljon. Saattaa myös olla mahdollista, että suku on friisiläistä alkuperää ja sukujuuret vievät Alankomaiden tai Belgian suuntaan, jos Juusten-nimi pohjaa etunimeen Jost, Just. Pekolla oli vakiintunut asema kaupungissa, sillä hän omisti Juustilan talon Viipurissa mustainveljesten luostarin äärellä. Kadun nimi oli vielä keväällä 1944 Juusteeninkatu. Lisäksi hän omisti jo 1516 maata Juustilanjoella ja osti Merijoen kartanon 1520-luvulla. Pekko kuoli 1530 (joidenkin lähteiden mukaan 1533) Viipurissa ruttoon.
Viipurin kaupunki 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Kuparikaiverrus teoksesta: Erik Dahlberg, Svecia antiqva et hodierna, Stockholm (1698-1715). Painolaatassa vuosiluku 1709. Public domain, via Wikimedia Commons
Hänellä ja puolisollaan Anna Sigfridintyttärellä oli ainakin 5 lasta. Pojista Söffring (Sigfried)s.n. 1500 toimi Hauhon kirkkoherra ainakin 1541-1578 ja aloittaa suvun aatelisen ja sotilaallisen haaran. Tätä haaraa edustavat mm. hänen poikansa amiraali Bengt, aateloituna Gyllenlood ja toinen poika Klemetti, Hollolan kihlakunnan vouti ja myöhemmin Viipurin pormestari.
Pekon toinen poika Jöns (Johannes) s.n. 1510 jatkoi isänsä jalanjäljissä Viipurissa porvarina ja raatimiehenä sekä pormestarina. Hän omisti Juustilan kartanon Juustilanjoella Viipurin maalaiskunnassa, mutta tila siirtyi myöhemmin hänen veljelleen Paavalile.
Kolmas poika Paavali s. 1516, oli Suomen piispa Turussa. Hänet aateloitiin 1573. Hänen lapsistaan polveutuvat mm. suvut Stråhlman, Croell, Rosencroell, Thauvonius ja Möllersvärd.
Pekon tytär Brita oli Viipurin pormestarina 1540-60 olleen Henrik Bjurin puoliso.
Lisäksi perheessä lienee ollut vanhin poika Hintz, joka häviää Viipurista 1530-luvulla vaimonsa Ingridin kanssa. Hintz siis oli perheen porvari tuossa 1520-1530 lukujen taitteessa, ja hänen jälkeensä porvariksi tuli Jöns. (Lähde Viipurin historian liite / Gunvor Kerkkonen). Katso myös
DNA-tutkimuksen kannalta on harmillista, että nykyisen käsityksen mukaan Pekko Juustenin suku jatkuu vain naislinjaisena, ja näin ollen Y-DNA-tutkimusta ei voi tehdä.
Eräät sukututkijat ovat kylläkin esittäneet, että piispa Paavali Juustenin pojanpoika Hannu Hannunpoika olisi ottanut käyttöön nimen Frilander ja tästä Frilander-suvusta otettu Y-DNA-näyte kuuluu R-M269 -haploryhmään (keskustelua tästä Sukuforumilla). Tämä Hannun sukulaisuus Juusteneihin on kuitenkin tutkimuksessa kiistanalainen.
Juusteissa ja varsinkin Juustilanjoen maanomistuksessa ja asukkaissa riittää vielä paljon tutkittavaa. Toivottavasti DNA-tutkimukset jatkossa valaisevat näitäkin arvoituksia. Tässäkin jutussa on monia hypoteeseja, joiden oikeellisuuden tulevaisuuden tutkimuslöydöt joko vahvistavat tai kumoavat.
Jos sinulla on lisätietoja tämän postauksen aiheista, jätä mielellään kommentti.
Välillä tulee kirjoiteltua muuallekin kuin tänne blogiin. Linkitän kuitenkin tännekin kirjoitukseni Vuonnisen kylästä ja sen sivukylistä ja asukkaista. Kirjoitus on julkaistu Vuokkiniemi-seuran sivustolla.
Edit 19.8.2021. Sain ystävälliseltä lukijalta Sari Miettiseltä lisätietoja sekä Hilippä Mihejeffin hautajaiskuvan henkilöihin että Teppo Raunion perheeseen liittyen. Kiitos Sarille! Päivitin tietoja alle.
Kiitos myös Jyrki Mäkelälle, joka välitti Annikki Lipposen antamia tietoja Pekka Kanervasta, tiedot päivitetty alle.
Ajattelin kerätä tähän blogipostaukseen tietoja Paltamoon 1920-luvun alussa tulleista vienankarjalaisista perheistä. Ensi vuonna tuosta suurimmasta pakolaisaallosta, joka ajoittui helmikuuhun 1922, tulee kuluneeksi jo 100 vuotta. Paltamoonkin tuli paljon pakolaisia, ja siellä toimi myös Valtion pakolaisavustuskeskuksen Kiehimän jakopaikka, joka piti huolta, muonitti ja järjesti majoituksia tulijoille.
Pakolaisten kokonaismäärän arviot vaihtelevat, mutta jonkinlainen konsensus vallinnee noin 10.000 -11.000 tulijasta koko Suomen osalta. Jos haluat taustoitusta siihen, mitä kaikkea Vienan Karjalassa noihin aikoihin tapahtui ja mitkä tekijät aiheuttivat pakolaisaallon, tässä on Pekka Vaaran hyvä katsaus aihepiiriin.
