18 maanantai Lok 2021
Välillä tulee kirjoiteltua muuallekin kuin tänne blogiin. Linkitän kuitenkin tännekin kirjoitukseni Vuonnisen kylästä ja sen sivukylistä ja asukkaista. Kirjoitus on julkaistu Vuokkiniemi-seuran sivustolla.
Artikkeli löytyy alla olevan linkin takaa.
Vuonninen, kylä Ylä-Kuittijärven kainalossa
Kommentteja ja täydennyksiä voi mielellään lähettää minulle.
15 perjantai Tam 2021
Posted in Kulttuuri, Runonlaulajat, Viena, Vuonninen
Ontrei Malinen on runonlaulajana ja tietäjänä saanut lähes myyttiset mittasuhteet ja siksi hänestä kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Mitä uutta sanottavaa hänestä voisi olla? Tässä pyrin tuomaan elämänkerrallisen näkökulman Ontrein elämään ja jätän kansanrunoudellisten ansioiden arvioimisen asiaa paremmin tunteville.
Kerääjien muistiinmerkintöjä Ontreista
Ontrei on jäänyt aikakirjoihin erityisesti Elias Lönnrotin kansanrunouden keruutyön ansiosta. Lönnrot tapasi Ontrein ensimmäisen kerran syyskuussa 1833 ja Ontreilta Lönnrot sai Sampojakson, Kilpalaulannan, Vellamon neidon onginnan, Vipusessa käynnin, Kilpakosinnan, Laivaretken kanteleen syntyineen, Lemminkäisen virren ja Väinämöisen tuomion; yhteensä 806 säettä.
Lönnrot kuvaa kohtaamistaan Malisen kanssa. Hän oli asettunut asumaan Miinan taloon, josta ”etevimmän laulajan Ontrein” talo oli ”vähäisen matkan päässä”. Seuraavan päivän aamupuolella hän jo laulatti Malista. ”Iltapäivänkin olisin kernaasti suonut hänen viipyvän luonani; mutta häntä tarvittiin välttämättömästi nuotanvedossa, niin ettei hän voinut jäädä. Toivotin hänelle hyvää saalista, sovittuani sitä ennen hänen kanssaan, että hän, jos saisivat määrätyn joukon kaloa, sitoutuisi laulamaan koko seuraavan päivän, tähän hän suostuikin. Saalis ei ollut niin runsas kuin olin toivonut; kuitenkin sain seuraavana päivänä hänen sanelunsa mukaan panna kirjaan useita runoja. Mutta illalla, Ontrein mentyä nuottaa vetämään, menin Vaassilan luo…”
Ennen Lönnrotia jo Sjögren oli laulattanut Ontrei Malista vuonna 1825. Sjögrenin keräelmät Lönnrot sai haltuunsa vasta valmistellessaan Kalevalan toista laitosta. Lönnrot itse kävi seuraavan kerran Vuonnisessa viidennellä keruumatkallaan vuonna 1834, jolloin hän viivähti siellä vain muutaman tunnin. Lönnrot kertoo myös piipahtaneensa tervehdyskäynnillä Ontrei Malisen luona, ennen kuin lähti yön selkään reellä kohti Jyvöälahtea.
Ontrein perhe
Ontrei eli Andrei Savastianov Malinen (Malikin) syntyi Vuonnisessa joskus vuosien 1777 ja 1786 välisenä aikana. Kuolinajasta laskettuna syntymävuodeksi tulee 1777, mutta arvioni mukaan hän oli todennäköisemmin syntynyt 1780-luvun alkupuoliskolla tai puolivälissä. Veroevisiossa vuonna 1811 Ontrei mainitaan 26-vuotiaaksi ja vuoden 1816 verorevision aikaan Ontrei oli 30-vuotias eli näiden perusteella hän olisi syntynyt vuonna 1785 tai 1786. Jälkimmäinen lienee myöhäisin mahdollinen synnyinvuosi, sillä Ontrein isä kuoli 1785. Tätä tukee myös se, että häntä ei mainita vuoden 1782 revisiossa, jossa kuitenkin ovat hänen sisaruksensa. Yleensä aikaisempia ikätietoja voi pitää luotettavimpina kuin myöhäisempiä ja kuoliniät arvioidaan asiakirjoissa usein liian suuriksi.
Ontrein isä oli talonpoika Savastian Filipinpoika (1745-1785) ja äiti Ne(o)nila Antonova Artjujeva (1742-1824), joka oli kotoisin Vuokkiniemestä. Ontreilla oli veli Jaakko, joka kuoli 18-vuotiaana ilman lapsia sekä kaksi sisarta, Fekla, josta ei ole tietoja vuoden 1795 jälkeen ja 5-vuotiaana kuollut Matrona.
Ontrei avioitui noin vuoden 1800 paikkeilla Matrona Ivanovan kanssa. Matronan tiedetään syntyneen noin 1775, mutta syntymäpaikka ei ole selvinnyt. Olen pohtinut, olisiko Ontreilla ollut kaksi vaimoa, sillä eräässä kastemerkinnässä vuonna 1823 mainitaan kummina ”Andrei Savastianovin vaimo Pelagia”. Tätä pidän kuitenkin kirjurin virheenä, koska jo vuonna 1816 sekä myöhemmin, aina vuoteen 1854 Ontrein vaimona mainitaan Matrona Ivanova. Yhdessä kastemerkinnässä Matronan patronyyminä esiintyy virheellisesti Evdokimova.
Karhunkaataja ja kirjamies
Jälkeenjääneiden kuvausten perusteella Ontrei on ollut monitaitoinen toimija omassa yhteisössään. Oletettavasti maanviljelys, kalastus ja metsästys toivat perheeseen perustoimeentulon. Hänen tiedetään osanneen runojen lisäksi erilaisia tietäjien loitsuja, olleen lukutaitoinen ja soittaneen kanteletta. Asemaan yhteisössä liittyy myös maininta kalenterisauvan omistuksesta. Ontrein nimi tulee usein esiin myös Vuonnisen kylän metrikan merkinnöissä joko kummina kastetuille tai avioliiton todistajana.
