Merikapteeri Dorothea Maria Lösch

Avainsanat

, ,

Viimeviikkoisella käynnillä Ateneumin taidemuseossa askeleet nousivat kolmanteen kerrokseen. Kun Sam Vannin värikylläisistä töistä oli hieman toivuttu, huomio siirtyi kolmannen kerroksen kokoelmanäyttelyyn salissa 24.

Ja mitä siellä olikaan: Vierekkäin, saman oviaukon molemmilla puolilla kaksi Isaac Wacklinin maalaamaa muotokuvaa. Muistelen että ainakin toinen olisi ollut esillä Sinebrychoffin museon Wacklin-näyttelyssä 2008, mutta kyllä ne upeasti sykähdyttivät edelleen. Vasemmalla puolella oli Mrs. Heckfordin muotokuva, josta olenkin jo kirjoittanut. Niin vaaleanvihreä, kevyt ja keimaileva pitseineen ja koristeellisine kehyksineen. Ja oven oikealla puolella tummissa, yksinkertaisen karuissa mustissa puukehyksissä muotokuva vuodelta 1755 tummaan koruttomaan asuun pukeutuneesta Dorothea Maria Löschistä (1730-1799).

Wacklin_Losch

Dorothea, taiteilijan vaimon sisar, oli aviossa Suomessa ja asui perheineen Suomessa Kemiön Söderlångvikin kartanossa Mårten Johaninpoika Thesleffin puolisona. Mårtenin ammatiksi mainitaan Dykeriinspektor. Nyt oli hieman aikaa selvittää, mikä Dorothea oli naisiaan.

Minulle uutta oli Dorothean maine Ruotsin historian ensimmäisenä naispuolisena merikapteenina. Tuon arvon hän sai otettuaan komentoonsa ja pelastettuaan Armida-laivan, jonka upseerit oli tapettu, haavoittuneet tai laivansa hyljänneet, Ruotsinsalmen taistelussa Kotkan edustalla heinäkuun 9. päivä 1790. Dorothea oli laivalla miehensä mukana kun laiva joutui taisteluun. Kuningas Kustaa III palkitsi Dorothean seremoniallisella merikapteenin arvonimellä, mikä oli tuon ajan naisille ennenkuulumatonta.

Muotokuva, joka on maalattu 45 vuotta ennen tuota taistelua, henkii mielenkiintoisella tavalla arvovaltaa, päämäärätietoisuutta ja sotilaallisuutta, vaikka Dorothea oli kuvaa maalattaessa vasta 25-vuotias. Dorothean vanhemmat olivat tukholmalainen kultaseppä Henrik Jakob Losch ja vaimonsa Dorothea Maria Beyms.

Dorothea avioitui 14. lokakuuta 1756 Tukholmassa Mårten Johan Thesleffin kanssa, joka syntyi 1705 ja kuoli 1777. Avioliitto oli Mårtenin kolmas. Perheelle on tiedossa vain yksi lapsi, Kallista Thesleff (s. 1758 Dragsfjärdissä Suomessa ja kuoli Turussa 1783), joka hänkään ei elänyt kovin vanhaksi. Kallista ehti avioitua ennen kuolemaansa 23. joulukuuta 1781 Turussa Johan Tennbergin (1749-1809) kanssa ja pariskunnan poika Johan Adolf Tennberg  syntyi 1783 ja kuoli 1861.

Mårten Johanin isän, majuri Mårten Thesleffin edesottamuksista kerrotaan täällä.

Dorothea kuoli Tukholmassa Serafimen sairaalassa 2. helmikuuta 1799, 69-vuotiaana.

Aiheesta muualla:

Myös Kaisa Kyläkoski on blogannut 2009 samasta henkilöstä:

Ossian Mestertonin sukututkimus sisältää tietoja mm. tästä Thesleff-perheestä.

Ateneumin tiedot teoksesta.