Vienankarjalaisista on Paltamon historiakirjoissa ja eri kylien kyläkirjoissa vain ohimeneviä mainintoja, jos siitäkään. Pikaisella penkomisella löysin eri lähteistä noin parikymmentä perhettä, jotka jäivät asumaan kuntaan eli ehkä yhteensä noin 150 henkilöä aikuisia tulijoita ja heidän lapsiaan. Alkuvaiheessa 1922-1924 määrä lienee ollut moninkertainen, mutta noin puolet pakolaisista palasi heille luvatun armahduksen houkuttelemana takaisin Itä-Karjalaan ja jääjistä monet jatkoivat matkaa työmahdollisuuksien perässä Etelä-Suomeen, kaupunkeihin ja tehtaisiin. Erityisesti Kemiin hankkiutui moni vienalainen perhe työn perässä.
Listaa kootessa kävi ilmi, että monella perheellä oli jo sukulaisia, heimolaisia samalla paikkakunnalla ja tultiin tuttavien ja sukulaisten kanssa samoihin paikkoihin. Paltamo näyttää vetäneen tulijoita erityisesti Uhtuan Alajärveltä ja Jyvälahdelta, Vuokkiniemestä ja Vuonnisesta. Esimerkkinä käy vaikka Timosen serkussarja Alajärveltä, josta tuli kolmen eri Timosen veljeksen jälkeläisiä Paltamoon: Maija ja Tatjana Romanantyttäret, heidän 1.serkkunsa Tatjana Levantytär (Konsta Niemen vaimo) sekä vielä kolmannen veljeksen poika Teppo Aleksanterinpoika Raunio. Aleksi Tikanoja ja Antti Vierma olivat veljekset, Särkkiä eli Lazareveja tuli monta jne.
Vienalaisia perheitä Paltamossa
Tässä käsittelemäni lista ei ole täydellinen, otan kiitollisena vastaan lisätietoja ja täydennyksiä. Perheet ovat tässä aakkosjärjestyksessä.
Garmujeva / Harmonen (aviossa Härkönen) Maria Pavelintytär, (1907-1971) Vuokkiniemi. Tuli Suomeen 1922 (oli silloin 15-vuotias) yhdessä sisarensa Annin kanssa. Anni ja Maria olivat palaamassa Vuokkiniemelle 1923, mutta Maria kääntyi Ristijärveltä takaisin ja jäi tänne, Anni-sisar palasi Karjalaan. Maria asui aviossa Leppivaaralla Oikarilassa ja viimeiset vuotensa kirkonkylällä. Perheeseen syntyi 12 lasta.
Korkkonen Eemeli Huotarinpoika (1898-1958) Vuonninen, vaimo Maria Romanantytär Timonen (1890-1952) Uhtua Alajärvi. Asuivat Raappananmäen suunnalla. Tulivat Suomeen 1922. Lapsia 7. Eemeli teki metsä- ja sekatöitä. Marian sisko Natalia oli Teppo Särkän vaimo ja serkku Tatjana oli Konsta Niemen vaimo sekä serkku Teppo Raunio asui myös Paltamossa.
Vasemmalla Eemeli Korkkonen, oikealla hänen vaimonsa Maria. Kuvassa perheen lapsia sekä kaksi kaksi vanhempaa naishenkilöä ja etualan valkolakkinen tyttö tuntemattomia.
Korkkonen Kusti Huotarinpoika (1888-1972) Vuonninen, oli Eemelin velipuoli. Puoliso Anni Ivanintytär Lesonen (1886-1959) Venehjärveltä. Perhe asui Melalahdessa Rusalassa ja sitä ennen Heikkilässä vuokralla. Lapsia 3, joista Jaakko kaatui sodassa. EDIT: Kusti oli ammatiltaan suutari. EDIT 2: lasten määrä korjattu.
Kusti Korkkonen perheineen.
Koskinen ent. Kossijev Teppo Huotarinpoika, (1892, kuolinaika ei tiedossa) Vuonninen. Puoliso Heta os. Torvinen, Tepon äiti Darja Kossijeva os. Malinen 1863-?. Asuivat Tiilikaisten jälkeen Melalahden Tekolassa ja sitä ennen Rapilassa. Pari oli lapseton. Hetan isä oli ollut hyvin edistysmielinen isänmaallinen vaikuttaja. He kävivät usein auttamassa taloissa tarvittaessa. He olivat hiljaisia, taitavia ihmisiä. Teppo myös suutaroi, mutta joutui lopettamaan, kun oli yliherkkä kumille. Tuohon aikaan kun kumiteräsaappaat olivat suosittuja. Hietamäki, s. 270. EDIT: Heta oli kotoisin Vuonnisen Aajuolahdesta ja tuli Suomeen perheensä kanssa, joka asettui Ristijärvelle. Hänen isänsä oli Kusma Torvinen ent. Dorofejev.
Kossijeva Palagea Grigorintytär, (1858-1949) ja ilmeisesti hänen sisarensa leskirouva Kossijeva Darja (1879-1945) olivat kotoisin Vuonnisesta. Muuttivat pois Paltamosta 1944, ilmeisesti Oulun seudulle Maikkulaan pakolaisten vanhainkotiin. Ei tarkempia tietoja.
