Ontrei Malinen on runonlaulajana ja tietäjänä saanut lähes myyttiset mittasuhteet ja siksi hänestä kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Mitä uutta sanottavaa hänestä voisi olla? Tässä pyrin tuomaan elämänkerrallisen näkökulman Ontrein elämään ja jätän kansanrunoudellisten ansioiden arvioimisen asiaa paremmin tunteville.
Kerääjien muistiinmerkintöjä Ontreista
Ontrei on jäänyt aikakirjoihin erityisesti Elias Lönnrotin kansanrunouden keruutyön ansiosta. Lönnrot tapasi Ontrein ensimmäisen kerran syyskuussa 1833 ja Ontreilta Lönnrot sai Sampojakson, Kilpalaulannan, Vellamon neidon onginnan, Vipusessa käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kanteleen syntyineen, Lemminkäisen virren ja Väinämöisen tuomion; yhteensä 806 säettä.
Lönnrot kuvaa kohtaamistaan Malisen kanssa. Hän oli asettunut asumaan Miinan taloon, josta ”etevimmän laulajan Ontrein” talo oli ”vähäisen matkan päässä”. Seuraavan päivän aamupuolella hän jo laulatti Malista. ”Iltapäivänkin olisin kernaasti suonut hänen viipyvän luonani; mutta häntä tarvittiin välttämättömästi nuotanvedossa, niin ettei hän voinut jäädä. Toivotin hänelle hyvää saalista, sovittuani sitä ennen hänen kanssaan, että hän, jos saisivat määrätyn joukon kaloa, sitoutuisi laulamaan koko seuraavan päivän, tähän hän suostuikin. Saalis ei ollut niin runsas kuin olin toivonut; kuitenkin sain seuraavana päivänä hänen sanelunsa mukaan panna kirjaan useita runoja. Mutta illalla, Ontrein mentyä nuottaa vetämään, menin Vaassilan luo…”
Ennen Lönnrotia jo Sjögren oli laulattanut Ontrei Malista vuonna 1825. Sjögrenin keräelmät Lönnrot sai haltuunsa vasta valmistellessaan Kalevalan toista laitosta. Lönnrot itse kävi seuraavan kerran Vuonnisessa viidennellä keruumatkallaan vuonna 1834, jolloin hän viivähti siellä vain muutaman tunnin. Lönnrot kertoo myös piipahtaneensa tervehdyskäynnillä Ontrei Malisen luona, ennen kuin lähti yön selkään reellä kohti Jyvöälahtea.
Ontrein perhe
Ontrei eli Andrei Savastianov Malinen (Malikin) syntyi Vuonnisessa joskus vuosien 1777 ja 1786 välisenä aikana. Kuolinajasta laskettuna syntymävuodeksi tulee 1777, mutta arvioni mukaan hän oli todennäköisemmin syntynyt 1780-luvun alkupuoliskolla tai puolivälissä. Veroevisiossa vuonna 1811 Ontrei mainitaan 26-vuotiaaksi ja vuoden 1816 verorevision aikaan Ontrei oli 30-vuotias eli näiden perusteella hän olisi syntynyt vuonna 1785 tai 1786. Jälkimmäinen lienee myöhäisin mahdollinen synnyinvuosi, sillä Ontrein isä kuoli 1785. Tätä tukee myös se, että häntä ei mainita vuoden 1782 revisiossa, jossa kuitenkin ovat hänen sisaruksensa. Yleensä aikaisempia ikätietoja voi pitää luotettavimpina kuin myöhäisempiä ja kuoliniät arvioidaan asiakirjoissa usein liian suuriksi.
Ontrein isä oli talonpoika Savastian Filipinpoika (1745-1785) ja äiti Ne(o)nila Antonova Artjujeva (1742-1824), joka oli kotoisin Vuokkiniemestä. Ontreilla oli veli Jaakko, joka kuoli 18-vuotiaana ilman lapsia sekä kaksi sisarta, Fekla, josta ei ole tietoja vuoden 1795 jälkeen ja 5-vuotiaana kuollut Matrona.
