Aikaisemmin täällä blogissa kirjoitin Carl Svanbergistä, oululaisesta plokintekijästä ja sorvarista, joka oli esi-isäni. Hänen juurensa vievät Neder-Kalixiin ja samassa suvussa oli paljon muutakin kädentaitojen osaamista. Eräs suvun haara toimi monessa polvessa satulaseppinä.
Satulaseppiä työssään. Koulun opetustaulu 1890-1910. Lähde Tukholman kaupunginmuseo.
Kaikki alkaa Neder-Kalixin Landetista, jossa veneentekijä Jakob Zacharianssonilla, joka ajoittain esiintyy myös asuinpaikkansa mukaisella sukunimellä Landberg, oli kahdesta avioliitostaan ainakin 5 lasta. Jakob oli syntynyt vuonna 1724 ja hänellä oli ensimmäisen vaimonsa Karin Nilsdotter Svanbergin (s. 1731 Ytterbyn 5, Neder-Kalix) kanssa ainakin 2 lasta, edellämainittu Carl, joka otti äitinsä sukunimen ja päätyi Ouluun, sekä tytär Catharina, joka kuoli jo 11-vuotiaana. Toisen vaimon Helena Olofsdotterin s. 1735 kanssa Jacob sai vielä 3 lasta, Sara Helena s. 1775, Anna Catharina s. 1777 ja Jacob s. 1780, jotka kaikki käyttivät sukunimeä Landin.
Ensiksi pari sanaa Anna Catharinasta. Hän meni vartuttuaan emännöitsijäksi (hushållerskaksi) asuinpaikkaansa lähellä olevaan luutnantinpuustelliin, jossa piti majaa luutnantti Nils Henrik Eneskiöld (s. 1773 Uumajassa). Eneskiöld eteni armeijassa ja muutti ensin Luulajaan ja sieltä Lövångeriin. Mukana muutti myös Anna Catharina. Pari vihittiin vasta 1812, kun Anna Catharina oli jo 35-vuotias. Avioliitto jäi lapsettomaksi ja päättyi miehen kuolemaan 1823. Anna Catharina avioitui uudelleen sotaneuvos G. E. Pettersonin kanssa 1825, mutta Pettersson kuoli vain 5 vuoden kuluttua. Anna Catharina jäi leskenä Lövångeriin, jossa hän kuoli 90-vuotiaana maaliskuussa 1867. [1]
Sitten niihin satulaseppiin. Ensimmäisenä suuntasi Ouluun Jacob Jacobsson Landin, nuorin veneentekijän lapsista Neder-Kalixista. Hän muutti Ouluun 1793, jossa avioitui 1806 ja muutti samana vuonna Raaheen. Hän oli ensin satulasepänkisälli Oulussa ja myöhemmin satulaseppä Raahessa. Jacobilla oli vaimonsa Sophia Lassenin kanssa vain yksi tytär, Caisa Helena Landin s. 24.2.1807 Raahessa. Satulaseppä Jacob Landin kuoli pian tyttären syntymän jälkeen 1808 Raahessa. Leski ja tytär muuttivat Ruotsiin Rutvikiin Alaluulajaan (Neder Luleå), jossa äiti avioituu uudestaan. [2]
Sara Helena Landin sai Neder-Kalixissa parikymppisenä 1797 aviottoman pojan, joka sai nimekseen Nils Gustaf Landin. Poika asui isoäitinsä luona, kunnes sukunsa vanavedessä muutti Ouluun 1813. Siellä hän opiskeli satulasepän ammatin, jossa toimi Oulussa ja myöhemmin pitäjänsatulaseppänä Temmeksellä ja Limingassa. Hänen vaimonsa Liisa Valkonen oli Muhokselta ja pariskunta sai viisi lasta. Kaksi pojista jatkoi satulasepän ammatissa, nimittäin Adolf Landin s. 1819 Temmeksellä, muutti myöhemmin Tyrnävälle ja Liminkaan, sekä Nils Gustaf s. 1826 Temmeksellä, joka muutti Liminkaan. Myös Adolfin poika Adolf s. 1843 oli satulaseppä. [3]