Kyyrönen ent. Kirillov Heikki s. 1927 ja tämän äiti Mari (1883-1979) Vuokkiniemeltä. Mari ja Ontrei Kyyrösen 7-lapsinen perhe pakeni Suomeen 1922, jossa heidät sijoitettiin ensin Mieslahden Keräsen taloon, josta muuttivat sitten Ristijärvelle. Tytär Santra (myösh. Remsu) kävi pakolaiskoulun Mieslahdessa. Vuonna 1924 Kyyröset palasivat Vuokkiniemelle. Heikki-poika syntyi siellä 1927. Kesällä 1944 Heikki ja hänen vanhempansa lähtivät suomalaisten joukkojen mukana Suomeen ja asettuivat Lapualle. Heikki valmistui opettajaksi 1955 ja tuli Mieslahteen kansanopiston opettajaksi vuosiksi 1960-1975. Heikin äiti Mari asui opistolla vanhan juhlasalirakennuksen päädyssä kutoen sukkia ja lapasia. Hän oli Suomessa muukalaispassilla elämänsä loppuun saakka ja kuoli 96-vuotiaana vuonna 1979. Lähde Romppainen 2007 s. 477-478.
Mari Kyyrönen. Kuva Karjalan Sivistysseura ry, Sampo-tietokanta.
Lahdenperä ent. Prohorov Kliimo (1874- 1948) Vuonninen Aajuolahti ja puoliso Olga (Agafia) Alekseintytär os. Lesonen (1873-1950) Venehjärvi. Asuivat Melalahdessa. Poika Jussi Lahdenperä s. 1905 osti mökinpaikan Melalahden Rauniosta. Perhe asui ennen muuttoa Rapilassa. Jussi oli töissä Rautateillä. Jussin perheeseen syntyi kaikkiaan 15 lasta. Kliimon ja Olgan kanssa 1922 Suomeen tuli myös Jussin veli Ville, joka kaatui sodassa sekä tytär Veera, joka palasi miehensä ja tyttärensä kanssa takaisin Karjalaan.
Kliimo Lahdenperä ja hänen vaimonsa Olga.
Lesonen (aviossa Väisänen) Paula (Palaka) (1885-1965), syntymäpaikka Vuokkiniemi Kivijärvi, asuinpaikka Melalahdessa (Vaarankylässä) Halmetmäki, jossa aviossa Erkki Väisäsen kanssa. Palakalla oli kolme lasta ensimmäisestä aviosta Jaakko Juurikaisen kanssa ja kaksi Erkin kanssa. Palakan poika Pekka Väisänen avioitui myöhemmin myös Lesosen kanssa. Hänen puolisonsa oli Venehjärvellä syntynyt Lesonen Anni Otontytär (1902-1982), joka asui perheineen Vaarankylän Syrjälässä.
Malinen Savva (Samuli) Miinanpoika (1896-1965) Vuonnisen Korpijärveltä tuli vävyksi Mieslahden Kunnakseen. Perheessä 5 lasta.
Niemi, ent. Mihejev Hilippä Mihailipoika (1848-1938) ja vaimonsa Uljana Huotarintytär os. Vatanen (1863-?) tulivat Uhtuan Alajärveltä pakolaisina Paltamoon 1922, jonne myös jäivät. Mukana poika (kts. seuraava)
Hilippä Mihejeffin hautajaiset 1938. Merkityt henkilöt ehkä Eljas ja Anna Tiilikainen Melalahdesta. (Lisätietoja saatu 19.8.2021 Sari Miettiseltä): Kuvan oikeassa laidassa Konsta Niemi (vainajan poika). Kolmas oikealta Ville Raunio. Takarivissä mies solmiossa Eemeli Kilpeläinen ja Eljas Tiilikaisen vasemmalla puolella Eemelin vaimo Maija, Maikki Kilpeläinen os. Särkkä. Takarivissä keskellä oviaukkoa Tatjana Niemi (Konstan puoliso). Nainen takarivissä heti Eljas Tiilikaisen oikealla puolella Kristiina Raunio.
Niemi, ent. Mihejev Konsta Hilipänpoika (1884-1956) Uhtua Alajärvi ja puoliso Tatjana Levantyttö os. Timonen Uhtualta, s. 1882. Perheessä oli 5 lasta. Tatjana asui leskenä Paltamon kirkonkylässä. Tulivat Suomeen 1920. Tatjana oli 1. serkkuja sekä Teppo Raunion että Maria ja Natalia Timosen kanssa.
Raunio ent. Timonen, Timofejev Teppo Matveinpoika (1880-1945) syntynyt Uhtuan Alajärvellä, sekä vaimo Kristiina Huotarintytär os. Kenijeva (1883-1972), syntymäpaikka Uhtua Jyvälahti. Vuonna 1939 Teppo ilmoitti ammatikseen metsätyömies ja vuonna 1944 suutari. Raunioilla oli 6 lasta, joista osa kuoli siellä pieninä. Perhe asui ensin Kotipirtti-nimisessä talossa Puolangantien varressa ja muutti sitten noin 1945-47 osoitteeseen Vaarankyläntie 8. Teppo ja Natta (Natalia) Särkkä asuivat Kotipirtin toisessa päässä. Paltamoon on perheestä haudattu Teppo ja Kristiina Raunio. Heidän lapsistaan Ville ja Mari on myös haudattu Paltamoon. Heidän lapsensa Heikki on jäänyt rintamalle sodan aikana Kiestingissä 1941, mutta hänellä on paikka Paltamon sankarihautausmaalla. Molemmilla pojilla Villellä ja Heikillä oli perhettä. Teppo oli 1. serkku sekä Konsta Niemen vaimon Tatjanan että Maria ja Natalia Timosen kanssa. (tekstiä päivitetty 19.8.2021 lisätiedoilla).
Kuvassa Teppo, Heikki, Kristiina ja edessä Ville ja Mari Raunio. Kuva saatu Sari Miettiseltä.