Sukeltaja-lehdessä vuodelta 1997 on juttu Dorotheasta (jutussa puhutaan kyllä virheellisesti Teresiasta) ja muista neuvokkaista naisista merillä s. 16 alkaen.

”Kettunen kevyt isäntä”

Avainsanat

,

Blogitaukoa on kestänyt lähes vuoden, mutta nyt löytyi taas kiinnostava henkilö, tai oikeammin sain häneen liittyvää lisätietoa muilta Vienan alueesta kiinnostuneilta tutkijoilta. Tänään siis katseen alla Petri Huotarinpoika Kettunen, venäläisittäin Petr Fjodorov Semenov. Kansanrunouden tutkimus tuntee hänet paremmin Tsena-Pekkana ja hänestä on jäänyt elämään monia eloisia kuvauksia.Tsena-Pekka asui, kuten korkonimestäkin voi päätellä, pienessä Tsenan eli Köynäsjärven kylässä Vienan Karjalan Vuokkiniemen pitäjässä. Tsenassa oli 1926 yhteensä 18 taloa joissa 100 asukasta[1], vaikka 1833 Lönnrotin siellä käydessä se oli vain neljän talon kyläpahanen. Kettusen Petri ja serkkunsa Jyrki kuuluvat kalevalamittaisen runon keruuhistorian merkkihahmoihin. Jyrkiä laulatti Zachris Topelius vanhempi Uudessakaarlepyyssä 1821, ja Petri oli ensimmäinen vienalaislaulaja, jonka runoja kerättiin kotiseudulla Vuokkiniemellä. Häntä laulatti A.J. Sjögren elokuussa 1825[2].Image

Kuva: Vienan valtatie Vuokkiniemeen. ( I. K. Inha 1894, SKS)

Petri lienee ollut melkoisen vilkas veikko ja tuottoisa sanaseppo, ja hänestä sanottiin, että ”teki laulun, mistä katšo” ja hänen tiedettiin voivan ”laulaa ainakin kaksi viikkoa, tarvitsematta keskeyttää muun vuoksi kuin syöntiä ja nukkumista varten”[3]. Mieleen piirtyy kuva sen ajan stand-up koomikosta tai performanssitaiteilijasta, jolla oli vilkas mielikuvitus ja monipuolinen ulosanti. Hänen usein värikkäät kuvauksensa ihmiselon eri puolista jäivät elämään pitkiksi ajoiksi. Ehkä tunnetuin näistä oli Natalian nauru, pilkkalaulu Petrin tytärtä kosimaan saapuneen miehen äidistä, jonka toisintoja on kerätty vielä 1968, yli 150 vuoden kuluttua sen synnystä. Tästä laulusta löytyy yksityiskohtainen kuvaus ja analyysi Lotte Tarkan kirjasta.

Vaikka aikaisempi tutkimus on esittänyt Petrin, kuten monien muidenkin Vienan suurten laulajien, olleen alun perin suomalaisia, on hänen kohdaltaan todettava tämä asia vain arveluksi. Suku on asunut Vuonnisessa, jossa se mainitaan valvontakirjassa vuodelta 1678/79 muodossa Kettujev. Kettusilta tallennetun perimätiedon mukaan suku muutti Tsenaan Vuonnisesta[4]. Tsenaan muuttoaika ei ole selvillä.

Petrillä oli kuitenkin paljon yhteyksiä Suomen alueelle, tai vienalaisittain ”Ruotših”. Hänen tiedetään kiertäneen nuoruudessaan pitkin Suomea räätälin ammatissa, kunnes Paltamossa syntyi jonkinlainen konflikti. Kettunen itse kuvaa asiaa runoissaan: Paltamon naiset tarjosivat Kettuselle ”makeaa velliä”, mahdollisesti viinaa, tapaus vie ”mielen miehen päästä” ja Kettunen joutui mieron tielle. Hän päätti etsiä itselleen vaimon, ja sellainen löytyi Kiimingistä, Ylikiimingin Vesalan kylästä. Runtin talon tytär Maria Heikintytär Runtti rakastui reipasotteiseen räätäliin ja heidät vihittiin 1802. Ensimmäinen poika Petrus syntyi 1803 Kettusen vielä ollessa Runtin talon kotivävynä. Rippikirjan mukaan vuonna 1804 Kettuset kuitenkin muuttivat Vienaan ja asettuivat Tsenan kylään, josta Kettunen hankki talon. Viljely sujui Suomen opeilla niin hyvin, että talo vaurastui melkoisesti[5].