Miten Nils Gustaf vanhempi ja hänen poikansa sitten päätyivät satulasepiksi? Selitys piilee mitä luultavimmin Nils Gustaf vanhemman äidissä Sara Helenassa, joka muutti 1799 Ouluun ja pari vuotta myöhemmin avioitui satulaseppä Mikael Villgrenin kanssa. Kun Sara Helenan avioton poika oli isoäidin hoivissa varttunut riittävän isoksi, sai satulaseppä Villgren hänestä luotettavan kisällin ja ammatilleen jatkajan. Sara Helena ja Mikael Villgrenin avioliitosta syntyi 5 lasta. Vanhimmasta pojasta Mikael Villgren nuoremmasta s. 1801 ja k. 1874 tuli niin ikään satulaseppä, myöhemmin ammattikuntansa vanhin, oltermanni ja satulaseppämestari, joka toimi Oulussa. Mikael nuorempi näyttää olleen kiivasluonteinen mies, sillä hän kävi käräjillä mm. tappeluista, juopottelusta ja rettelöinnistä. Hänen lapsensa eivät enää jatkaneet satulasepän ammatissa. Hänen tyttärestään Inasta (Regina, s. 1849, aviossa Liljeqvist) tuli myöhemmin valokuvaaja, joka kuoli vasta 1950, yli 100-vuotiaana. [4]
Veneentekijä Jacob Zachariassonin lapsille periytyi käsillä tekemisen taito ja perinteinen käsityöammatti. Landineissa oli satulaseppiä aina 1700-luvun viime vuosista alkaen 1800-luvun loppupuolelle saakka. Sara Helena ja Mikael Landinin perheessä satulaseppiä oli ainakin neljässä polvessa peräkkäin.
Välillä tulee tehdyksi sukututkimusta puolisoni suvun puolelta eli Juusteista, joita heitäkin on pengottu jo parikymmentä vuotta. Tässä ajattelin esitellä suvun eri haaroja ja nimenkantajia sekä ajatuksiani heistä.
Olen löytänyt useita Juusti-sukuja ja nimenkantajia: piispallis-porvarillinen Juusti/Juusteen -suku Viipurissa, josta tiedot alkavat jo 1500-luvun alkupuolella, Uudenkirkon Juustit, Askolan Vahijärven Juusti-suku ja siellä nimen ottaneet sekä Askolan ”spin-offina” Myrskylässä asuneet Juustit ja vielä Vehkalahden Salmin Juustit.
Uudenkirkon Juustit
Mieheni suvun tunnetut sukupolvet alkavat seppä Heikki Antinpoika Juustista, joka ilmestyy Karjalan kannaksen Uudenkirkon pitäjään melko pian Isovihan jälkeen. Hän muuttaa Uudenkirkon Putrolan kylään joskus ennen vuotta 1728. Häntä mainitaan nimillä Seppä Henrik, Henrik Smed ja Henrik Andersson ja hänelle syntyy 5 lasta, jotka vanhinta v. 1726 syntynyttä Henrikiä lukuunottamatta kastetaan Uudellakirkolla. Aikuiseksi lapsista selviää kuitenkin vain Gabriel-poika, joka syntyi vuonna 1728. Kaikki Uudenkirkon Juustit ovat tämän Gabrielin jälkeläisiä. Seppä Heikki Antinpoika muutti vaimonsa Kristiina Rautasen kanssa Putrolasta Uudenkirkon Inon kylään noin vuoden 1751 tienoilla. Heikin mainitaan syntyneen noin 1666.
The Little Blacksmith, print, Charles Jacque 1843 (MET, 22.63.50). Wikimedia Commons.
Seppä Heikki Antinpojan vaiheista ennen 1720-lukua ei ole saatu selkoa, ei myöskään siitä mistä hän saapui Uudellekirkolle. Yksi mahdollisuus on, että hänelle on sukuyhteys Viipurin Juustilanjoen Juusti / Juusteen-sukuun.