Haavio kuvaa Ontreita karhunkaatajaksi ja ”kirjamieheksi” sekä musiikkimieheksi. Haavio siteeraa kirjassa Lönnrotia: ”Ontreilla oli kantelekin, jossa oli viisi vaskikieltä. Sekä hän että hänen molemmat poikansa soittelivat sitä varsin kätevästi.” 1870-luvulla musiikkitieteilijä A. A. Borenius osti Ontrei Malisen tekemän kanteleen Vasselei Ontreinpoika Malisen tyttäreltä Okahvie Bogdanovilta vuonna 1877 Kansallismuseoon. Soitin oli vuosikymmeniä kadoksissa, mutta löytyi Kansallismuseon varastosta muutama vuosi sitten. Kuvan Ontrein kanteleesta voi nähdä täällä. Ontreilla tiedetään olleen myös karhukeihäs, jota näytettiin vielä 1894 Vuonnisessa käyneelle Inhalle. ”Inhan käydessä Ontrein talossa, sen isäntänä toimi Ontrein pojanpoika Iivana Jyrkinen [p.o. Jyrkisen Iivana]. Hän esitteli Inhalle Ontrein karhukeihästä, joka oli koitunut monen kontion surmaksi.”
Borenius kertoo Ontreista, että hän oli ollut ”niin mahtava loitsija, että hän ollen kova karhun tappaja, lauloi karhun suusta hampaat irti”. Anni Lehtosen mukaan Ontrei oli ollut ”kirjamies” (=lukutaitoinen) ja ”koko kylän viisahin”. Lukutaito oli tuolloin varsin harvinaista. Ontreilla oli myös vuospoalikka eli riimusauva, joka kertoi ortodoksisen pyhimyskalenterin. Anni Lehtonen kertoo, että ”kun talo oli palanut täysineen, oli tämä vuospualikkakin palanut”.
Ontrein jälkikasvu
Ontreille ja Matronalle syntyi 7 lasta. Kaksi poikaa Vasili eli Vasselei s. 1803 ja Jyrki s. 1806 jatkoivat isänsä tietäjä-laulajaperinnettä ja talonpoikaista elämäntapaa. Tyttäristä Maria s. 1823 avioitui Pistojärven Suvannon kylään Nikita Rotoselle ja lauloi 1872 Genetzille miniänsä kanssa. Genetzin muistiinpanoissa hänet mainitaan nimellä ”Moarie, Rotjosen akka.” Myös toinen tytär Uljana s. 1814 mainitaan mainiona itkettäjänä (itkuvirsien laulajana). Hän kuoli naimattomana vuonna 1877. Vuonna 1820 syntynyt Natalia-tytär avioitui Egor Kenijeville Jyvöälahteen, jossa hän kuoli vain 26-vuotiaana kuumeeseen. Tästä aviosta ei ollut lapsia. 1821 syntynyt Ksenia avioitui kotikylässään Jerofei Iljanpoika Lettijevin vaimoksi. Tyttäristä vanhin, 1811 syntynyt Evdokia avioitui mahdollisesti Vuonnisessa Hricanf Jakovlev Kieleväisen kanssa (vihkimerkintää ei ole löytynyt asian lopulliseksi varmistamiseksi).
Matrona ja Ontrei asuvat Vuonnisen pääkylässä lähellä nykyisen tsasounan paikkaa Kyläsalmen rannalla. Paikkaa kutsuttiin myöhemmin Jyrkisen termäksi Ontrein toisen pojan mukaan. Elämä kotitalossa alkoi tulla ahtaaksi perheen kasvettua ja perheen pojat halusivat asettua omilleen. Vanhin poika Vassilei raivasi itselleen Paalan uudistalon Pistojoen kosken rannalle. Toinen poika Jyrki kolmen poikansa kanssa viljeli pääkylässä olevaa tilaa, kunnes perheen kasvettua tila alkoi käydä vähiin. Tällöin Jyrki päätti muuttaa poikiensa Kirilän ja Jeremien kanssa väljemmälle paikalle seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaan Kuotkuohon, suomalaisittain Haapakuotkuoon, joka sijaitsi lähellä Pistonjoen suuta Vuonnisen itäpuolella. Sinne Jyrki poikineen raivasi maata ja rakensi talon. Jyrkin vanhin poika Iivana jäi asumaan pääkylässä olevaa tilaa. Lähteistä ei selviä, muuttivatko Ontrei ja Matrona poikiensa kanssa pois pääkylästä vai jäivätkö he sinne asumaan. Saattaa olla, että edellä mainittu talon palo liittyy pääkylässä olleeseen taloon.
Haavio kirjoittaa Lönnrotin matkasta vuonna 1833. ”Lönnrot jatkoi matkaansa, eväänään peuranlihaa ja ohraleipää, ja hänen soutajinaan olivat nyt Ontrei Malisen emäntä, hänen miniänsä ja tyttärensä; järvessä oli monta saarta ja nientä. Toisten ohi he soutivat, toisiin nousivat maihin syömään puolukoita.” Lönnrot on kirjannut Ontrein emännän osoittaneen suurehkoa metsäistä saarta, jonka ohi soudettiin, ja sanonut: ”Tuonne teidän vast’edes pitää tulla meitä tervehtimään.” Ja hän selitti, että perheen tarkoitus oli muuttaa saareen Vuonnisen suuren hallanarkuuden vuoksi. Borenius huomauttaa myöhemmin, että Jyrkin talon kohdalla on metsäinen niemi, joka tulvan aikana näyttää aivan saarelta. (Haavio 1943, 18.) Saari voi myös tarkoittaa lähellä olevaa Pudassaarta.
Muutto Kuotkuoon tapahtui ilmeisemmin kesällä 1834. Jyrkin pojan Jeremien aikuistuessa Haapakuotkuen talo jaettiin ja Jeremie raivasi oman talon Pissonsuulle: ”Köyhistä varoista olen lähtenyt, kolmeen osaan jaettiin talo, kolme vellestä oli. Kolme lehmää vain oli koko talossa.” Venhon mukaan Jeremie oli vielä isänsä talossa 1870-luvun alussa Boreniuksen käydessä, mutta 1915 Paulaharju tapasi hänet jo Pissonsuun uudistalosta.