Avioliittoa pidettiin onnellisena, ja tästä kertoo myös Lönnrot. Mari oli Lönnrotin emäntänä hänen Tsenan käynneillään, ja tämän perheen elämänvaiheita Lönnrot matkakertomuksissaan seurailee. Lönnrotia liikutti Suomesta aivan erilaisiin oloihin siirtyneen naisen kohtalo, ja hän eläytyi tämän osaan hyvin voimakkaasti. Kun Elias Lönnrot saapui Tsenaan 1833, oli Petri jo kuollut, mutta Mari-muori vielä elossa. Talo oli vauras ja Maria kiitettiin ”kunnollisten emäntien esikuvaksi”, jossa yhdistyivät suomalainen ”työtaito” ja karjalainen ”siisteys ja puhtaus”[6]. Perheessä oli neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Luultavaa on, että Kiimingissä syntynyt Petrus kuoli pienenä, koska perheessä mainitaan 1812 ollut Petr-poika, joka silloin oli vasta kolmivuotias. Toinen poika Gavril kuoli nelivuotiaana 1814[7].

Petrin tyttäristä Jefimia eli Jouki naitiin Vuonnisen kylään runokuningas Ontrei Malisen Vasselei-pojan vaimoksi. Toinen tytär Akilina oli juuri se, jota epäsopiva sulhanen Ortjo äitinsä Natalian kanssa kävi kosimassa, mutta isä antoi sulholle rukkaset pilkkalaulun keralla. Ortjoa ei pidetty vauraan talon tyttärelle sopivana sulhasena aviottomuutensa sekä äitinsä ja oman epävakaan elämäntapansa vuoksi. Alilinalle tuli onneksi uusia kosijoita, heidän joukossaan Vuonnisen varakkaasta ja vaikutusvaltaisesta Minan talosta Onuhrein Teppana[8]. Akilina vihittiinkin Teppanansa kanssa huhtikuussa 1824 ja tyttö muutti ”minjana” Vuonniseen. Akilina ja Teppana saivat kolme lasta, mutta Akilina menehtyi 20.1.1834, 28-vuotiaana lapsivuoteeseen. Elias Lönnrot kirjoittaa viidennen matkansa (1834) matkakertomuksesta Vuonniseen seuraavaa: ”Vuonnisessa… poikkesin Miinan taloon eli Teppanaan, joksi sitä myöskin ja tavallisemmin sanotaan. Täällä kaipasin ennen mainittua emäntää. Puoli vuotta sitten oli kuolema temmannut hänet pois vaikeasta lapsivuoteesta. Mies, joka kertoi hänen kuolemastaan, itki, ja minunkin täytyi itkeä. Tämä oli toistettava Tsenanniemessä, kun äiti vielä perinpohjin kertoi tyttärensä kuoleman. Hän kertoi miten sama tytär-vainajansa, Teppanan nuori emäntä, kuluneena kesänä oli ollut pahasti sairaana, niin että kaikki epäilivät hänen paranemistaan ”.

Akilinalle olisi toivonut monia armorikkaita vuosia, mutta tämän kirjoittajan kannalta on onnellista että häneltä jäi kolme poikaa. Pojista keskimmäinen, Ossippa Teppananpoika on esi-isäni. Allekirjoitankin tämän vienalaisittain:

Ossipan-Iron-Vaselin-Lukin-Eeron-Ritva

SUKUTAULU

TAULU1

I  Pjotr (Pietari) Fedorov Kettunen (Semenov), ”Tsena-Pekka” -runonlaulaja, talonpoika, s. 1788 Vuokkiniemellä, k. 1829.