Uudellakirkolla sukua asui ainakin Inon, Himottulan, Vitikkalan, Vohnalan, Jäppilän ja Puumolan kylissä. Evakkotaipaleen jälkeen suku hajaantui Suomessa useille asuinpaikoille, mm. Helsinkiin, Lappeenrantaan, Riihimäen seudulle, Tampereelle, Turkuun ja Sauvoon.
Uudenkirkon Juustien sukulinjan Y-DNA haploryhmä on Suomessa melko harvinainen I-P37, tarkemmin I-A19384. I-haploihin erikoistuneilta tutkijoilta saamamme tiedon mukaan lähimmillä osumilla on sukujuuria erityisesti Irlannissa ja Englannissa sekä Saksan pohjoisosissa. Mahdollisesti nämä Brittein saarten asukkaat ovat sinne aikoinaan noin 400- ja 500-luvuilta alkaneen muuttoliikkeen, Länsi-Euroopasta (lähtöisin Pohjois-Saksan, Hollannin ja Tanskan alueelta) siirtyneiden germaanisten heimojen, anglosaksien jälkeläisiä.
Vehkalahden Juustit
Vehkalahden Salmin Juusti-suku alkaa Salmin kylässä asuneesta Sigfrid Ollinpojasta, joka isännöi tilaa 1620-1663. Samasta Sipistä polveutuu monta muutakin sukua Vehkalahden eri taloihin: Tommola, Marttila, Venäläinen yms. Maakirjoissa tämä Sipi jatkaa viljelyään 1649-1695, kunnes 1697 hänen pojanpoikansa Simo ja Martti Eskonpojat jatkavat työtä. Sipin poika Esko Sipinpoika lienee kuollut jo 1665 paikkeilla ja jäi käytännössä väliin isäntien ketjusta.
Edellä mainitun Sipin pojan Martti Sipinpojan poika Sipi (s.n. 1680 ja k. 1749) viljelee tilan osaa, jota Vehkalahden ensimmäisessä rippikirjassa kutsutaan Juustilaksi ainakin jo vuonna 1744, ja Sipin jälkeläiset käyttävät Juusti-sukunimeä. Mistä tilan nimi ja sukunimi tulivat Vehkalahdelle?
Kaisa Kyläkosken blogissa on kaavio Viipurin maalaiskunnan Juustilanjoella mainituista Juusteista / Juusteneista, jotka ovat omistaneet kylässä maita jo ainakin 1540-luvun puolivälissä. Kyläkosken mukaan kylässä kirjattiin 1580-luvun puolivälissä kahtena vuotena eräs Olli Laurinpoika Juusti, josta sittemmin ei ole havaintoja Juustilanjoella. Suku- ja tilannimen siirtymisestä Vehkalahden Salmiin herää epäilys, että muuttiko Olli Laurinpoika Juusti jostain syystä Vehkalahden Salmiin ja onko siellä esiintyvä Sipi Ollinpoika hänen poikansa? Etäisyys ei päätä huimaa, noin 110 kilometriä pääosin Viipurin valtatietä pitkin.
DNA-tutkimukselle ongelman muodostaa se, että mieslinja katkeaa suvussa kun isännäksi tulee Liisa Jaakontytär Juustin s. 1765 puoliso Juho Matinpoika s. 1760, ja perheen lapset käyttävät jatkossa talon mukaan sukunimeä Juusti. Myös toinen vävy Simo Simonpoika Kelkka s. 1822 alkaa käyttää vaimonsa Juusti-sukunimeä ja periyttää sen jälkeläisilleen. Näin ollen Juusteilla ei ole suoraa isälinjaa Sigfrid Ollinpoikaan, mutta mahdollisesti mieslinjainen DNA muista Sigfrid Ollinpojan jälkeläislinjoista voisi selventää asiaa.
Juustin suvussa Vehkalahdella oli monia veneenrakentajia. Kuvassa oikealla alarivissä Mooses Juusti ja oikealla ylärivissä hänen veljensä Uuno Juusti. Kuva teoksesta Vehkalahden pitäjänkirja 2, Vehkalahden kunta 1980. Kuva Erkki Ala-Könnin kokoelmasta.