Ontrein Vasselei, Paalankosken lohenpyytäjä
Vasselein tyttärentyttären Anni Lehtosen kuvauksen mukaan Vasselei oli ”Isolaatuinen mies, jolla oli ollut oikein suuri ruskea parta. Oli kalamies, pyytänyt lohta Pissonjoesta. Hirsistä salvanut seinät koskeen ja asetellut rysät.” Vasselein vaimo oli Pekka Kettusen tytär Jouki Tsenasta ja perheeseen syntyi 8 lasta. Vasselei ei ollut erityisen mainittava laulaja, vaikka esimerkiksi Borenius on kirjannut muistiin tapaamisensa tuolloin jo noin 70-vuotiaan Vasselein kanssa: ”Hän eli yksinäisessä uudistalossa Pistonjoen kosken äärellä. Tämä yksineläjä kieltäytyi ensin laulamasta: Koska hän lapsuuden päivistä saakka ei ollut laulun taitoa harjoittanut, hän ei ensin tahtonut näitä unhotettuja muistoja ruveta tapailemaan, kieltäen olevansa runon sukua.” Lopulta hän kuitenkin ryhtyi laulamisen työhön ja Boreniuksesta näytti, että hänellä oli ollut ”suussa suuri tieto, vaikka muisti nyt oli jo alkanut pettää”.
Anni Lehtosen kertomana: ”Ontrein Vasselei vei Kajaaniin isoja lohisaavia. Ontrei [tarkoittanee kuitenkin Vasseleita] oli hyvin viinamies, mutta se oli rahaukko ja hyvin tunnettu Kajaanissa sekä matkan varrella taloissa. ”Nyt on Saaren Vasselei tullut”, sanottiin kun Ontrei [!] nähtiin. Ontrei oli kova kalaa pyytämään. Suuria siikoja se sai ja Poalankosesta [Paalankoski] se pyysi lohta. Oli suuri puinen soikko, johon lohet pitkänään saattoi suolata. Ontrei oli lihava ukko. Kun se punaisena istui pöyvän päässä, niin vesi tippui nenästä. Hän oli harvapuheinen mies, mut min se lasetti, sen se piti. Naisiin perässä Ontrei oli kova juoksemaan”. [Olen tulkinnut, että tässä on koko ajan puhe Vasseleista, josta Annilla voi olla omakohtaisia muistoja, sillä Vasselein kuollessa Anni oli 6-vuotias. Ontrei oli kuollut jo yli 10 vuotta ennen Annin syntymää.]
Vasseleilla oli hallussaan myös taikakeinoja: Petri Lesonen kirjoittaa: ”Tietohuisillaan Ontreini Vasselei teki pahaa naapureilleen. Kerrankin pilasi kalalykyn naapuriltaan Miinalta siten, että pani kuolleen lohen Miinan järvessä olevaan verkkoon. Miinalla siitä asti oli huono kala lykky (onni). Kuolemansa edellä Vasselei tuli tunnonvaivoihin, tunnusti rikoksensa ja pyysi Miinalta anteeksi, jonka Vasselei saikin. Vasselei eli leivässä ikänsä. Hän oli kasken kaataja, pellon kyntäjä ja kalastaja.”
Ontrein Jyrki kauppasi metsäeläinten nahkoja
Anni Lehtosen mukaan Ontrein toinen poika Jyrki oli ”iso mies, suuri ruskea parta. Kuuluu olleen hyvin kelpo mies, siivo ja rehellinen sekä lisäksi ’kirjamies’. — Kiukaalla kun makasi, niin satuja jutteli ja kalastustemppuja, miten nuottaa lasetah. Olisi kyllä juohattanut runoja kun olis tullut kuunnelluks, mutta kun nakroimma aina.”
Petri Lesonen on kertonut Jyrkin kauppatoimista: ”Hän oli varakas mies, osti metsäeläinten nahkoja, vei niitä kaupaksi Pietariin ja Sunguun, joista taas toi tavaraa myytäväksi. Suomessa hän kulki laukkukauppiaana. Jyrkikään ei ollut suurlaulajan maineessa eikä häntä mainita tietäjäksi. Jyrki lauloi Boreniukselle useaan otteeseen ja hänen sanotaan säilyttäneen isänsä laulamat runot ”erinomaisen uskollisesti”. Jyrki oli oppinut lukutaitonsa ”muailmalla”, kertoo hänen pojanpoikansa Teppana: ”hiän vet kulki äijän muailmua, kävi Sungussa suate, ta mäne tiijä vielä missä, metšänotuksien nahkoja kaupitšemassa markkinoilla. Sieläi opastu.” Jyrki osasi myös taikoja: ”osasi noitua ihmisen jalattomaksi, lammen vedettömäksi”, kerrottiin.
Ontrein vanhuuden vuodet
Vuonnisen kylän metrikkakirjaan kirjattiin maaliskuussa 1854 kuolleeksi Andrei Savastianov Malikinin vaimo Matrona Ivanova, joka kuoli vanhuuteen 73 vuoden ikäisenä. Seuraavana vuonna kirjattiin Vuonnisen kylän talonpoika Andrei Sevastjanov Malikinin kuolleen 78-vuotiaana pistoksiin 6. helmikuuta 1855, ja mainitaan haudatun Vuonnisen kalmistoon helmikuun 8. päivänä.
Ontrei oli hautausmerkinnän mukaan raskolnikko (vanhauskoinen eli staroviera) ja tyttäristäkin osa avioitui vanhauskoisiin perheisiin. Perhe mainitaan vanhauskoisina mm. Petri Lesosen kuvauksessa vuodelta 1908: ”Jyrkin ja Vasselein isä kuollut aikoja sitten, tietäjä hän on ollut, staroviera kuten Karjalassa kaikki”. On myös esitetty, että Ontrei olisi kääntynyt vanhauskoisuuteen jossain vaiheessa, sillä vuonna 1814 hän oli ollut kummina naapurinsa Martyn Bogdanovin pojan Maksiman kastajaisissa. Vanhauskoiset eivät kuitenkaan tunnustaneet kirkollista kastamista. Ontrei ja hänen perheenjäsenensä kyllä esiintyvät kaste- ja häätodistajina Vuonnisessa myöhemminkin, joten asia jää epäselväksi. Vanhauskoisuuden vaikutuksesta kaikkia kasteita, häitä ja hautauksia ei ole kirjattu metrikoihin, mikä vaikeuttaa tutkimusta.