Särkkä ent. Lazarev Teppo Aleksanterinpoika (1897-1954) Uhtua, puoliso Natalia Romanantytär Timonen (1903-1985) Uhtua Alajärvi (Eemeli Korkkosen vaimon Marian sisar). Tepon äiti Darja Triihvontytär os. Sergejeva eli Jamanen (1878-1939) tuli poikansa mukana ja on myös haudattu Paltamoon. Tepon mukana tulivat sisarukset Otto (1906-1990), Maikki s. 1907 (aviossa Kilpeläinen), Anni s. 1916 ja mahdollisesti Vaseli. Tepolla ja Natalialla oli ilmeisesti 5 lasta.
Natalia ja Teppo Särkkä sekä tuntematon, mahd. 1920-luvun loppupuolella.
Tikanoja ent. Tihanov AleksiTimonpoika (1881-1978) Uhtualta ja vaimo Tatjana Jyrintytär os. Pappinen, Popova (1894-1984) Uhtua Jyvälahti. Tikanojat asuivat Mieslahdessa ensin Heiskalassa, sitten Alatalossa Kajaani-Oulu tien varrella ns. Egyptin suoralla. Aleksin elinkeinoina olivat maatalous ja kulkukauppa ensin hevosella ja sitten 1960-luvulla pakettiautolla. Perheeseen syntyi 8 lasta, joista kolme kuoli pieninä. Aikuisiksi varttuivat Veera, Eino, Aili, Eero ja Eine. Romppainen s. 476.
Aleksi Tikanoja hevosineen. Kuva Romppaisen kirjasta s. 476 (Annikki Leinosen kokoelma).
Tervonen (Tervasov) Vaseli Riikonpoika (1882-1951) Vuonnisesta, puoliso Helena Romanantytär Lettijeva (1881-1956) Vuonnisesta, tulivat Suomeen 1922. Perheen mukana muutti myös Vasilin äiti Iro (Irina) Ossipantytär Malinen. Perhe asui viimeksi Riikola-nimisessä talossa Uvantien varrella. Muut lapset muuttivat Kemiin, Paltamoon jäi tytär Lukki (Glikeria), joka avioitui Karjalanvaaralle Hannes Möttöselle.
Vasselei ja Jelana Tervasoffin (Tervosen) perhe noin 1923. Vasemmalla Vasselein äiti Iro Malinen.
Tiilikainen Elias Petrinpoika (1881-1937) Uhtuan Jyvälahdesta, ja ”Tiilikaisen mamma” Anna Semjonintytär os. Siikonen (1876-1956) Jyvälahdesta asuivat Melalahdessa Tekolan mökissä, joka oli entinen Paavolan torppa. Vanhin tytär Maria (Väisänen) meni emännäksi Vaarankylän Kallioon. Pojat Hiski ja Vaseli eli Ville hakeutuivat aikuisina maailmalle. Iida eli Tiilikaisen Iita jäi äitinsä kanssa Tekolaan. ”Tiilikaisen mamma oli innokas kalastaja. Hän oli ortodoksi, mökin nurkassa oli ikoni ja hän piti paaston, vaikka oli muutoin hyvin vapaamielinen uskonasioissa. Mökki oli siisti ja kodikas. Iloinen Iida oli sota-aikana innokas lotta. Ammatikseen hän opetteli pysäkillä juna-avustajaksi. Iita kuoli parhaassa iässään keuhkotautiin.” Hautamäki s. 274 ja 270.
Vierma ent. Tihanov Antti Timonpoika Uhtualta (1884-1942) ja puoliso Jouki Ivanintytär os. Afanasieva (1888-1969) Uhtualta. Antti oli Aleksi Tikanoja / Tihanovin veli. Lapsia syntyi 8 kpl: Sakari, Pekka, Simo, Timo, Antti, Anni, Maija ja Paavo. Antti ja Paavo Vierma omistivat maata Mieslahden Tahvin Puotiniemessä ja Savirannan Valtalanrannassa. Uhtualla syntyneet Sakari ja Pekka Vierma asuivat Mieslahden Merilän talossa. Valtalanrannassa asui Antin leski Jouki. Kajaanissa asunut Pekka Vierma meni Ruotsiin, vaikka oli saanut Suomen kansalaisuuden sodan jälkeen.
Antti Vierma. (Kuva geni.com).
Vielä riittää tutkittavaa…
Tarkempaa tutkimusta vaativat vielä seuraavat nyt esiin tulleet henkilöt. Jos sinulla on heistä tietoja, otan niitä mielelläni vastaan.
Timonen Konsta Konstantininpoika Uhtuan Luusalmelta. Asui 1922-1924 Melalahdessa ja teki siellä pientä kauppaa. Konsta palasi vaimoineen Karjalaan mutta kaksi poikaa Stepan ja Aleksei jäi Suomeen. Heidän kohtaloistaan ei ole tarkempaa tietoa. (Usatševa 2021, 189).