Askolan Vahijärven Juustit
Yksi mielenkiintoinen Juusti-tihentymä on itä-uusimaalaisen Askolan kunnan Vahijärven kylässä asunut Juusti-suku. Tomas Hinderssonin vanhalle tilalle Vahijärven Hasuun tulevat 1600-luvun alkupuolella isänniksi Marcus Larsson ja tämän poika Jost (Joost) Marcusson. Marcus Larsson mainitaan asutuksen yleisluetteloissa muutamaa vuotta lukuunottamatta katkeamatta 1620-39, poika Jost Marcusson vuodesta 1627 alkaen, näin ollen Jost voisi olla syntynyt 1600-luvun alussa.
Joostilla oli vaimo Agneta sekä poika Simon, joka jatkaa Hasun tilaa isänsä jälkeen. Myöhemmin Hasun tila ilmeisesti autioituu ja Simon siirtyy Nokia- ja Juti-tiloille, jotka myöhemmin esiintyvät Justi-nimellä. Jo Marcus Larssonia mainitaan sukunimellä Juusti ja siksi herääkin epäilys, onko tämän Marcus Larssonin isä ehkä Juustilanjoella 1554-1598 mainittu Lars Juusti, jonka sukulaisuudesta muihin Juusteihin on vain arvailuja. Lars saattoi olla Juustilanjoella 1543-1546 mainitun Hans Juustenin poika. Laurin poikien nimet Olof, Marcus ja Simon eivät kuitenkaan tue tätä hypoteesia.
Toinen mahdollisuus on että sukunimi on muotoutunut Joost Marcussonin etunimestä. Joost-etunimi on hollantilaista alkuperää, joten voi olla että Joostilla oli sukujuuria siihen suuntaan. Askolan historian kirjoittanut Heikki Laurinmäki mainitsee lyhyesti kirjassa omaksi arviokseen, että Juusti tilannimenä juontuu nimenomaan varhaisen isännän Joost-etunimestä. Tässä kuitenkin kannattaa huomioida se, että jo Joostin isä mainitaan lähteissä Juusti-sukunimellä, joka herättää kysymyksiä tämän hypoteesin paikkansapitävyydestä.
Vahijärven Juustilaa isännöi maakirjassa 1722 Erich Sigfridsson Justi, joka luultavasti syntyi joskus 1670-luvulla. Hänestä, tai hänen isästään Sigfridistä ei ole selvinnyt, mitä sukua he olivat Marcus Larssonista periytyvälle haaralle, mutta luultavaa kyllä on, että sukuyhteys on olemassa. Tila nimittäin palaa hieman myöhemmin alkuperäisen suvun haltuun ja sama suku jatkaa siinä aina 1800-luvun loppuun saakka.
Askolasta muutti Myrskylään 1807 Maria Juhontytär Juusti s. 1768 miehensä torppari Erkki Heikinpojan kanssa. Koko perhe käytti Marian sukunimeä Juusti, ja Myrskylän Juustit ovatkin samaa sukua Askolan Vahijärven Juustien kanssa. Askolan Vahijärveltä muutettiin myös Pukkilan Torppiin. Sinne meni Erik Viktor Erikinpoika Juusti t. 1874. Hänkin on samaa Marcus Larssonista alkavaa sukua.
Askolassa on myös sellaisia Juustin nimenkantajia, jotka eivät geneettisesti liity edellä kuvattuihin Marcus Larssonin jälkeläisiin.
Mielenkiintoinen tapaus on lampuoti Erik Johan Erikinpoika Nikkilä, ent. Fougdila / Voutila, Jukuri, myöh. Juusti, joka s. 1858 Pukkilan Kanteleen Fougdilassa, mutta muutti myöhemmin Askolan Vahijärvelle nro 9 Juustin tilalla. Hän esiintyy asiakirjoissa monella sukunimellä ja ottaa tilan mukaan nimekseen Juusti eikä siis ole sukua muiden Vahijärven Juustien kanssa.
