Avainsanat

,

Kesällä ehtii vaikka kotiseutumuseoon. Minäkin pistäydyin lomamatkalla kotiseudulla Paltamon kotiseutumuseossa, jossa erityisen kiinnostuksen kohteena oli yksi esine.

Tässä piippuhyllyssä on Ristijärven kappalainen Jonas Mellin (s. 1784, k. 1850) säilyttänyt piippujaan ja tupakkaansa. Hyllyyn on helppo kuvitella pitkävartisia liitupiippuja, ja alalaatikossa lienee säilytetty irtotupakkaa vaikkapa nahkaisessa pussissa.

Hylly on ajan saatossa kärsinyt, sillä toinen laatikko puuttuu ja yläreunan koristeet ovat hieman rikki. Hylly on ollut museon tietojen mukaan pappilassa ainakin  vielä 1835  Mellinin käytössä, mutta näyttäisi olevan vanhempaa laatua. Se on korkeudeltaan melkein metrin ja vaalea väritys viittaisi kustavilaiseen aikaan. Myöhemmät piippuhyllyt olivat usein ruskeita ja pienempiä sekä sirompia. Pitkät letkuvartiset ja hopeahelaiset piiput tulivat muotiin 1800-luvun alussa, joten hylly ajoittunee siis noin vuosiin 1800-1820?.

Tämän hyllyn on museoon lahjoittanut isoisoäitini, joka oli kappalaisen tyttären pojantytär. Koska suvun tämä haara on ”rahvaaseen vajonnut”, vain vähän pappilan muuta esineistöä on enää tallessa tai tiedossani.

Kappalaisen pappilan rakentamiseen liittyy myös kiintoisa tarina, josta Kaarlo Arfmann kirjoittaa Ristijärven historiassa. Joulukuussa 1817 Mellin asettui hoitamaan virkaansa Ristijärvellä. Mellinin alkuvuosien näkyvin asia oli uuden pappilan rakentamisesta syntynyt kiista, joka avaa mielenkiintoisia näkymiä ajan elämänmenoon. Jonas Mellin ei edeltäjänsä tavoin tyytynyt Tololan, kappalaisen pappilan vanhoihin rakennuksiin, vaan piti niitä aivan ala-arvoisena.  Siksi tilalle oli saatava virkataloista annettujen ohjeiden mukainen ”karakterirakennus”.

Ristijärveläiset eivät kuitenkaan pitäneet uutta pappilaa tarpeellisena ja viivyttivät rakentamista parhaansa mukaan. Kiista johti maaherran käskystä katselmusoikeuden koollekutsumiseen, joka istunnossaan totesi miltei kaikkien Tololan rakennusten olevan surkeassa kunnossa. Pihan itäsivulla oli suuri pirtti, ja sitä vastapäätä kaksi kamaria. Järven puoleisella sivulla oli toinen aivan rappeutunut kolmihuoneinen asuinrakennus. Myös pellot todettiin kivisiksi.

Katselmusoikeus velvoitti seurakuntalaiset kunnostamaan pappilan parempikuntoisen rakennuksen ja purettavan huonokuntoisemman tilalle rakentamaan jo seuraavaan kesään mennessä vesikattoon saakka Mellinin vaatiman 16 metriä pitkän ja yli 9 metriä leveän ”paraatirakennuksen”. Mellin joutui vuoden kuluttua kääntymään asiassa uudelleen maaherran puoleen, sillä rakennuttamista ei ollut aloitettu ja Mellin kirjoitti ”odottavansa vaimon ja kuuden lapsen ympäröimänä kauhulla kylmän talven tuloa”. Monien mutkien ja käsittelyjen kautta uusi pappila alkoi kohota vasta keväällä 1823 ja rakennus viimeisteltiin seuraavana kesänä, jolloin kappalainen perheineen sinne muutti. Tilaa tarvittiinkin, sillä kaiken kaikkiaan kappalaisella oli elätettävänään vaimo, 12 lasta sekä vanha ja sokeutunut äiti.

Tämä kuva kappalaisen pappilasta lienee otettu 1930-luvulla. Talo on nykyisin yksityisomistuksessa.

Perhe:

I  Jonas Jonaksenpoika Mellin
Kappalainen, s. 28.10. 1784 Oulu, k. 23.8. 1850 Ristijärvi, kuolinsyy hukkui.

Vanhemmat: Jonas Mellin, oululainen tullimies ja Elisabet Margaretha (Elsa Greta) Paulintytär Korhonen, Mellin.