Sergejeff Ivan, joka piti kauppaa Melalahden Heikkilässä 1888-1899 ja asui ilmeisesti myöhemmin Mieslahden Korholassa 1911-1912. (Romppainen 2007, s. 196)
Hoteinen Risto, asunut Mieslahden Valtalassa, teki taloissa aitoja ja hakkasi halkoja. Palasi mahdollisesti Karjalaan? Romppainen s. 475
Ipatti (mahd. alkujaan Ipatoff) Jussi, joka piti kauppaa Kiehimässä 1929-34. (Paltamon historia)
Kanerva Pekka ja rouva Jouki Kanerva. Pekka Kanerva hoiti Vienankarjalaisten pakolaisten Kiehimän jakopaikkaa 1922-1925. Edit: Jyrki Mäkelä välitti ystävällisesti Annikki Lipposen antamia tietoja Pekasta ja vaimostaan Joukista: ”Pekka Kanerva (Petter Kondratjev; s. 3.5.1897), opiessikan (metsänvartijan) Peta, oli Salama-yhtiön vakuutusasiamiehenä Kokkolassa. Pekka oli vauhdikkaasti mukana Vuokkiniemen suojeluskunnan toiminnassa kesällä 1918. Pekan isä oli Petri Paavalinpoika Kondratjev (13.12. 1856- 26.4. 1927). Pekalla ja hänen Jouki-vaimollaan (o.s. Titov; Kurtta-Kirilän, G.K. Titovin tytär) oli kolme lasta, Valde, Marjatta ja Erkki. Jouki oli ollut aiemmin naimisissa Vuokkiniemellä ammutun Jaakko Ivanovin kanssa (Lipponen,2014).”
P. Luoto, P. Kallio ja Iivari Ievala, jotka ovat vaikuttaneet Kiehimän vienankarjalaisten kerhossa.
Kiehimän kerholaisia. Ylärivi: Rva J. Kanerva, P. Kanerva, A. Vierma, nti M. Juurikainen, Alarivi: P. Kallio, P. Luoto ja I. Ievala. Karjalan Sivistysseura ry, Sampo-tietokanta.
Lähteet
Oma ja tutkijakollegoiden tutkimustyö Vienan sukututkimuksen parissa. Erityiskiitos Matti-sedälle!
Romppainen Hannu 2007. Muistojen Mieslahti. Kylä ja sen asukkaat Oulujärven rannalla.
Hietamäki Bertta 1993. Melalahden ihmisistä ja taloista.
Karjalainen Aino 1998. Vaarankylä – meidän kylä.
Keränen Jorma, Romppainen Hannu 2013. Paltamo, Kainuun emäpitäjä.
Usatševa J.V. 2021. Itä-Karjalan pakolaiset, tie kotiin.
Kuvien lähteet: oma arkisto, kuvia saatu myös näiden perheiden jälkeläisiltä sekä julkisista lähteistä.
Ontrei Malinen on runonlaulajana ja tietäjänä saanut lähes myyttiset mittasuhteet ja siksi hänestä kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Mitä uutta sanottavaa hänestä voisi olla? Tässä pyrin tuomaan elämänkerrallisen näkökulman Ontrein elämään ja jätän kansanrunoudellisten ansioiden arvioimisen asiaa paremmin tunteville.
Kerääjien muistiinmerkintöjä Ontreista
Ontrei on jäänyt aikakirjoihin erityisesti Elias Lönnrotin kansanrunouden keruutyön ansiosta. Lönnrot tapasi Ontrein ensimmäisen kerran syyskuussa 1833 ja Ontreilta Lönnrot sai Sampojakson, Kilpalaulannan, Vellamon neidon onginnan, Vipusessa käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kanteleen syntyineen, Lemminkäisen virren ja Väinämöisen tuomion; yhteensä 806 säettä.
Lönnrot kuvaa kohtaamistaan Malisen kanssa. Hän oli asettunut asumaan Miinan taloon, josta ”etevimmän laulajan Ontrein” talo oli ”vähäisen matkan päässä”. Seuraavan päivän aamupuolella hän jo laulatti Malista. ”Iltapäivänkin olisin kernaasti suonut hänen viipyvän luonani; mutta häntä tarvittiin välttämättömästi nuotanvedossa, niin ettei hän voinut jäädä. Toivotin hänelle hyvää saalista, sovittuani sitä ennen hänen kanssaan, että hän, jos saisivat määrätyn joukon kaloa, sitoutuisi laulamaan koko seuraavan päivän, tähän hän suostuikin. Saalis ei ollut niin runsas kuin olin toivonut; kuitenkin sain seuraavana päivänä hänen sanelunsa mukaan panna kirjaan useita runoja. Mutta illalla, Ontrein mentyä nuottaa vetämään, menin Vaassilan luo…”
Ennen Lönnrotia jo Sjögren oli laulattanut Ontrei Malista vuonna 1825. Sjögrenin keräelmät Lönnrot sai haltuunsa vasta valmistellessaan Kalevalan toista laitosta. Lönnrot itse kävi seuraavan kerran Vuonnisessa viidennellä keruumatkallaan vuonna 1834, jolloin hän viivähti siellä vain muutaman tunnin. Lönnrot kertoo myös piipahtaneensa tervehdyskäynnillä Ontrei Malisen luona, ennen kuin lähti yön selkään reellä kohti Jyvöälahtea.
Ontrein perhe
Ontrei eli Andrei Savastianov Malinen (Malikin) syntyi Vuonnisessa joskus vuosien 1777 ja 1786 välisenä aikana. Kuolinajasta laskettuna syntymävuodeksi tulee 1777, mutta arvioni mukaan hän oli todennäköisemmin syntynyt 1780-luvun alkupuoliskolla tai puolivälissä. Veroevisiossa vuonna 1811 Ontrei mainitaan 26-vuotiaaksi ja vuoden 1816 verorevision aikaan Ontrei oli 30-vuotias eli näiden perusteella hän olisi syntynyt vuonna 1785 tai 1786. Jälkimmäinen lienee myöhäisin mahdollinen synnyinvuosi, sillä Ontrein isä kuoli 1785. Tätä tukee myös se, että häntä ei mainita vuoden 1782 revisiossa, jossa kuitenkin ovat hänen sisaruksensa. Yleensä aikaisempia ikätietoja voi pitää luotettavimpina kuin myöhäisempiä ja kuoliniät arvioidaan asiakirjoissa usein liian suuriksi.