Myös Askolan Vahijärven Typässä vuonna 1856 syntynyt Johan Ismael Johansson ottaa myöhemmin käyttöönsä sukunimen Juusti viljellessään lyhyen aikaa osaa Juustin tilasta. Hänen isänsä muutti Typpään Pornaisista eikä mielestäni liity muihin Askolan Juusteihin. Johan Ismail perheineen muuttaa myöhemmin Myrskylään. Suvun alkuperäinen sukunimi on saattanut olla Mynttinen, sillä Johan Ismailin poika ottaa sukunimekseen tämän nimen myöhemmin.
Tiedossani ei ole Askolan Vahijärven Juustien DNA-haploryhmää, vaikka suku kyllä jatkuu meidän päiviimme saakka.
Viipurin ja Juustilanjoen Juustit
Ehdottomasti tutkituin Juusti / Juusten-haara on Viipurin kaupungissa ja Viipurin maalaiskunnan Juustilanjoella asunut suku, joka alkaa Viipurin linnan päälliköstä Pietari (Pekko, Peder) Juustenista, jonka arvellaan syntyneen noin vuoden 1470 paikkeilla. Pekosta tuli myöhemmin suurkauppias ja porvari Viipurin kaupungissa. Mahdollisesti Pekko oli alunperin saksalaista tai ruotsalaista sukujuurta, sillä varsinkin saksalaisia oli Viipurin valtaporvareina paljon. Saattaa myös olla mahdollista, että suku on friisiläistä alkuperää ja sukujuuret vievät Alankomaiden tai Belgian suuntaan, jos Juusten-nimi pohjaa etunimeen Jost, Just. Pekolla oli vakiintunut asema kaupungissa, sillä hän omisti Juustilan talon Viipurissa mustainveljesten luostarin äärellä. Kadun nimi oli vielä keväällä 1944 Juusteeninkatu. Lisäksi hän omisti jo 1516 maata Juustilanjoella ja osti Merijoen kartanon 1520-luvulla. Pekko kuoli 1530 (joidenkin lähteiden mukaan 1533) Viipurissa ruttoon.
Viipurin kaupunki 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Kuparikaiverrus teoksesta: Erik Dahlberg, Svecia antiqva et hodierna, Stockholm (1698-1715). Painolaatassa vuosiluku 1709. Public domain, via Wikimedia Commons
Hänellä ja puolisollaan Anna Sigfridintyttärellä oli ainakin 5 lasta. Pojista Söffring (Sigfried)s.n. 1500 toimi Hauhon kirkkoherra ainakin 1541-1578 ja aloittaa suvun aatelisen ja sotilaallisen haaran. Tätä haaraa edustavat mm. hänen poikansa amiraali Bengt, aateloituna Gyllenlood ja toinen poika Klemetti, Hollolan kihlakunnan vouti ja myöhemmin Viipurin pormestari.
Pekon toinen poika Jöns (Johannes) s.n. 1510 jatkoi isänsä jalanjäljissä Viipurissa porvarina ja raatimiehenä sekä pormestarina. Hän omisti Juustilan kartanon Juustilanjoella Viipurin maalaiskunnassa, mutta tila siirtyi myöhemmin hänen veljelleen Paavalile.
Kolmas poika Paavali s. 1516, oli Suomen piispa Turussa. Hänet aateloitiin 1573. Hänen lapsistaan polveutuvat mm. suvut Stråhlman, Croell, Rosencroell, Thauvonius ja Möllersvärd.
Pekon tytär Brita oli Viipurin pormestarina 1540-60 olleen Henrik Bjurin puoliso.
Lisäksi perheessä lienee ollut vanhin poika Hintz, joka häviää Viipurista 1530-luvulla vaimonsa Ingridin kanssa. Hintz siis oli perheen porvari tuossa 1520-1530 lukujen taitteessa, ja hänen jälkeensä porvariksi tuli Jöns. (Lähde Viipurin historian liite / Gunvor Kerkkonen). Katso myös
DNA-tutkimuksen kannalta on harmillista, että nykyisen käsityksen mukaan Pekko Juustenin suku jatkuu vain naislinjaisena, ja näin ollen Y-DNA-tutkimusta ei voi tehdä.