Ontrei avioitui noin vuoden 1800 paikkeilla Matrona Ivanovan kanssa. Matronan tiedetään syntyneen noin 1775, mutta syntymäpaikka ei ole selvinnyt. Olen pohtinut, olisiko Ontreilla ollut kaksi vaimoa, sillä eräässä kastemerkinnässä vuonna 1823 mainitaan kummina ”Andrei Savastianovin vaimo Pelagia”. Tätä pidän kuitenkin kirjurin virheenä, koska jo vuonna 1816 sekä myöhemmin, aina vuoteen 1854 Ontrein vaimona mainitaan Matrona Ivanova. Yhdessä kastemerkinnässä Matronan patronyyminä esiintyy virheellisesti Evdokimova.
Karhunkaataja ja kirjamies
Jälkeenjääneiden kuvausten perusteella Ontrei on ollut monitaitoinen toimija omassa yhteisössään. Oletettavasti maanviljelys, kalastus ja metsästys toivat perheeseen perustoimeentulon. Hänen tiedetään osanneen runojen lisäksi erilaisia tietäjien loitsuja, olleen lukutaitoinen ja soittaneen kanteletta. Asemaan yhteisössä liittyy myös maininta kalenterisauvan omistuksesta. Ontrein nimi tulee usein esiin myös Vuonnisen kylän metrikan merkinnöissä joko kummina kastetuille tai avioliiton todistajana.
Haavio kuvaa Ontreita karhunkaatajaksi ja ”kirjamieheksi” sekä musiikkimieheksi. Haavio siteeraa kirjassa Lönnrotia: ”Ontreilla oli kantelekin, jossa oli viisi vaskikieltä. Sekä hän että hänen molemmat poikansa soittelivat sitä varsin kätevästi.” 1870-luvulla musiikkitieteilijä A. A. Borenius osti Ontrei Malisen tekemän kanteleen Vasselei Ontreinpoika Malisen tyttäreltä Okahvie Bogdanovilta vuonna 1877 Kansallismuseoon. Soitin oli vuosikymmeniä kadoksissa, mutta löytyi Kansallismuseon varastosta muutama vuosi sitten. Kuvan Ontrein kanteleesta voi nähdä täällä. Ontreilla tiedetään olleen myös karhukeihäs, jota näytettiin vielä 1894 Vuonnisessa käyneelle Inhalle. ”Inhan käydessä Ontrein talossa, sen isäntänä toimi Ontrein pojanpoika Iivana Jyrkinen [p.o. Jyrkisen Iivana]. Hän esitteli Inhalle Ontrein karhukeihästä, joka oli koitunut monen kontion surmaksi.”
Borenius kertoo Ontreista, että hän oli ollut ”niin mahtava loitsija, että hän ollen kova karhun tappaja, lauloi karhun suusta hampaat irti”. Anni Lehtosen mukaan Ontrei oli ollut ”kirjamies” (=lukutaitoinen) ja ”koko kylän viisahin”. Lukutaito oli tuolloin varsin harvinaista. Ontreilla oli myös vuospoalikka eli riimusauva, joka kertoi ortodoksisen pyhimyskalenterin. Anni Lehtonen kertoo, että ”kun talo oli palanut täysineen, oli tämä vuospualikkakin palanut”.
Ontrein jälkikasvu
Ontreille ja Matronalle syntyi 7 lasta. Kaksi poikaa Vasili eli Vasselei s. 1803 ja Jyrki s. 1806 jatkoivat isänsä tietäjä-laulajaperinnettä ja talonpoikaista elämäntapaa. Tyttäristä Maria s. 1823 avioitui Pistojärven Suvannon kylään Nikita Rotoselle ja lauloi 1872 Genetzille miniänsä kanssa. Genetzin muistiinpanoissa hänet mainitaan nimellä ”Moarie, Rotjosen akka.” Myös toinen tytär Uljana s. 1814 mainitaan mainiona itkettäjänä (itkuvirsien laulajana). Hän kuoli naimattomana vuonna 1877. Vuonna 1820 syntynyt Natalia-tytär avioitui Egor Kenijeville Jyvöälahteen, jossa hän kuoli vain 26-vuotiaana kuumeeseen. Tästä aviosta ei ollut lapsia. 1821 syntynyt Ksenia avioitui kotikylässään Jerofei Iljanpoika Lettijevin vaimoksi. Tyttäristä vanhin, 1811 syntynyt Evdokia avioitui mahdollisesti Vuonnisessa Hricanf Jakovlev Kieleväisen kanssa (vihkimerkintää ei ole löytynyt asian lopulliseksi varmistamiseksi).