Malisen suvussa oli runonlaulajia jopa kolmannessa ja neljännessä polvessa. Ontrein lapsista tunnetuimpia olivat tytär Uljana, joka oli mainio äänellä itkijä, ja pojat Vasselei (1802-1872) sekä Jyrki (1806-1884), molemmat taitavia runonlaulajia. Myös Maria-tytär on laulanut kerääjille Suvannon kylässä. Vasselein Okahvi-tytär on Anni Lehtosen äiti. Jyrkin Iivanan tytärtä Okahvia Antipinaa pidetään viimeisenä Malisen suvun runonlaulajana.
Olen itsekin Ontrein jälkeläinen hänen tyttärensä Ksenian haarassa. Vuonnisessa syntynyt isoäitini olisi ollut vienalaisittain Ontrein Ksenian Tatjanan Jelenan Lukki.
Lähteet:
Haavio Martti 1943. Viimeiset runonlaulajat. WSOY.
Kuusisto Olli 2019. Karjalan kutsu. Kulttuuriretkiä I. K. Inhan ja Elias Lönnrotin vanavedessä. BoD.
Niemi, A. R. (toim) 1904: Runonkerääjiemme matkakertomuksia 1830-luvulta 1880-luvulle. SKS.
Paulaharju Samuli – Laaksonen Pekka 1995: Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienankarjalaisia tapoja ja uskomuksia. SKS.
Šahtarina, Darja 1987: Runokylä Vuonninen. Artikkelit julkaistu alunperin Punalippu myöh. Carelia-lehdessä 1987. Luettavissa http://www.voinitsa.ru/pages/lng1/art97.aspx
Tarkka, Lotte 2005. Rajarahvaan laulu – tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821-1921. SKS.
Venho Tellervo 1986. Vuonninen. Teoksessa Virtaranta Pertti, Kaukonen Väinö, Kuusi Matti, Virtanen Leea (toim.) Karjalan laulajat, s. 47-66.
Virtaranta Helmi 1975, Vienan runonlaulajia ja tietäjiä. Aatu Kurosen (1907), Petri Lesosen (1908) ja Iivo Marttisen (1908) muistiinpanot. Castrenianumin toimitteita 12. 1975.
Vuonnisen verorevisiot 1762, 1782, 1795, 1811, 1816 ja 1850.
Vuonnisen ripityskirja 1793.
Vuokkiniemen ja Vuonnisen metrikkakirjat useilta eri vuosilta.
30 keskiviikko Jou 2020
Posted in Kulttuuri, Runonlaulajat, Viena, Vuonninen
Tutkijakollega vinkkasi joulun ajan lukemiseksi Tiina Sepän julkaisun ”Kohtaamisia menneen kanssa. Tutkimus kansanrunousaineistojen synnystä ja myöhemmistä tulkinnoista.” Teoksen yhtenä keskeisenä tarkastelukohteena on kansanperinteen kerääjän Samuli Paulaharjun ja vuonnislaisen Anni Lehtosen vuosia jatkunut yhteistyö, jonka tuloksena Paulaharju luovutti Suomalaisen Kirjallisuuden seuralle merkittävän ja laajan aineiston. Ajattelin välipäivien hommana naputella pienen elämänkerran tästä Annista, jatkoksi Vuonnisen seudun runohahmoille Pekka Kettuselle ja Vaassila Kieleväiselle.
Paulaharju (1875-1944) oli oululainen kansakoulunopettaja, puuseppä, kansanperinteen keräilijä ja kirjailija. Päivätyössään hän oli puutyön opettaja Oulun kuuromykkäin koulussa, mutta loma-aikoina hän keräsi suuren määrän kansanperinnettä eri puolilta Suomea ja sen lähialueita, sekä julkaisi sitä laajasti.
Vuonna 1909 Paulaharju törmäsi sattumalta kotikaupungissaan Oulussa kahteen vienalaiseen naiseen, jotka kysyivät tietä johonkin taloon. Kävi ilmi, että naiset osasivat monenlaista suullista perinnettä ja näin herättivät kerääjän mielenkiinnon. Naiset olivat Anni Lehtonen ja Matro Lehtonen (Sepällä virheellisesti Moarie), jotka eivät olleet sukua toisilleen. Naiset olivat lähteneet vaikeiden taloudellisten aikojen takia kotiseuduiltaan etsimään elantoa itselleen ja perheilleen.
Keräysyhteistyö Lehtosen ja Paulaharjun välillä jatkui tästä ensikohtaamisesta 7 vuotta. Viimeisen kerran he olivat yhteydessä kirjeiden välityksellä 1923. Tänä aikana kirjattiin talteen lähes tuhat kalevalamittaista runoa ja loitsua, parisataa itkuvirttä sekä paljon tarinoita, sananlaskuja ja muuta aineistoa. Paulaharju myös vieraili keräysmatkalla Vuonnisessa vuonna 1915.
Anni (kirkonkirjoissa Anna) Lehtonen os. Karjalainen syntyi 1866 Vuonnisessa. Hänen isänsä oli Siitari (Sidor) Simananpoika Karjalainen eli Bogdanov, Vaassila Karjalaisen pojanpoika ja äitinsä Okahvi (Agafia) Vasilintytär Malinen, runonlaulaja Ontrei Malisen pojantytär, jota kutsuttiin Haapakuotkuen Okahviksi. Anni oli samalla Maria Runtin ja Pietari Kettusen tyttären tyttären tytär, sillä Okahvin äiti oli omaa sukua Kettunen. Annissa yhdistyi siis ainakin kolmen runonlaulajasuvun geenit.