Isovanhemmat oululainen kultaseppämestari Carl Jacob Mellin ja postimestarin tytär Elisabeth Mikaelintytär Wacklin, myöh. Collin, Mellin.

Opiskeli Turussa, ylioppilas 1806, vihitty papiksi 1809. Pappina Oulussa, Puolangalla ja Suomussalmella. Ristijärven kappalainen vuodesta 1817 vuoteen 1850.

Puoliso: Vihitty 23.2. 1812 Oulu Carin (Catharina) Margaretha Svanberg, Mellin.
s. 22.3. 1796 Oulu, k. 1.5. 1835 Ristijärvi.
Vanhemmat: Carl Jacobinpoika Svanberg, Plokintekijä, sorvari, s. 1.4. 1770, k. 16.9. 1827 Oulun tuomiokirkkosrk. Helena Hellström (Hällström), Svanberg, s. noin 1.3. 1770, k. 23.5. 1853 Oulu kaupunkisrk. Vihitty 9.6.1793 Oulu tuomiokirkkosrk.

Lapset:
Catharina Margareta Jonaksentytär Mellin, s. 11.3. 1812 Oulu, k. 20.5. 1833 Ristijärvi, kuolinsyy lavantauti
Jonas Jonaksenpoika Mellin, Nimismies (kronolänsman), s. 14.6. 1814 Suomussalmi Vuokki, k. 19.3. 1874 Raahe, haudattu 25.3. 1874 Raahe, kuolinsyy keuhkoinfektio
Engel Augusta Jonaksentytär Mellin, Erwast, s. 10.4. 1816 Suomussalmi Vuokki, k. 17.3. 1898 Pyhäjoki
Johan Fredrik Jonaksenpoika Mellin, Sorvaaja Oulussa, s. 7.5. 1818 Ristijärvi, k. 14.6. 1856 Oulu Tuomiokrksrk, kuolinsyy håll
Oscar Alexander Jonaksenpoika Mellin, Hyrynsalmen kruununnimismies, s. 27.2. 1820 Ristijärvi, k. 17.9. 1848 Ristijärvi
August Jonaksenpoika Mellin, Perämies, s. 14.4. 1822 Ristijärvi, k. 1905 New Orleans
Adolf Jonaksenpoika Mellin, s. 9.12. 1823 Ristijärvi, k. 1847 merillä, haudattu 31.1. 1847 Oulu, kuolinsyy hukkui ulkomailla
Robert Jonaksenpoika Mellin, Kappalainen, s. 17.4. 1826 Ristijärvi, k. 13.3. 1880 Kempele nro 14 Ollilan talo
Karolina Fredrika Jonaksentytär Mellin, Rajander, Keränen, s. 11.7. 1828 Ristijärvi
Anna Helena Jonaksentytär Mellin, Mikkonen, s. 15.4. 1830 Ristijärvi, k. 22.4. 1893 Ristijärvi 31 Mikkola
Gustav (Kusti) Jonaksenpoika Mellin, Itsellinen, s. 28.5. 1832 Ristijärvi, k. 28.9. 1899 Paltamo Mieslahti
Jacob Emanuel Jonaksenpoika Mellin, s. 2.3. 1835 Ristijärvi, k. 15.1. 1839, Ristijärvi

Lähteitä:

Arffman, Kaarlo (2004). Ristijärveläisen uskon historia. Teoksessa Turpeinen Oiva, Arffman Kaarlo, Oikarinen Eero:Ristijärven historia.  Gummerus.

Pulkkinen Salomo: Ristijärven muistoja ja kuvauksia. II laajennettu painos. Paltamon kirjapaino 1998.

Åbo Erke-Stifs Matrikkel (1840). Toimittanut Constantin Törnudd. Turku, J.C. Frenckell & Son.

Åbo Stifts Herdaminne (1834). Toimittanut Carl Henrik Strandberg. Turku.

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1640–1852.  http://www.matrikkeli.helsinki.fi

Helsingfors Tidningar 5.7.1851. Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771–1890.  http://digi.lib.helsinki.fi/index.html

Finlands Allmänna Tidning nro 121, 27.5.1835. Historiallinen sanomalehtikirjasto 1771–1890.  http://digi.lib.helsinki.fi/index.html

Hiski tietokannat Oulun tuomiokirkkoseurakunta, Suomussalmi, Ristijärvi, Paltamo. http://www.genealogia.fi

Ristijärven ja Paltamon rippikirjat useilta vuosilta. http://www.sukuhistoria.fi ja http://www.narc.fi

Advertisements