Eräät sukututkijat ovat kylläkin esittäneet, että piispa Paavali Juustenin pojanpoika Hannu Hannunpoika olisi ottanut käyttöön nimen Frilander ja tästä Frilander-suvusta otettu Y-DNA-näyte kuuluu R-M269 -haploryhmään (keskustelua tästä Sukuforumilla). Tämä Hannun sukulaisuus Juusteneihin on kuitenkin tutkimuksessa kiistanalainen.
Juusteissa ja varsinkin Juustilanjoen maanomistuksessa ja asukkaissa riittää vielä paljon tutkittavaa. Toivottavasti DNA-tutkimukset jatkossa valaisevat näitäkin arvoituksia. Tässäkin jutussa on monia hypoteeseja, joiden oikeellisuuden tulevaisuuden tutkimuslöydöt joko vahvistavat tai kumoavat.
Jos sinulla on lisätietoja tämän postauksen aiheista, jätä mielellään kommentti.
Viime aikojen sukututkimus on pyörinyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Norrbottenissa Nederkalixin alueella. Muuttoliike Norrbottenista oli ilmeisen vilkasta ainakin Tornion seudulle ja Oulun alueelle. Minäkin jäljitin sieltä tullutta esi-isääni Carl Jacobsson Svanbergiä s. 1770 ja samalla tulin kirjanneeksi sukua laajemminkin.
Sukunimien vaihtelu aiheuttaa usein sukututkijalle päänvaivaa, niin tässäkin. Oulussa, jonne Carl muutti 1788, hän esiintyy systemaattisesti sukunimellä Svanberg. Ruotsin puolen kirjoista käy ilmi, että nimi Svanberg tulee hänelle hänen äitinsä suvusta. Carlin isän Jacob Zachriassonin ensimmäinen vaimo oli Karin Nilsdotter, jonka perhe käytti sukunimiä Svanberg, paitsi yksi hänen veljensä oli Ytterberg (suku oli Ytterbyn kylästä). Jacob esiintyy useimmiten ilman sukunimeä, mutta paikoitellen nimellä Landberg. Kun puoliso Jacob avioituu uudelleen Karinin kuoltua, toisen avion lapset käyttävätkin sukunimeä sitten Landin (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)?
Carlin lisäksi myös hänen sisaruspuoliaan tuli Ouluun. Perheelle tunnusomaista olivat käsityöläisammatit. Isä Jacob oli pitäjän veneentekijä (socknebåtmakare), Carl itse oli sorvari ja teki laivaköysistöön tarvittavia plokeja eli pylpyröitä, hänen sisarpuolensa avioitui satulasepän kanssa ja tästä eteenpäin tässä perheessä oli satulaseppiä ainakin neljässä polvessa peräkkäin. Carlin omista jälkipolvista löytyy mm. sorvareita, pläkkimaakareita ja köydenpunojia, kaikki lähes kokonaan kadonneita ammatteja nykyisin.
Kuvassa satulasepän työvälineitä 1700-luvun loppupuolelta. Denis Diderot 1763. Lähde.
Monta arvoitusta silti jäi tutkittavaksi tulevaisuuteen. Mistä tuli Nederkalixiin Carlin isä veneentekijä Jacob Zachriasson s. 1724, joka käytti myös sukunimeä Landberg (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)? Ja mistä oli kotoisin Carlin vaimo Helena Hällström s. 1770, joka oli ensin hushollerskana ja sitten vaimona plokintekijä, sorvari Carl Svanbergillä Oulussa? Tutkimus jatkuu.
Sukututkimuskiinnostukseni koskettelee Mellin-suvun kohdalla nimenomaan sen aatelitonta osaa. Vapaaherrallinen Mellin-suku on vaikuttanut mm. Akaalla ja Kangasalla. Porvarillisempien Mellin-sukujen juuret ja sukuhaarat ovat löydettävissä eri puolilta maata ainakin seuraavasti.
Helsingin seudulta löytyvät kultaseppä Roland Mellinin jälkeläiset. Roland Mellin (1803-1871) oli Ruotsissa Nyköpingissä syntynyt, sittemmin Helsingissä toiminut kultaseppämestari, jonka maineikkaan verstaan toimintaa jatkoi hänen poikansa, kultaseppämestari Otto Roland Mellin (1834-1907). Tätä sukua en ole lainkaan tutkinut.