Anni on kertonut oppineensa ensimmäiset runonsa kolmivuotiaana eräissä häissä äitinsä sylissä istuessaan, mikä todistaa harvinaista ja suurta lahjakkuutta. Paulaharju löysi Annin kuitenkin vasta tämän ollessa 46-vuotias, ja sitä ennen Annin elämässä oli ehtinyt tapahtua jo paljon.
Vuonna 1890 heinäkuussa Anni vihittiin Vuonnisessa avioon Kliimo (Kliment) Ivaninpoika Lettijevin eli Lehtosen kanssa. Kliimo oli s. 1865 Vuonnnisessa. Pariskunta asui Vuonnisen Saaressa, joka oli kylän pohjoisosassa oleva Ylä-Kuittijärven saari, osittain kannaksen kautta yhteydessä mantereseen. Talo lienee ollut Annin isoisän Siitari Bogdanovin talo, sillä Paulaharjun kirjassa sivulla 224 mainitaan: ”Okahvie oli mennyt 20-vuotiaana naimisiin Tsiitari Bokdanov-nimiselle miehelle Vuonnisen Saarelle.”
Annin ja Kliimon perheeseen syntyi 6 lasta: Jyrki eli Georg 1891, Moarie eli Maria 1895, Poahkomie (Pahom) 1897, Anni 1900, Olga 1902 ja Jaakko 1905.
”Elämä ei ollut hemmotellut Annia. Jo nuorena hän oli joutunut hankkimaan ruokansa kerjuulla ja kalanpyynnillä. Naimisiin menokaan vuonnislaisen Kliimo Lettijeffin kanssa ei tuonut naiselle helpotusta: lapsia syntyi toinen toisensa jälkeen. Lehmänkantturasta oli vähän apua noin suuren perheen ylläpitämiseksi. Perhe asui mökkipahasssa Saarenkannaksella. Ja kun perheenpää kuoli, Anni jäi kuuden lapsen kanssa. Hänen piti kuljeksia Muurmannin rautateillä ja Suomen maalla työn ja jonkinlaisten tulojen haussa. Hän pesi pyykkiä, hoiti karjaa ja piti huolta rikkaiden isäntien taloudesta. Matkoiltaan hän aina kiirehti kotia talvikelillä kelkkaa vetäen, kelkassa tienaamansa hyvyset. (Šahtarina 1986).
Vuonna 1906 Vuonniseenkin levisi ”jumalantauti” eli lavantauti, johon sekä Anni että Kliimo sairastuivat. Kun Anni alkoi tointua taudistaan, kerrottiin hänelle Kliimon ”maanneen jo viikon kalmismailla”. Anni jäi näin ollen suuren lapsikatraan yksinhuoltajaksi.
Tiedot siitä, oliko lapsia 5 vai 6, ovat ristiriitaisia. Kirjassa Syntymä lapsuus kuolema (Laaksonen 1995, 21) on myös yllä oleva kuva vuodelta 1915, jossa ovat 5 muuta lasta ja maininta että Jyrki-poika oli kuollut pienenä. Tämä Jyrkin kuolema on kuitenkin ristiriitainen, sillä 1900 rippikirjassa Jyrki on elossa 9-vuotiaana ja vielä vuoden 1910 Vuonnisen rippikirjassa mainitaan Anni Lehtosen perheessä 19-vuotias Georg-poika ja tämän lisäksi 5 muuta lasta. Georgi Klimentiev Lettijev mainitaan lisäksi luettelossa Vuokkiniemen kunnan sotilaista 1921-22, jolloin Georgi oli 31-vuotias. Myös Šahtarina kertoo artikkelissaan v. 1986 Annin jääneen yksinhuoltajaksi kuudelle lapselle. Samoin Seppä 2015,166 siteeraa Paulaharjua, kun tämä tallentaa Lehtoselta itkua ”aviomiestä hautaan saatellessa”: ”Anni Lehtoni, jolta itseltä mies oli kuollut 5 v takaperin ja 6 lasta jätti jälkeensä, ei jaksanut itkulta enempää.” Seppä kuvaa s. 66 Paulaharjun muistiinpanoja 1930-luvulta, jossa mainitaan ”Kliimon olleen kuollessaan 35-vuotias. Lapset tulivat Suomeen 1922 ja heistä vanhin kuoli Suomessa”. Tällä perusteella arvioin, että tämä Jyrki ei kuollut pienenä vaan ehkä Suomessa tai myöhemmin Karjalassa.
Perheen taloudellinen tilanne oli isän kuoltua niin heikko, että äidin täytyi lähteä talvisin mierontielle etsimään elantoa perheelleen. Anni tuli syksyisin Vienasta Ouluun viimeisten tervaveneiden mukana Hyrynsalmen reittiä Kiehimän suuhun, sieltä Oulujärven rantoja seuraillen Vaalaan ja Oulujoen koskia laskeskellen Ouluun. Hän pesi pyykkiä, kantoi tiiliä, kerjäsi elantoaan, teki mitä osasi ja mitä tarvittiin. Keväällä huhtikuussa Anni lähti Oulusta kelkkaa vetäen viimeisten keväthankien aikana. Kelkkaan mahtui talvikauden säästöillä hankitut tavarat ja rouvilta saatu vaateapu. Jos hän vieraili sukulaistensa luona Ylikiimingissä, hän kulki sieltä Puolangan ja Suomussalmen alueen kautta Vuonniseen. Hän kulki myös pidempää reittiä Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kautta.
Paulaharjun käydessä Vuonnisessa 1915 hän kuvaa Annin kotia: ”Tavataankin kylän kujasia kierrellessä Annin asunto. Se on vain pikkuinen harmaja mökki, lautakatto. Siinä on ainoastaan pieni pirtti ja sintsi sekä sintsin sivussa pikkuruinen kamari kornitsana. Pihamaan vieressä läävä ja lato. Ja tuonempana kalavesi, Kuittijärven lahti.”