Puoliso: Vihitty 2.8.1802 Ylikiiminki Mari (Maria) Henrikintytär Runtti, s. 16.9.1784 Ylikiiminki Vesala Runtti, k. Vuokkiniemi Tsena.[9]

Lapset:

Petrus Petrov Kettunen (Semenov), s. 2.3.1803 Ylikiiminki, k.  luultavasti kuollut pienenä.

Akilina Petrovna Kettunen (Semenov), Malinen, s. 1806 Vuokkiniemi Tsenanniemi. Tauluun 5.

Pjotr Petrov Kettunen (Semenov), s. 1809 Vuokkiniemi Tsenanniemi.

Gavril Petrov Kettunen (Semenov), s. 1810 Vuokkiniemi Tsenanniemi, k. 1814 Vuokkiniemi Tsenanniemi.

      Jefimia (Jouki) Petrovna Kettunen (Semenov), Malinen, s. 1812 Vuokkiniemi Tsenanniemi. Tauluun 2.

 

TAULU2 (taulusta 1)

 II  Jefimia (Jouki) Petrovna Kettunen (Semenov), Malinen, s. 1812 Vuokkiniemi Tsenanniemi.

Puoliso: Vihitty 1.7.1828 Vuonninen Vasili (Vasselei) Ontreinpoika Malinen, ”Ontreini Vasselei”, asui Paalan uudistalossa Pistojoen varrella, s. 30.1.1803 Vuonninen, k. 1870-luvulla Vuonninen.

Vanhemmat: Ontrei (Andrej) Savastjanovits Malinen, Runonlaulaja Ontrei Malinen, s. 1777 Vuonninen, k. 6.2.1855 Vuonninen

Haapakuotkuen Jyrin vanhempi veli. Ei oikeastaan ollut runonlaulaja. Bor. lausuu hänestä: ”Koska hän lapsuuden päivistä saakka ei ole laulun taitoa harjoittanut, hän ei ensin tahtonut näitä unhotettuja muistoja ruveta tapailemaan, kieltäen olevansa runon sukua; mutta ukon siihen vihdoin ryhdyttyä, näyttihe että oli hänelläkin ollut suussa suuri tieto, vaikka muisti nyt jo oli alkanut pettää.” Asui yksinäisellä paikalla Paalan uudistalossa Pistonjoen varrella, kosken korvalla, muutamia virstoja joen suusta. Anni Lehtosen kuvauksen mukaan: ”Isolaatuinen mies, jolla oli ollut oikein suuri ruskea parta. Oli kalamies, pyytänyt lohta Pissonjoesta. Hirsistä salvanut seinät koskeen ja asetellut rysät. Savottamiehet nyt ne purkaneet.”[10]

Lapset:

Okahvie Vasseleintyttö Malikina, Karjalainen (Bogdanov), s. 1830 Vuonninen Haapakuotkue. Tauluun 3.

Paraskeva Vasseleintyttö Malikina, s. 28.11.1835 Vuonninen.

Marfa Vasseleintyttö Malikina, Malikina, s. 7.6.1839 Vuonninen. Tauluun 4.

TAULU 3 (taulusta 2)

III  Okahvie Vasseleintyttö Malikina, Karjalainen (Bogdanov), ”Haapakuotkuen Okahvie”, s. 1830 Vuonninen Haapakuotkue, k. 1915 jälkeen.

Paulaharjun mukaan Okahvie oli elossa vielä 1915,ollen tuolloin 85-vuotias.

Anni Lehtosen äiti Okahvie Bogdanov leskeytyi Annin ollessa kuusivuotias (Tarkka 2005, 189).