Ontrein isä oli talonpoika Savastian Filipinpoika (1745-1785) ja äiti Ne(o)nila Antonova Artjujeva (1742-1824), joka oli kotoisin Vuokkiniemestä. Ontreilla oli veli Jaakko, joka kuoli 18-vuotiaana ilman lapsia sekä kaksi sisarta, Fekla, josta ei ole tietoja vuoden 1795 jälkeen ja 5-vuotiaana kuollut Matrona.
Ontrei avioitui noin vuoden 1800 paikkeilla Matrona Ivanovan kanssa. Matronan tiedetään syntyneen noin 1775, mutta syntymäpaikka ei ole selvinnyt. Olen pohtinut, olisiko Ontreilla ollut kaksi vaimoa, sillä eräässä kastemerkinnässä vuonna 1823 mainitaan kummina ”Andrei Savastianovin vaimo Pelagia”. Tätä pidän kuitenkin kirjurin virheenä, koska jo vuonna 1816 sekä myöhemmin, aina vuoteen 1854 Ontrein vaimona mainitaan Matrona Ivanova. Yhdessä kastemerkinnässä Matronan patronyyminä esiintyy virheellisesti Evdokimova.
Näillä seuduilla Jyrkisentermällä, lähellä Vuonnisen nykyistä tsasounaa asui aikanaan Ontrei Malinen perheineen. Kuva kirjoittajan ottama vuonna 2015.
Karhunkaataja ja kirjamies
Jälkeenjääneiden kuvausten perusteella Ontrei on ollut monitaitoinen toimija omassa yhteisössään. Oletettavasti maanviljelys, kalastus ja metsästys toivat perheeseen perustoimeentulon. Hänen tiedetään osanneen runojen lisäksi erilaisia tietäjien loitsuja, olleen lukutaitoinen ja soittaneen kanteletta. Asemaan yhteisössä liittyy myös maininta kalenterisauvan omistuksesta. Ontrein nimi tulee usein esiin myös Vuonnisen kylän metrikan merkinnöissä joko kummina kastetuille tai avioliiton todistajana.
Haavio kuvaa Ontreita karhunkaatajaksi ja ”kirjamieheksi” sekä musiikkimieheksi. Haavio siteeraa kirjassa Lönnrotia: ”Ontreilla oli kantelekin, jossa oli viisi vaskikieltä. Sekä hän että hänen molemmat poikansa soittelivat sitä varsin kätevästi.” 1870-luvulla musiikkitieteilijä A. A. Borenius osti Ontrei Malisen tekemän kanteleen Vasselei Ontreinpoika Malisen tyttäreltä Okahvie Bogdanovilta vuonna 1877 Kansallismuseoon. Soitin oli vuosikymmeniä kadoksissa, mutta löytyi Kansallismuseon varastosta muutama vuosi sitten. Kuvan Ontrein kanteleesta voi nähdä täällä. Ontreilla tiedetään olleen myös karhukeihäs, jota näytettiin vielä 1894 Vuonnisessa käyneelle Inhalle. ”Inhan käydessä Ontrein talossa, sen isäntänä toimi Ontrein pojanpoika Iivana Jyrkinen [p.o. Jyrkisen Iivana]. Hän esitteli Inhalle Ontrein karhukeihästä, joka oli koitunut monen kontion surmaksi.”
Borenius kertoo Ontreista, että hän oli ollut ”niin mahtava loitsija, että hän ollen kova karhun tappaja, lauloi karhun suusta hampaat irti”. Anni Lehtosen mukaan Ontrei oli ollut ”kirjamies” (=lukutaitoinen) ja ”koko kylän viisahin”. Lukutaito oli tuolloin varsin harvinaista. Ontreilla oli myös vuospoalikka eli riimusauva, joka kertoi ortodoksisen pyhimyskalenterin. Anni Lehtonen kertoo, että ”kun talo oli palanut täysineen, oli tämä vuospualikkakin palanut”.
Ontrein jälkikasvu
Ontreille ja Matronalle syntyi 7 lasta. Kaksi poikaa Vasili eli Vasselei s. 1803 ja Jyrki s. 1806 jatkoivat isänsä tietäjä-laulajaperinnettä ja talonpoikaista elämäntapaa. Tyttäristä Maria s. 1823 avioitui Pistojärven Suvannon kylään Nikita Rotoselle ja lauloi 1872 Genetzille miniänsä kanssa. Genetzin muistiinpanoissa hänet mainitaan nimellä ”Moarie, Rotjosen akka.” Myös toinen tytär Uljana s. 1814 mainitaan mainiona itkettäjänä (itkuvirsien laulajana). Hän kuoli naimattomana vuonna 1877. Vuonna 1820 syntynyt Natalia-tytär avioitui Egor Kenijeville Jyvöälahteen, jossa hän kuoli vain 26-vuotiaana kuumeeseen. Tästä aviosta ei ollut lapsia. 1821 syntynyt Ksenia avioitui kotikylässään Jerofei Iljanpoika Lettijevin vaimoksi. Tyttäristä vanhin, 1811 syntynyt Evdokia avioitui mahdollisesti Vuonnisessa Hricanf Jakovlev Kieleväisen kanssa (vihkimerkintää ei ole löytynyt asian lopulliseksi varmistamiseksi).
Jyrki Malinen (vasemmalla) sukulaisensa Ohvo Malisen kanssa Vuonnisessa 1872. Kuvaaja A. Berner.