Anni löysi uudeksi puolisoksi Hotatta (Feodot) Ivanov Malisen s. 1867 Vuonnisessa. Pari avioitui vuoden 1921 tienoilla. Hotatta oli myöskin leski, ensimmäisen vaimonsa kuoltua 1918. Perheeseen oli syntynyt 8 lasta vuosien 1898 ja 1918 välillä, joista 1 kuoli aivan pienenä. Melkoinen uusioperhe siis Hotatalla ja Annilla, vaikka vanhimmat lapset olivatkin jo isoja. Hotatta oli Annille kaukaista sukua, sillä Hotatta oli Ontrei Malisen pojanpojanpoika.
Vuonnislainen Darja Šahtarina s. 1922 tunsi Jyrkisen Hotatan, kuten Hotattaa nimitettiin ja tämä perheen henkilökohtaisesti. ”Hotatta oli keskikokoinen tuuheapartainen ukkeli. Hän oli hyvin lempeä ja hyväntahtoinen. Miehen elämä ei ollut helppoa. Vissiinkin siksi hän sääli kaikkia, jos kenelle sattui jokin vastoinkäyminen. ”Voi poloista poikaa” hän säälitteli.
”Hotatalla oli seitsemän lasta – neljä poikaa ja kolme tyttöä. Vuonna 1918 miestä kohtasi suuri onnettomuus: kuoli hänen vaimonsa – Timosen Matro [tämä vaimon nimi on väärä tieto, sillä metrikoiden vihkimerkinnän ja lasten kastemerkintöjen mukaan Hotatan puoliso oli Marina Ivanova Korkkonen]. Kolme vuotta hän kasvatti lapsijoukkoa yksinään, oli talossa isäntänä sekä emäntänä. Vanhempien lasten turvin tultiin jotenkuten toimeen kotiaskareissa. Sitten Hotatta meni naimisiin omakyläläisen Anni Lehtosen kanssa, joka oli myös leski ja kuuden lapsen äiti. ”Ja niin myö, kaksi leskie, vänäytymä yhteh”, mies usein kertoili. (Šahtarina 1986, 102-103.)
Vuoden 1922 vienankarjalaisten pakolaisaallon mukana myös Anni Lehtosen ja Hotatta Malisen perhe lähti Suomeen ja päätyi Puolangalle. Hotatan perhe on tullut Puolangalle 1.2.1922, mukana Hotatan kolme nuorinta lasta, Teppo 4 v, Siiri 11 v ja Hilvana 13 v. Myös vanhempia lapsia tuli mukana, sillä Hotatan vanhin poika Aleksei s. 1898 jäi asumaan Puolangalle, jossa avioitui ja suku jatkuu edelleen. Samoin Paahkomien 5-henkinen perhe mainitaan tulleen 1.3. Kajaaniin, mutta hän palasi Karjalaan. Muista lapsista on vain vähän tietoja toistaiseksi.
Anni Lehtosen ja Kliimon lapsia:
Hotatta Malisen ja Marina Korkkosen lapsia:
Anni ja Hotatta sekä osa lapsista palasivat Karjalaan aivan vuoden 1925 lopussa. Luettelo Kainuun Rajavartioston alueen (Suomussalmen Raatteen) kautta Vienan-Karjalaan palanneista amnestian saaneista pakolaisista kertoo:
Kummankaan aikuisten lasten paluusta ei tässä asiakirjassa ole mainintaa vaikka tiedetään esimerkiksi Paahkomien oleskeleen Kainuussa.
Annin ja Hotatan elämä päättyi evakkomatkalla Arkangelissa. Šahtarina kirjoittaa: ”Raskas elämä oli jättänyt naiseen jälkensä: viimeisinä vuosinaan Anni valitti päänsärkyä. Hän kuoli kesällä vuonna 1943 ollessaan evakkomatkalla Arkangelin alueen Vilegotskin piirissä [Kataraihan kylässä]. Samalla matkalla sammui myös mainion runotaiturin Hotatta Malisen elämä. Hän kuoli joulukuussa vuonna 1942.
Annin, Kliimon ja Hotatan suku jatkuu ainakin lapsenlapsissa ja näiden jälkeläisissä Puolangalla sekä Vienassa Uhtualla, Kepalla ja Luusalmessa.
Olen Anni Lehtoselle sukua sekä Lettijevien, Malisten että Kettusten kautta. Hän oli isoäitini äidin pikkuserkku.
Lähteet:
Laaksonen Pekka (toim. ) 1995. Paulaharju Samuli: Syntymä, lapsuus ja kuolema. Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia. Suomalaisen Kirjallisuuden seura.
Šahtarina Darja 1986. Runokylä Vuonninen. Punalippu myöh. Carelia n:o 1/1986, s. 102-103. http://www.voinitsa.ru/pages/lng1/art97.aspx
Seppä Tiina 2015: Kohtaamisia menneen kanssa. Tutkimus kansanrunousainestojen synnystä ja myöhemmistä tulkinnoista. Kultaneito XVI. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura 2015. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/20142/urn_nbn_fi_uef-20180980.pdf?sequence=1&isAllowed=y’
Vuonnisen rippikirjat 1900 ja 1910 sekä metrikkakirjat eri vuosilta.
21 maanantai Jou 2020
Posted in Kulttuuri, Runonlaulajat, Viena, Vuonninen
Eräässä Vienan sukuihin liittyvässä Facebookin keskusteluryhmässä oli juttua Vaassila Kieleväisestä ja ajattelin että jatkan täällä blogissa aiheesta. Täällähän on jo artikkeli eräästä toisesta vienalaisesta runonlaulajasta, Tsena-Pekasta, ja täydennystä voisi jatkossa olla tulossa myös esimerkiksi Ontrei Malisesta ja Anni Lehtosesta. Nämä kaikki henkilöt liittyvät jollain tapaa myös omiin juuriini Vienassa, Vuonnisen kylässä ja Vuokkiniemen alueella.
Vaassila Kieleväisen muistiinmerkitseminen runonlaulun aikakirjoihin sai alkunsa siitä, kun Elias Lönnrot meni häntä tapaamaan keräysmatkallaan Vuonnisessa vuonna 1833. Lönnrot oli ensin mennyt tapaamaan Ontrei Malista, mutta Ontreilla oli kiire nuotanvetoon ja hän ohjasi Lönnrotin Kieleväisen pakeille Kyläsalmen toiselle puolella Teppananniemelle. Lönnrotin sanotaan saaneen Vaassilalta talteen Väinämöisen uroteot yhdessä jatkossa ja näin oivaltaneen tulevan Kalevalan perusrakenteen.