Matrona ja Ontrei asuvat Vuonnisen pääkylässä lähellä nykyisen tsasounan paikkaa Kyläsalmen rannalla. Paikkaa kutsuttiin myöhemmin Jyrkisen termäksi Ontrein toisen pojan mukaan. Elämä kotitalossa alkoi tulla ahtaaksi perheen kasvettua ja perheen pojat halusivat asettua omilleen. Vanhin poika Vassilei raivasi itselleen Paalan uudistalon Pistojoen kosken rannalle. Toinen poika Jyrki kolmen poikansa kanssa viljeli pääkylässä olevaa tilaa, kunnes perheen kasvettua tila alkoi käydä vähiin. Tällöin Jyrki päätti muuttaa poikiensa Kirilän ja Jeremien kanssa väljemmälle paikalle seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaan Kuotkuohon, suomalaisittain Haapakuotkuoon, joka sijaitsi lähellä Pistonjoen suuta Vuonnisen itäpuolella. Sinne Jyrki poikineen raivasi maata ja rakensi talon. Jyrkin vanhin poika Iivana jäi asumaan pääkylässä olevaa tilaa. Lähteistä ei selviä, muuttivatko Ontrei ja Matrona poikiensa kanssa pois pääkylästä vai jäivätkö he sinne asumaan. Saattaa olla, että edellä mainittu talon palo liittyy pääkylässä olleeseen taloon.
Haavio kirjoittaa Lönnrotin matkasta vuonna 1833. ”Lönnrot jatkoi matkaansa, eväänään peuranlihaa ja ohraleipää, ja hänen soutajinaan olivat nyt Ontrei Malisen emäntä, hänen miniänsä ja tyttärensä; järvessä oli monta saarta ja nientä. Toisten ohi he soutivat, toisiin nousivat maihin syömään puolukoita.” Lönnrot on kirjannut Ontrein emännän osoittaneen suurehkoa metsäistä saarta, jonka ohi soudettiin, ja sanonut: ”Tuonne teidän vast’edes pitää tulla meitä tervehtimään.” Ja hän selitti, että perheen tarkoitus oli muuttaa saareen Vuonnisen suuren hallanarkuuden vuoksi. Borenius huomauttaa myöhemmin, että Jyrkin talon kohdalla on metsäinen niemi, joka tulvan aikana näyttää aivan saarelta. (Haavio 1943, 18.) Saari voi myös tarkoittaa lähellä olevaa Pudassaarta.
Muutto Kuotkuoon tapahtui ilmeisemmin kesällä 1834. Jyrkin pojan Jeremien aikuistuessa Haapakuotkuen talo jaettiin ja Jeremie raivasi oman talon Pissonsuulle: ”Köyhistä varoista olen lähtenyt, kolmeen osaan jaettiin talo, kolme vellestä oli. Kolme lehmää vain oli koko talossa.” Venhon mukaan Jeremie oli vielä isänsä talossa 1870-luvun alussa Boreniuksen käydessä, mutta 1915 Paulaharju tapasi hänet jo Pissonsuun uudistalosta.
Ontrein Vasselei, Paalankosken lohenpyytäjä
Vasselein tyttärentyttären Anni Lehtosen kuvauksen mukaan Vasselei oli ”Isolaatuinen mies, jolla oli ollut oikein suuri ruskea parta. Oli kalamies, pyytänyt lohta Pissonjoesta. Hirsistä salvanut seinät koskeen ja asetellut rysät.” Vasselein vaimo oli Pekka Kettusen tytär Jouki Tsenasta ja perheeseen syntyi 8 lasta. Vasselei ei ollut erityisen mainittava laulaja, vaikka esimerkiksi Borenius on kirjannut muistiin tapaamisensa tuolloin jo noin 70-vuotiaan Vasselein kanssa: ”Hän eli yksinäisessä uudistalossa Pistonjoen kosken äärellä. Tämä yksineläjä kieltäytyi ensin laulamasta: Koska hän lapsuuden päivistä saakka ei ollut laulun taitoa harjoittanut, hän ei ensin tahtonut näitä unhotettuja muistoja ruveta tapailemaan, kieltäen olevansa runon sukua.” Lopulta hän kuitenkin ryhtyi laulamisen työhön ja Boreniuksesta näytti, että hänellä oli ollut ”suussa suuri tieto, vaikka muisti nyt oli jo alkanut pettää”.