Matrona ja Ontrei asuvat Vuonnisen pääkylässä lähellä nykyisen tsasounan paikkaa Kyläsalmen rannalla. Paikkaa kutsuttiin myöhemmin Jyrkisen termäksi Ontrein toisen pojan mukaan. Elämä kotitalossa alkoi tulla ahtaaksi perheen kasvettua ja perheen pojat halusivat asettua omilleen. Vanhin poika Vassilei raivasi itselleen Paalan uudistalon Pistojoen kosken rannalle. Toinen poika Jyrki kolmen poikansa kanssa viljeli pääkylässä olevaa tilaa, kunnes perheen kasvettua tila alkoi käydä vähiin. Tällöin Jyrki päätti muuttaa poikiensa Kirilän ja Jeremien kanssa väljemmälle paikalle seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaan Kuotkuohon, suomalaisittain Haapakuotkuoon, joka sijaitsi lähellä Pistonjoen suuta Vuonnisen itäpuolella. Sinne Jyrki poikineen raivasi maata ja rakensi talon. Jyrkin vanhin poika Iivana jäi asumaan pääkylässä olevaa tilaa. Lähteistä ei selviä, muuttivatko Ontrei ja Matrona poikiensa kanssa pois pääkylästä vai jäivätkö he sinne asumaan. Saattaa olla, että edellä mainittu talon palo liittyy pääkylässä olleeseen taloon.
Haavio kirjoittaa Lönnrotin matkasta vuonna 1833. ”Lönnrot jatkoi matkaansa, eväänään peuranlihaa ja ohraleipää, ja hänen soutajinaan olivat nyt Ontrei Malisen emäntä, hänen miniänsä ja tyttärensä; järvessä oli monta saarta ja nientä. Toisten ohi he soutivat, toisiin nousivat maihin syömään puolukoita.” Lönnrot on kirjannut Ontrein emännän osoittaneen suurehkoa metsäistä saarta, jonka ohi soudettiin, ja sanonut: ”Tuonne teidän vast’edes pitää tulla meitä tervehtimään.” Ja hän selitti, että perheen tarkoitus oli muuttaa saareen Vuonnisen suuren hallanarkuuden vuoksi. Borenius huomauttaa myöhemmin, että Jyrkin talon kohdalla on metsäinen niemi, joka tulvan aikana näyttää aivan saarelta. (Haavio 1943, 18.) Saari voi myös tarkoittaa lähellä olevaa Pudassaarta.
Muutto Kuotkuoon tapahtui ilmeisemmin kesällä 1834. Jyrkin pojan Jeremien aikuistuessa Haapakuotkuen talo jaettiin ja Jeremie raivasi oman talon Pissonsuulle: ”Köyhistä varoista olen lähtenyt, kolmeen osaan jaettiin talo, kolme vellestä oli. Kolme lehmää vain oli koko talossa.” Venhon mukaan Jeremie oli vielä isänsä talossa 1870-luvun alussa Boreniuksen käydessä, mutta 1915 Paulaharju tapasi hänet jo Pissonsuun uudistalosta.
Ontrein Vasselei, Paalankosken lohenpyytäjä
Vasselein tyttärentyttären Anni Lehtosen kuvauksen mukaan Vasselei oli ”Isolaatuinen mies, jolla oli ollut oikein suuri ruskea parta. Oli kalamies, pyytänyt lohta Pissonjoesta. Hirsistä salvanut seinät koskeen ja asetellut rysät.” Vasselein vaimo oli Pekka Kettusen tytär Jouki Tsenasta ja perheeseen syntyi 8 lasta. Vasselei ei ollut erityisen mainittava laulaja, vaikka esimerkiksi Borenius on kirjannut muistiin tapaamisensa tuolloin jo noin 70-vuotiaan Vasselein kanssa: ”Hän eli yksinäisessä uudistalossa Pistonjoen kosken äärellä. Tämä yksineläjä kieltäytyi ensin laulamasta: Koska hän lapsuuden päivistä saakka ei ollut laulun taitoa harjoittanut, hän ei ensin tahtonut näitä unhotettuja muistoja ruveta tapailemaan, kieltäen olevansa runon sukua.” Lopulta hän kuitenkin ryhtyi laulamisen työhön ja Boreniuksesta näytti, että hänellä oli ollut ”suussa suuri tieto, vaikka muisti nyt oli jo alkanut pettää”.
Anni Lehtosen kertomana: ”Ontrein Vasselei vei Kajaaniin isoja lohisaavia. Ontrei [tarkoittanee kuitenkin Vasseleita] oli hyvin viinamies, mutta se oli rahaukko ja hyvin tunnettu Kajaanissa sekä matkan varrella taloissa. ”Nyt on Saaren Vasselei tullut”, sanottiin kun Ontrei [!] nähtiin. Ontrei oli kova kalaa pyytämään. Suuria siikoja se sai ja Poalankosesta [Paalankoski] se pyysi lohta. Oli suuri puinen soikko, johon lohet pitkänään saattoi suolata. Ontrei oli lihava ukko. Kun se punaisena istui pöyvän päässä, niin vesi tippui nenästä. Hän oli harvapuheinen mies, mut min se lasetti, sen se piti. Naisiin perässä Ontrei oli kova juoksemaan”. [Olen tulkinnut, että tässä on koko ajan puhe Vasseleista, josta Annilla voi olla omakohtaisia muistoja, sillä Vasselein kuollessa Anni oli 6-vuotias. Ontrei oli kuollut jo yli 10 vuotta ennen Annin syntymää.]
