Viime aikojen sukututkimus on pyörinyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Norrbottenissa Nederkalixin alueella. Muuttoliike Norrbottenista oli ilmeisen vilkasta ainakin Tornion seudulle ja Oulun alueelle. Minäkin jäljitin sieltä tullutta esi-isääni Carl Jacobsson Svanbergiä s. 1770 ja samalla tulin kirjanneeksi sukua laajemminkin.
Sukutaulua Landineista ja Svanbergeistä täällä.
Sukunimien vaihtelu aiheuttaa usein sukututkijalle päänvaivaa, niin tässäkin. Oulussa, jonne Carl muutti 1788, hän esiintyy systemaattisesti sukunimellä Svanberg. Ruotsin puolen kirjoista käy ilmi, että nimi Svanberg tulee hänelle hänen äitinsä suvusta. Carlin isän Jacob Zachriassonin ensimmäinen vaimo oli Karin Nilsdotter, jonka perhe käytti sukunimiä Svanberg, paitsi yksi hänen veljensä oli Ytterberg (suku oli Ytterbyn kylästä). Jacob esiintyy useimmiten ilman sukunimeä, mutta paikoitellen nimellä Landberg. Kun puoliso Jacob avioituu uudelleen Karinin kuoltua, toisen avion lapset käyttävätkin sukunimeä sitten Landin (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)?
Carlin lisäksi myös hänen sisaruspuoliaan tuli Ouluun. Perheelle tunnusomaista olivat käsityöläisammatit. Isä Jacob oli pitäjän veneentekijä (socknebåtmakare), Carl itse oli sorvari ja teki laivaköysistöön tarvittavia plokeja eli pylpyröitä, hänen sisarpuolensa avioitui satulasepän kanssa ja tästä eteenpäin tässä perheessä oli satulaseppiä ainakin neljässä polvessa peräkkäin. Carlin omista jälkipolvista löytyy mm. sorvareita, pläkkimaakareita ja köydenpunojia, kaikki lähes kokonaan kadonneita ammatteja nykyisin.
Kuvassa satulasepän työvälineitä 1700-luvun loppupuolelta. Denis Diderot 1763. Lähde.
Monta arvoitusta silti jäi tutkittavaksi tulevaisuuteen. Mistä tuli Nederkalixiin Carlin isä veneentekijä Jacob Zachriasson s. 1724, joka käytti myös sukunimeä Landberg (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)? Ja mistä oli kotoisin Carlin vaimo Helena Hällström s. 1770, joka oli ensin hushollerskana ja sitten vaimona plokintekijä, sorvari Carl Svanbergillä Oulussa? Tutkimus jatkuu.