Anni Lehtosen kertomana: ”Ontrein Vasselei vei Kajaaniin isoja lohisaavia. Ontrei [tarkoittanee kuitenkin Vasseleita] oli hyvin viinamies, mutta se oli rahaukko ja hyvin tunnettu Kajaanissa sekä matkan varrella taloissa. ”Nyt on Saaren Vasselei tullut”, sanottiin kun Ontrei [!] nähtiin. Ontrei oli kova kalaa pyytämään. Suuria siikoja se sai ja Poalankosesta [Paalankoski] se pyysi lohta. Oli suuri puinen soikko, johon lohet pitkänään saattoi suolata. Ontrei oli lihava ukko. Kun se punaisena istui pöyvän päässä, niin vesi tippui nenästä. Hän oli harvapuheinen mies, mut min se lasetti, sen se piti. Naisiin perässä Ontrei oli kova juoksemaan”. [Olen tulkinnut, että tässä on koko ajan puhe Vasseleista, josta Annilla voi olla omakohtaisia muistoja, sillä Vasselein kuollessa Anni oli 6-vuotias. Ontrei oli kuollut jo yli 10 vuotta ennen Annin syntymää.]
Vasseleilla oli hallussaan myös taikakeinoja: Petri Lesonen kirjoittaa: ”Tietohuisillaan Ontreini Vasselei teki pahaa naapureilleen. Kerrankin pilasi kalalykyn naapuriltaan Miinalta siten, että pani kuolleen lohen Miinan järvessä olevaan verkkoon. Miinalla siitä asti oli huono kala lykky (onni). Kuolemansa edellä Vasselei tuli tunnonvaivoihin, tunnusti rikoksensa ja pyysi Miinalta anteeksi, jonka Vasselei saikin. Vasselei eli leivässä ikänsä. Hän oli kasken kaataja, pellon kyntäjä ja kalastaja.”
Ontrein Jyrki kauppasi metsäeläinten nahkoja
Anni Lehtosen mukaan Ontrein toinen poika Jyrki oli ”iso mies, suuri ruskea parta. Kuuluu olleen hyvin kelpo mies, siivo ja rehellinen sekä lisäksi ’kirjamies’. — Kiukaalla kun makasi, niin satuja jutteli ja kalastustemppuja, miten nuottaa lasetah. Olisi kyllä juohattanut runoja kun olis tullut kuunnelluks, mutta kun nakroimma aina.”
Petri Lesonen on kertonut Jyrkin kauppatoimista: ”Hän oli varakas mies, osti metsäeläinten nahkoja, vei niitä kaupaksi Pietariin ja Sunguun, joista taas toi tavaraa myytäväksi. Suomessa hän kulki laukkukauppiaana. Jyrkikään ei ollut suurlaulajan maineessa eikä häntä mainita tietäjäksi. Jyrki lauloi Boreniukselle useaan otteeseen ja hänen sanotaan säilyttäneen isänsä laulamat runot ”erinomaisen uskollisesti”. Jyrki oli oppinut lukutaitonsa ”muailmalla”, kertoo hänen pojanpoikansa Teppana: ”hiän vet kulki äijän muailmua, kävi Sungussa suate, ta mäne tiijä vielä missä, metšänotuksien nahkoja kaupitšemassa markkinoilla. Sieläi opastu.” Jyrki osasi myös taikoja: ”osasi noitua ihmisen jalattomaksi, lammen vedettömäksi”, kerrottiin.