Toinen kultaseppä oli Carl Jacob Mellin, joka saapui Tukholmasta Oulun kaupunkiin sen jälkeen kun kaupungin tuolloinen kultaseppämestari, niin ikään ruotsalainen Johan Collin oli kuollut helmikuussa 1736. Carl Jacob otti hoitoonsa edeltäjänsä työkentän ja avioitui tämän lesken Elisabeth Mikaelintytär Wacklinin (muotokuvamaalari Isak Waclinin sisar) kanssa vuonna 1737. Nimenomaan tämä oululainen Mellin-suku on tutkimuksessa kiinnostuksen kohteeni. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Carl Jacob oli Stora Malmin seurakunnan kappalaisen Jonas Mellinin ja vaimonsa Eva Maria Mildhin poika.
Carl Jacob Mellinin kultasepänleimat
Haukiputaalla ja Iissä Oulun lähellä vaikutti myös komissiomaanmittari Mårten Johansson Mellin, joka oli syntynyt 1736 Lövångerissa, Ruotsissa. Hän toimi Pohjanmaan maanmittarina vuodesta 1759 alkaen.
Myös Mårtenin nuorempi veli MattiasMellin, syntynyt 1744, oli maanmittari ja teki virkauransa Kuopiossa, jonne hän muutti 24-vuotiaana vuonna 1768. Kahden vuoden kuluttua hän avioitui Charlotta Argillanderin kanssa. Parin pojista tuli sotilaita ja tytär Helena Catharina oli myöhemmin Lemin kirkkoherra Johan Gabriel Lundanin puoliso. Näiden maanmittareiden jälkeläisiä ja esi-isiä on tietokannassani melkoinen määrä, vaikkakaan en suoraa yhteyttä Oulun Carl Jacobiin ole löytänyt.
Mats Johansson Mellinin allekirjoitus
Sukunimeä on myös otettu käyttöön ilman sen ilmeisempiä liityntöjä sukuun. Torniossa asuva työmies Matts Majava (s. 1818) ottaa nimekseen myöhemmin Mellin, ja hänen molemmat poikansa jatkoivat nimeä. Toisesta pojasta Petter Oscarista tuli myös kultaseppä, joka leimasi Haaparannassa 1878-1886, muutti Nederkalixiin, jossa asui 1886-1893, ja lopulta palasi Tornioon tammikuussa 1896 ollen ”leski, kahdella lapsella”.
Helsingin pitäjän koulumestarina oli pitkään Wilhelm Mellin. Jyväskylän Lyseon matrikkelin tietojen mukaan Wilhelm Mellin (kirjassa Melin) on ollut siellä ala-alkeiskoulun oppilaana. Wilhelm on syntynyt Jyväskylän kappelissa 27.8.1835 (EDIT: korjattu syntymäaika), vanhemmat talollinen Matti Juhonpoika ja Anna Elisabet Joonaantytär, Keljon Sulkulan Hanhimäestä. Wilhelm erosi 1850 käyden sitten Kuopion yläalkeiskoulua ja lukiota vuoteen 1856. Hän toimi opettajana Helsingin pitäjän kirkonkylän ruotsinkielisessä kansakoulusta vuodesta 1859, eläkkeelle 1895 ja kuoli Helsingin pitäjässä 1911. Puoliso Hilda Fredrika Åman kuoli 1903. Wilhelm ei näytä olevan sukua Kuopion Mellineille, vaikka juuret samoille kylille vievätkin.
Kirkonkylän koulun oppilaita. Mm. kirjassa Lauri Leppänen: Kotiseutuni Vantaa s. 89 kerrotaan kuvan olevan vuodelta 1870. Holger Markelin on kuitenkin sitä mieltä, että kuva on vuodelta 1890, sillä hänen isänsä Albert Markelin (s. 1881) on yksi takarivin pojista ja Stellbergin poika istuu alarivillä toisena vasemmalta. Koulumestari Wilhelm Mellin on kuvan keskellä edessään tummassa hatussaan vaimonsa Hilda ja valkeaan esiliinaan pukeutunut keittäjätär. Oikeassa laidassa olevat kunnan hoidokit erottuvat hyvin, sillä heiltä on täivaaran takia hiukset kynitty.