Lönnrot kuvaa kohtaamista seuraavasti: “Mutta illalla, Ontrein [Malinen] mentyä nuottaa vetämään, menin Vaassilan [Kieleväinen] luo, joka asui kapean salmen toisella puolella. Tämä Vaassila, joka etupäässä oli perehtynyt loitsurunoihin, oli vanha ukko. Hänen muistinsa oli kuitenkin viime vuosina niin heikontunut, ettei hän enää osannut sitä, mitä ennen. Väinämöisestä ja muutamista muista mytologisista henkilöistä hän kuitenkin kertoi monta seikkaa, joita ennen en ollut tiennyt. Ja kun sattui niin, että hän oli unhottanut jonkun seikan, jonka minä ennestään tunsin, kyselin sitä häneltä tarkemmin. Silloin hän taas muisti sen, ja niin sain tietää kaikki Väinämöisen urostyöt yhdessä jaksossa, ja sen mukaan olen sitten järjestänyt Väinämöisestä runot, jotka tunnetaan”.
Lönnrotin lisäksi Kieleväistä ovat käyneet tapaamassa J.F. Cajan vuonna 1836 ja Matthias Aleksanteri Castrén 1839. Castrén sai häneltä talteen erityisesti loitsuja sekä taikoja koskevaa tietoja. Kieleväisen maine tietäjänä olikin huomattava, sen tiedetään kestäneen 1800-luvun lopulle saakka. Vaassilan tietäjäntaidoista Castrén kertoo matkakertomuksessaan, että hän sai Vuonnisessa nähdä jokseenkin täydellisen kokoelman taikomisessa käytettäviä välikappaleita. Kokoelman omisti seudun kuuluisin noita, Kieleväinen, joka tutkijalle ilmaisi “joukon erikoisia taikakeinoja omituisine taikatemppuineen ja erittäin lyhyine loitsuineen”.
Olen yhdessä sukututkija Sari Karjalaisen (ent. Heimonen) kanssa tutkinut Vaassilan sukujuuria. Nämä tiedot on julkaistu Karjalan Heimo-lehdessä 11-12/ 2015 artikkelissa ”Pitäy tietyä omat juuret – Vaassila Kieleväisen sukujuuria etsimässä”.
Käytäessä läpi Vienan Karjalan Vuonnisen verorevisioita, rippikirjoja ja metrikkakirjoja havaitsimme, että Vaassila eli Vasili oli Stepan Anisimov Kieleväisen poika. Vaassilan yhteydessä mainitaan silloin tällöin, että hänen isänsä nimi olisi Ignatta. Tämän tiedon alkuperä lienee kerääjille annetuissa tiedoissa, mutta sen painoarvoa kyseenalaistaa se, että Vaassila mainitaan useassa kohdin muistiltaan heikentyneeksi, ja on täysin mahdollista että tieto on alunperin muistettu tai myöhemmin toistettu väärin. “Kielöväini Vaassila, Iknatan poika, oli tuo ukko, – itse asiassa suuren ikänsä vuoksi jo hämärästi tapaileva vanhus”, kirjoittaa Lönnrot. Tällaisiin muistitiedon oikeellisuusongelmiin törmää sukututkimuksessa usein.
Vuonnisessa oli 1782 verorevision mukaan vain yksi Ignat-niminen talonpoika, patronyymiltään Sergejev joka oli tuolloin 35-vuotias ja naimisissa vuonnislaisen 41-vuotiaan Akilina Fedorovan kanssa. Tälle parille ei ole 1762 tai 1782 kirjaan merkitty lainkaan lapsia. 1795 revisiossa mainitaan Ignat Sergejevin vaimon kuolleen ja Ignatan itsensä menneen tuntemattomaan paikkaan. Tässä kirjassa hänelle mainitaan kyllä poika Vasili, iältään tuolloin 9 v (s. 1786) ja tämän kaksi sisarta. Tämän perheen lasten ikätiedoissa on jostain syystä isoja ristiriitoja vuoden 1793 rippikirjan ja 1795 verorevision välillä. Tämä Ignat on kuitenkin tutkitusti suvultaan Lettijev.
Vaassilan oikea isän nimi tulee selkeästi esiin artikkelin ilmestymisen jälkeen käyttöön saaduissa uusissa lähdeaineistoissa. Vuoden 1795 revisiossa ei Stepan Anisimovilla mainita Vasili-nimistä poikaa (erityisesti poikien puuttuminen ei ole kovin poikkeuksellista alueen verokirjoissa, sillä joskus poikalapsia piiloteltiin kirjoista tai heidän ikänsä muutettiin, jotta vältettäisiin heidän joutumisensa Venäjän 25-vuotiseen sotapalvelukseen), mutta pari vuotta aikaisemmin vuoden 1793 rippikirjassa perheessä mainitaan kuitenkin 23-vuotias Vasili, joka ei ole vielä naimisissa.
Vuonnisen verorevisiossa 1811 Kieleväisten joukossa mainitaan noin 1774 syntynyt Vasili Stepanov, iältään 37 vuotta, jolla on 14-vuotias poika Melentei (s. 1797). 1816 revisio Vuonnisessa mainitsee poissa olevan Vasili Stepanov Kelevajevin [Kieleväisen), joka oli edellisessä revisiossa 1811 iältään 37 vuotta ja tämän pojan Melentein, joka oli 14 vuotta vuonna 1811 ja 18 v. vuonna 1816. Mainitaan myös toinen poika Samson, joka jäi merkitsemättä edelliseen revisioon ja oli nyt 16-vuotias. Lisäksi perheessä oli tytär Maria 13 vuotta ja Natalia 8 vuotta, mutta Vaassilan vaimoa ei tässä ole merkitty; hän oli ilmeisesti kuollut.