Okahvie Bogdanov, sukujaan Malinen, runojen laulaja Vuonnisessa, 85 v vanha. Vasselei Malisen Ontrein pojan tytär. Haapakuotkuessa on syntynyt ja 20 ikäisenä mennyt naimisiin Saarelle Vuonnisessa. Koko sisarusjoukolla Okahvien tyttäristä ei ole tullut laulutaitoa muuta kuin Marilla, joka on kuollut 35 v. ikäisenä sekä Annilla (lehtonen). Muoamon muoamon veli, Kauro oli hyvin tietäjä, Tsena-Kauro Tsena-järven rannalla. (KRA Paulaharju b) 22415)[11]

Puoliso: Vihitty 1850 Tsiitari (Isidor) Simananpoika Karjalainen (Bogdanov), s. Vuonninen Saaren kylä, k. 1869-72 Vuonninen Haapakuotkue.

Vanhemmat: Simana (Semjon) Vaassilanpoika Karjalainen (Bogdanov), s. 1789, k. 12.5.1843 Viaporin linnanvankilan laseretissa ja äiti  Natalja, s. 1790.

TAULU 4 (taulusta 2)

 III  Marfa Vasseleintyttö Malikina, Malikina, s. 7.6. 1839 Vuonninen.

Puoliso: Vihitty 16.5.1857 Vuonninen Ipat Savin Malikin, s. 4.1838 Vuonninen.

Vanhemmat: Savva (Suova) Anufrievits Malikin, s. 1798 Vuonninen, k. 1869.

TAULU 5 (taulusta 1)

 II  Akilina Petrovna Kettunen (Semenov), Malinen, s. 1806 Vuokkiniemi Tsenanniemi, k. 20.1.1834 Vuokkiniemi Tsenanniemi, kuolinsyy lapsivuoteeseen.

Puoliso: Vihitty 8.4.1824 Vuonninen Teppana (Stepan) Anufrievits Malikin, s. noin 1800-1805 välillä Vuonninen, k. 1866 Vuonninen.

Vanhemmat: Onufrie (Anufrij) Malikin, s. noin 1778?.

Lapset:

Iivana (Ivan) Stepanovits Malikin, s. 25.5.1826 Vuonninen.

Osip (Josef) Stepanovits Malikin, s. 1827 Vuonninen. Tauluun 6.

Nikita Stepanovits Malikin, s. 28.6. 1828 Vuonninen

Akulina Petrovna Malikina kuoli vuonna 1834, 28-vuotiaana lapsivuoteeseen.  Mies Stepan oli tästä tulla hulluksi, joikin, mutta toipui lopulta. Stepan meni toiseen avioliittoon Ekaterina Egorovnan kanssa, josta avioliitosta syntyi v. 1837-1848 yhteensä 7 lasta.

TAULU 6 (taulusta 5)

 III  Osip (Josef) Stepanovits Malikin, s. 1827 Vuonninen, k. ennen 1908 Vuonninen.

Kääntyi 19-vuotiaana vanhauskoisuudesta (iz raskola) oikeauskoisuuteen (kreikkalaiskatoliseksi) 28.4.1851 ja vihittiin seuraavana päivänä avioliittoon Paraskeva Saharovnan kanssa.

Puoliso: Vihitty 29.4. 1851 Vuonninen Paraskeva Saharova Vasiljevna, Malikin, s. 1835 Uhtua Alajärvi, k. 13.12. 1914.

Talonpojan tytär Uhtuan seurakunnan Alajärveltä. ”Ossipan leski” oli myös äänelläitkijä. Petri Lesosen kuvauksessa vuodelta 1908[12]  kerrotaan Vuonnisesta mm.: ”Paraska, Ossipan leski Malani, vielä elää, mutta jo on vanha; aikoinaan on ollut hyvä itettäjä. Suuren lapsi joukon Paraska on suanut, mutta melkein kaikki ovat kuolleet. Köyhämäisesti Paraska on ikänsä elänyt.”