Ontrein vanhuuden vuodet
Vuonnisen kylän metrikkakirjaan kirjattiin maaliskuussa 1854 kuolleeksi Andrei Savastianov Malikinin vaimo Matrona Ivanova, joka kuoli vanhuuteen 73 vuoden ikäisenä. Seuraavana vuonna kirjattiin Vuonnisen kylän talonpoika Andrei Sevastjanov Malikinin kuolleen 78-vuotiaana pistoksiin 6. helmikuuta 1855, ja mainitaan haudatun Vuonnisen kalmistoon helmikuun 8. päivänä.
Ontrei oli hautausmerkinnän mukaan raskolnikko (vanhauskoinen eli staroviera) ja tyttäristäkin osa avioitui vanhauskoisiin perheisiin. Perhe mainitaan vanhauskoisina mm. Petri Lesosen kuvauksessa vuodelta 1908: ”Jyrkin ja Vasselein isä kuollut aikoja sitten, tietäjä hän on ollut, staroviera kuten Karjalassa kaikki”. On myös esitetty, että Ontrei olisi kääntynyt vanhauskoisuuteen jossain vaiheessa, sillä vuonna 1814 hän oli ollut kummina naapurinsa Martyn Bogdanovin pojan Maksiman kastajaisissa. Vanhauskoiset eivät kuitenkaan tunnustaneet kirkollista kastamista. Ontrei ja hänen perheenjäsenensä kyllä esiintyvät kaste- ja häätodistajina Vuonnisessa myöhemminkin, joten asia jää epäselväksi. Vanhauskoisuuden vaikutuksesta kaikkia kasteita, häitä ja hautauksia ei ole kirjattu metrikoihin, mikä vaikeuttaa tutkimusta.
Malisen suvussa oli runonlaulajia jopa kolmannessa ja neljännessä polvessa. Ontrein lapsista tunnetuimpia olivat tytär Uljana, joka oli mainio äänellä itkijä, ja pojat Vasselei (1802-1872) sekä Jyrki (1806-1884), molemmat taitavia runonlaulajia. Myös Maria-tytär on laulanut kerääjille Suvannon kylässä. Vasselein Okahvi-tytär on Anni Lehtosen äiti. Jyrkin Iivanan tytärtä Okahvia Antipinaa pidetään viimeisenä Malisen suvun runonlaulajana.
Olen itsekin Ontrein jälkeläinen hänen tyttärensä Ksenian haarassa. Vuonnisessa syntynyt isoäitini olisi ollut vienalaisittain Ontrein Ksenian Tatjanan Jelenan Lukki.
Lähteet:
Haavio Martti 1943. Viimeiset runonlaulajat. WSOY.
Kuusisto Olli 2019. Karjalan kutsu. Kulttuuriretkiä I. K. Inhan ja Elias Lönnrotin vanavedessä. BoD.
Niemi, A. R. (toim) 1904: Runonkerääjiemme matkakertomuksia 1830-luvulta 1880-luvulle. SKS.
Paulaharju Samuli – Laaksonen Pekka 1995: Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienankarjalaisia tapoja ja uskomuksia. SKS.
Šahtarina, Darja 1987: Runokylä Vuonninen. Artikkelit julkaistu alunperin Punalippu myöh. Carelia-lehdessä 1987. Luettavissa http://www.voinitsa.ru/pages/lng1/art97.aspx
Tarkka, Lotte 2005. Rajarahvaan laulu – tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821-1921. SKS.
Venho Tellervo 1986. Vuonninen. Teoksessa Virtaranta Pertti, Kaukonen Väinö, Kuusi Matti, Virtanen Leea (toim.) Karjalan laulajat, s. 47-66.
Virtaranta Helmi 1975, Vienan runonlaulajia ja tietäjiä. Aatu Kurosen (1907), Petri Lesosen (1908) ja Iivo Marttisen (1908) muistiinpanot. Castrenianumin toimitteita 12. 1975.
Vuonnisen verorevisiot 1762, 1782, 1795, 1811, 1816 ja 1850.
Vuonnisen ripityskirja 1793.
Vuokkiniemen ja Vuonnisen metrikkakirjat useilta eri vuosilta.
Sukuhistoriaa sieltä ja täältä 