Vaassila Kieleväisellä eli Vasili Stepanov Kelevajevilla (s. n. 1774 ja k. välillä 1839-1850) oli kaksi vaimoa ja ainakin 8 lasta. Näistä 4 ensimmäistä ovat nimeltä tuntemattomalle ensimmäiselle vaimolle, joka kuoli ennen vuotta 1816. Neljä jälkimmäistä lasta ovat Vaassilan 2. puolisolle Tatjana Dmitrievalle, joka oli s.n. 1778-83 ja oli elossa vielä vuonna 1850 ollen tuolloin 73-vuotias. Vaassila itse ei enää ollut elossa 1850. Tatjana oli todennäköisesti suvultaan Malinen.
Ensimmäisestä aviosta, joka on solmittu vuoden 1793 jälkeen, ovat lapset Melentei s.n. 1797, Amos (osassa lähteitä nimellä Samson) s.n. 1800, Maria s. 1803, ja Natalia s. 1808. Toisen avion lapset ovat Kozma s.n. 1816, Feodor 1817, Ivan 1818 ja Maria 1820. Lapsia voi olla enemmänkin, sillä osa on voinut kuolla pieninä.
Vaassila Kieleväisellä on jälkipolvia melkoinen määrä. Melentei Vasilinpojalla oli nimeltä tuntemattoman puolisonsa kanssa ainakin kolme lasta, joista poika Mironalla oli kahden eri vaimon kanssa yhteensä ainakin 8 lasta. Amoksella ja hänen vaimollaan Anna Sergejevalla oli ainakin 6 lasta. Vanhempi Maria avioitui Mina Mihailov Malisen kanssa ja pari sai 10 lasta. Natalian puoliso oli Jehrimä Hilipänpoika Karjalainen-Bogdanov ja parilla oli lapsia 7 kpl.
Toisen avion lapsista Kosma eli vain 4-vuotiaaksi ja Feodor kuoli 22-vuotiaana ilman perhettä vuonna 1839. Nuorempi Maria kuoli 1-vuotiaana. Toisen avion lapsista Vaassilan suku jatkuu siis vain Ivanin jälkeläisissä. Ivanilla oli kaksi vaimoa joiden kanssa hän sai yhteensä 10 lasta. Ivanin ensimmäinen vaimo oli Akilina Vasiljeva Korkoeva Vuonnisesta ja toinen Agafia Ignatantytär Kollijeva Pistojärven Tiirosta.
Vuonniseen on vuonna 1995 pystytetty muistokivi lähelle sitä paikkaa, jossa Vaassilan talo on ollut. Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Martti Aiha, itsekin Kieleväisen sukua, Melentei Vasilinpojan haaraa. Itse olen vanhemman Maria Vasilintyttären haaraa. Kaikkien Vasilin / Vaassilan lasten haarojen jälkeläisiä asuu nykyisin myös Suomessa, osa on muuttanut Ruotsiinkin. Osa jälkeläisistä jäi tietysti myös Karjalaan. Minulla on tietokannassa lähes 300 Vaassilan jälkeläistä, vaikka olen tutkinut vain murto-osan sukuhaaroista. Kokonaisuudessaan jälkeläisten määrä nousee tästä vielä erittäin selvästi eli melkoisen sukukunnan kantatuatto oli tämä runonlaulaja-tietäjä Vaassila.
Lähteet:
Niemi A. R. 1921 Vienan läänin runonlaulajat ja tietäjät. Suomalaisen Kirjallisuuden seura. https://www.finlit.fi/sites/default/files/mediafiles/i4_runonlaulajat.pdf
Heimonen Sari – Rajander-Juusti Ritva 2015. Pitäy tietyä omat juuret – Vaassila Kieleväisen sukujuuria etsimässä. Artikkeli Karjalan Heimo-lehdessä 11-12 / 2015.
Vuokkiniemen volostin Vuonnisen kylän verorevisiot 1762, 1782, 1795, 1811, 1816, 1834-50. Transskriptiot vuosista 1795 ja 1816 sekä käännökset 1762 ja 1782 kirjoista löytyvät Karjalan Sivistysseuran Sampo-palvelusta http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/ ja vuodet 1811 ja 1834-50 Familysearch-palvelusta.
Vuonnisen rippikirja 1793.
25 maanantai Hel 2013
Vuonnislainen laukkukauppias Ivan Romananpoika Lettijeff nai suomalaisen Hanna Matilda Löytymäen Soinista Pohjanmaalta. Hanna,s. 12.3.1865, tunnettiin Soinissa nimellä ”Vennään Tilta”. Hän meni naimisiin (leskenä) ja muutti 1891 Vienaan.
Tilda kuvattuna vuonna 1932 Vuonnisessa.
Laukkukauppias Iivanasta ja hänen soinilaisesta vaimostaan Tildasta tiedetään, että pari vihittiin Suomussalmella 1891. Tilda kävi Soinissa viimeisen kerran 1907 tuolloin 12-vuotiaan Teppana-poikansa kanssa ja vei paluumatkalla mennessään Singer-ompelukoneen kelkassa vetämällä. Millainen tuo kuudensadan kilometrin matka on mahtanut olla?
Perheessä tiedettiin olleen kahdeksan lasta, ja perhe asui Vuonnisessa Kumpula-nimisessa talossa (kylästä noin 2 km Lonkan suuntaan), jossa 1920- ja 1930-luvuilla asui kolme polvea Leffijeffejä. Tildan ja Iivanan jälkeläisistä osa asuu Vienan Karjalassa, monet heistä Kostamuksen kaupungissa, mutta suurin osa on kulkeutunut laajalle alueelle Venäjän muihin osiin. Tilda itse kuoli 1942 evakkomatkalla Baikalin rannalla.
Lähde: Löytömäki, Arvi (1996). Vennään Tilta. Teoksessa Autio, Lasse (toim.) Soini lukemisto II. Vaasa 1996.
Teksti on aikaisemmin julkaistu teoksessa Rajander-Juusti Ritva ja Rajander Tuula 2009: Maahan kiintyneitä ja onnen etsijöitä.
Sukuhistoriaa sieltä ja täältä 