LÄHDELUETTELO

Kaste- ja vihkitiedot Vienan Karjalan Ortodoksiseurakunnan metrikat (digimuodossa Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsensivuilla) sekä Kiimingin srk kirkonarkisto (sshy).

Karjalan tilastohallinto. Karjalan A.S.N.T. asuttujen paikkojen luettelo vuoden 1926 väenlaskun ainehiston mukaisesti. Petroskoi, 1928.

Lönnrot, Elias. Matkamuistelmia v. 1833. 1902.

Paulaharju, Samuli. Syntymä, elämä ja kuolema. Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia. Toinen painos 1995, toimittaja Pekka Laaksonen. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1924.

Rudolf, Toivonen. ”Vuokkiniemen kunta 150 vuotta sitten.” (Carelia-lehti, Nro 4/2002) 2002.

”Suomen Kansan Vanhat Runot 1.”

Tarkka, Lotte. Rajarahvaan laulu. Tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821-1921. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 2005.

Virtaranta, Helmi. Vienan runonlaulajia ja tietäjiä. 1975.

Denis Tuhkaselta saadut tiedot 5.1.2014


[1] Karjalan tilastohallinto, 1928

[2] Tarkka, 2005:204

[3] Tarkka, 2005:204.

[4] Denis Tuhkanen, alkup lähde valvontakirja 1678/79 ja Timonen 1979: 117

[5] Tarkka, 2005:204-207

[6] Tarkka, 2005:206.

[7] Denis Tuhkanen 2014.

[8] Tarkka 2005, 230, alkuper. lähde Lönnrot 1902, 180 (=Elias Lönnrotin matkat I osa) ja SKS:n Kirjallisuusarkistossa Borenius II 36:5

[9] Toivonen Rudolf 2002, www.Juminkeko.fi

[10] Suomen Kansan Vanhat Runot 1. Vienan Läänin Runot 4. s. 1152

[11] KRA Paulaharju b) 22415, Paulaharju 1924/1995. Lehtonen Pekka (Paulaharju 1995).

[12] teoksessa Virtaranta Helmi 1975, Vienan runonlaulajia ja tietäjiä

Vennään Tilda alias Hanna Matilda Löytymäki

Avainsanat

,

Vuonnislainen laukkukauppias Ivan Romananpoika Lettijeff nai suomalaisen Hanna Matilda Löytymäen Soinista Pohjanmaalta. Hanna,s. 12.3.1865, tunnettiin Soinissa nimellä ”Vennään Tilta”. Hän meni naimisiin (leskenä) ja muutti 1891 Vienaan.

Kuva

Tilda kuvattuna vuonna 1932 Vuonnisessa.

Laukkukauppias Iivanasta ja hänen soinilaisesta vaimostaan Tildasta tiedetään, että pari vihittiin Suomussalmella 1891. Tilda kävi Soinissa viimeisen kerran 1907 tuolloin 12-vuotiaan Teppana-poikansa kanssa ja vei paluumatkalla mennessään Singer-ompelukoneen kelkassa vetämällä. Millainen tuo kuudensadan kilometrin matka on mahtanut olla?

Perheessä tiedettiin olleen kahdeksan lasta, ja perhe asui Vuonnisessa Kumpula-nimisessa talossa (kylästä noin 2 km Lonkan suuntaan), jossa 1920- ja 1930-luvuilla asui kolme polvea Leffijeffejä. Tildan ja Iivanan jälkeläisistä osa asuu Vienan Karjalassa, monet heistä Kostamuksen kaupungissa, mutta suurin osa on kulkeutunut laajalle alueelle Venäjän muihin osiin. Tilda itse kuoli 1942 evakkomatkalla Baikalin rannalla.

Lähde: Löytömäki, Arvi (1996). Vennään Tilta. Teoksessa Autio, Lasse (toim.) Soini lukemisto II. Vaasa 1996.

Teksti on aikaisemmin julkaistu teoksessa Rajander-Juusti Ritva ja Rajander Tuula 2009: Maahan kiintyneitä ja onnen etsijöitä.