Hämeenlinnassa asui karvari Henrik Eriksson Mellin, joka avioitui siellä karvari Gröndahlin lesken Beatan (os. Stenbäck/Stenbeck) kanssa. Heidät vihittiin 2.2.1823 ja samana vuonna syntyi heidän ainut tunnettu lapsensa, Sophia Anna 11.5.1823. Karvarinkisäälli Henrik Mellin oli syntynyt Orivedellä 1798 ja tullut Turusta 1822.
Oriveden syntyneissä löytyy sopiva Henrik Eriksson, lähtöisin Porvola Alanen-nimisestä talosta. Nimi Mellin lienee otettu Turussa ja saattaa liittyä Orivedellä olevaan Mellin kylään, joka on lähellä Porvolaa. Porvola kuuluu nykyään Juupajoen kuntaan.
Lisäksi Mellin-nimisiä on vaikuttanut ainakin Porissa, Turussa ja Raahessa, mutta nämä ovat vielä suurelta osalta tutkimatta.
Vaikka Mellin sukunimenä ei ole kovin yleinen, on näiden monien erillisten sukujen selvittäminen tietysti aikaavievää puuhaa, sillä sukututkimus on kuin palapeliä: jotta pystyisi sijoittamaan esiin tulleet henkilöt oikeisiin paikkoihinsa sukupuihin, ei useinkaan riitä se, että tutkii vain sitä kaikkein ominta ja läheisintä sukuhaaraa. Viime viikolla viimeksi ilmestyi historiallisesta sanomalehtikirjastosta esille tähän saakka täysin tuntematon Mellin, vieläpä Oulusta, joten salapoliisityötä riittää.
Lähteitä:
Rippikirjoja mm. Kuopio maasrk ja kaupunkisrk, Oulu, Tornio, Orivesi ym.ym. Tarkemmat viitteet pyydettäessä.
Jyväskylän lyseon satavuotismatrikkelit. Jyväskylä 1958. Toim.Olavi Wanne.
Förbindelserna mellan Öster- och Västerbotten i genealogisk belysning. Grosshandlande SVANTE LUNDELL, Skellefteå. Genos 30(1959), s. 93-103
Miehen suvun juuret vievät Karjalan Kannakselle, ja sieltä lähdettiin 1800-luvulla hanakasti elannon hakuun Pietariin. Asia tuli mieleeni, kun huomasin HS:n kevään kirjalistalla uutuutena Ulla Tillander-Godenhielmin uuden teoksen Fabergén suomalaiset (Tammi 2011)
Olihan siellä Fabergélla miehen kaukaista sukuakin, ainakin Hiskias Pöntinen eli Pendin on jäänyt aikakirjoihin Fabergén työnjohtajana. Hiskias toimitti myös nuoria sukulaismiehiä opintielle oppipojiksi kultasepänverstaaseen. Tiedä vaikka Hiskias seisoskelisi oheisessa kuvassa.
Hiskias (Hesekiel) Maununpoika Pöntinen (s. 1823) lähti maailmalle Ristiinasta Pöntilän Alatalosta jo kymmenen ikäisenä vuonna 1833. Hän oli ensin ajan tavan mukaan kahdeksan vuotta oppipoikana kultaseppä Kiebelillä ja oli 17-vuotiaana valmis kultaseppämestari. Hänestä tuli myöhemmin Gustaf Fabergén kultasepänliikkeen toinen omistaja ja Gustavin kuuluisan pojan Carl Fabergén opettaja. Hiskias muutti nimensä virallisesti Pendiniksi, ja tämä nimi periytyi myös hänen lapsilleen. Hiskias Pendin kuoli Pietarissa vuonna 1882.(Kuolinvuodeksi väitetään milloin 1874, 1881 tai 1882).
Sukuhistoriaa sieltä ja täältä 