Vasseleilla oli hallussaan myös taikakeinoja: Petri Lesonen kirjoittaa: ”Tietohuisillaan Ontreini Vasselei teki pahaa naapureilleen. Kerrankin pilasi kalalykyn naapuriltaan Miinalta siten, että pani kuolleen lohen Miinan järvessä olevaan verkkoon. Miinalla siitä asti oli huono kala lykky (onni). Kuolemansa edellä Vasselei tuli tunnonvaivoihin, tunnusti rikoksensa ja pyysi Miinalta anteeksi, jonka Vasselei saikin. Vasselei eli leivässä ikänsä. Hän oli kasken kaataja, pellon kyntäjä ja kalastaja.”
Ontrein Jyrki kauppasi metsäeläinten nahkoja
Anni Lehtosen mukaan Ontrein toinen poika Jyrki oli ”iso mies, suuri ruskea parta. Kuuluu olleen hyvin kelpo mies, siivo ja rehellinen sekä lisäksi ’kirjamies’. — Kiukaalla kun makasi, niin satuja jutteli ja kalastustemppuja, miten nuottaa lasetah. Olisi kyllä juohattanut runoja kun olis tullut kuunnelluks, mutta kun nakroimma aina.”
Petri Lesonen on kertonut Jyrkin kauppatoimista: ”Hän oli varakas mies, osti metsäeläinten nahkoja, vei niitä kaupaksi Pietariin ja Sunguun, joista taas toi tavaraa myytäväksi. Suomessa hän kulki laukkukauppiaana. Jyrkikään ei ollut suurlaulajan maineessa eikä häntä mainita tietäjäksi. Jyrki lauloi Boreniukselle useaan otteeseen ja hänen sanotaan säilyttäneen isänsä laulamat runot ”erinomaisen uskollisesti”. Jyrki oli oppinut lukutaitonsa ”muailmalla”, kertoo hänen pojanpoikansa Teppana: ”hiän vet kulki äijän muailmua, kävi Sungussa suate, ta mäne tiijä vielä missä, metšänotuksien nahkoja kaupitšemassa markkinoilla. Sieläi opastu.” Jyrki osasi myös taikoja: ”osasi noitua ihmisen jalattomaksi, lammen vedettömäksi”, kerrottiin.
Jeremie Jyrkinpoika Malisen talo ja talonväkeä Pissonsuussa 1915. Kuvaaja Samuli Paulaharju.
Ontrein vanhuuden vuodet
Vuonnisen kylän metrikkakirjaan kirjattiin maaliskuussa 1854 kuolleeksi Andrei Savastianov Malikinin vaimo Matrona Ivanova, joka kuoli vanhuuteen 73 vuoden ikäisenä. Seuraavana vuonna kirjattiin Vuonnisen kylän talonpoika Andrei Sevastjanov Malikinin kuolleen 78-vuotiaana pistoksiin 6. helmikuuta 1855, ja mainitaan haudatun Vuonnisen kalmistoon helmikuun 8. päivänä.
Ontrei oli hautausmerkinnän mukaan raskolnikko (vanhauskoinen eli staroviera) ja tyttäristäkin osa avioitui vanhauskoisiin perheisiin. Perhe mainitaan vanhauskoisina mm. Petri Lesosen kuvauksessa vuodelta 1908: ”Jyrkin ja Vasselein isä kuollut aikoja sitten, tietäjä hän on ollut, staroviera kuten Karjalassa kaikki”. On myös esitetty, että Ontrei olisi kääntynyt vanhauskoisuuteen jossain vaiheessa, sillä vuonna 1814 hän oli ollut kummina naapurinsa Martyn Bogdanovin pojan Maksiman kastajaisissa. Vanhauskoiset eivät kuitenkaan tunnustaneet kirkollista kastamista. Ontrei ja hänen perheenjäsenensä kyllä esiintyvät kaste- ja häätodistajina Vuonnisessa myöhemminkin, joten asia jää epäselväksi. Vanhauskoisuuden vaikutuksesta kaikkia kasteita, häitä ja hautauksia ei ole kirjattu metrikoihin, mikä vaikeuttaa tutkimusta.
Malisen suvussa oli runonlaulajia jopa kolmannessa ja neljännessä polvessa. Ontrein lapsista tunnetuimpia olivat tytär Uljana, joka oli mainio äänellä itkijä, ja pojat Vasselei (1802-1872) sekä Jyrki (1806-1884), molemmat taitavia runonlaulajia. Myös Maria-tytär on laulanut kerääjille Suvannon kylässä. Vasselein Okahvi-tytär on Anni Lehtosen äiti. Jyrkin Iivanan tytärtä Okahvia Antipinaa pidetään viimeisenä Malisen suvun runonlaulajana.
Olen itsekin Ontrein jälkeläinen hänen tyttärensä Ksenian haarassa. Vuonnisessa syntynyt isoäitini olisi ollut vienalaisittain Ontrein Ksenian Tatjanan Jelenan Lukki.
Lähteet:
Haavio Martti 1943. Viimeiset runonlaulajat. WSOY.
Kuusisto Olli 2019. Karjalan kutsu. Kulttuuriretkiä I. K. Inhan ja Elias Lönnrotin vanavedessä. BoD.
Niemi, A. R. (toim) 1904: Runonkerääjiemme matkakertomuksia 1830-luvulta 1880-luvulle. SKS.
Paulaharju Samuli – Laaksonen Pekka 1995: Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienankarjalaisia tapoja ja uskomuksia. SKS.
Sukuhistoriaa sieltä ja täältä 
