Vaassila Kieleväinen, Vuonnisen runoniekka ja tietäjä-noita

Eräässä Vienan sukuihin liittyvässä Facebookin keskusteluryhmässä oli juttua Vaassila Kieleväisestä  ja ajattelin että jatkan täällä blogissa aiheesta. Täällähän on jo artikkeli eräästä toisesta vienalaisesta runonlaulajasta, Tsena-Pekasta, ja täydennystä voisi jatkossa olla tulossa myös esimerkiksi Ontrei Malisesta ja Anni Lehtosesta. Nämä kaikki henkilöt liittyvät jollain tapaa myös omiin juuriini Vienassa, Vuonnisen kylässä ja Vuokkiniemen alueella.

Vaassila Kieleväisen muistiinmerkitseminen runonlaulun aikakirjoihin sai alkunsa siitä, kun Elias Lönnrot meni häntä tapaamaan keräysmatkallaan Vuonnisessa vuonna 1833. Lönnrot oli ensin mennyt tapaamaan Ontrei Malista, mutta Ontreilla oli kiire nuotanvetoon ja hän ohjasi Lönnrotin Kieleväisen pakeille Kyläsalmen toiselle puolella Teppananniemelle. Lönnrotin sanotaan saaneen Vaassilalta talteen Väinämöisen uroteot yhdessä jatkossa ja näin oivaltaneen tulevan Kalevalan perusrakenteen. 

Lönnrot kuvaa kohtaamista seuraavasti:  “Mutta illalla, Ontrein [Malinen] mentyä nuottaa vetämään, menin Vaassilan [Kieleväinen] luo, joka asui kapean salmen toisella puolella. Tämä Vaassila, joka etupäässä oli perehtynyt loitsurunoihin, oli vanha ukko. Hänen muistinsa oli kuitenkin viime vuosina niin heikontunut, ettei hän enää osannut sitä, mitä ennen. Väinämöisestä ja muutamista muista mytologisista henkilöistä hän kuitenkin kertoi monta seikkaa, joita ennen en ollut tiennyt. Ja kun sattui niin, että hän oli unhottanut jonkun seikan, jonka minä ennestään tunsin, kyselin sitä häneltä tarkemmin. Silloin hän taas muisti sen, ja niin sain tietää kaikki Väinämöisen urostyöt yhdessä jaksossa, ja sen mukaan olen sitten järjestänyt Väinämöisestä runot, jotka tunnetaan”.

Vaassilasta ei ole olemassa kuvaa, mutta edustakoon tämä Thérèse Bonneyn 1939 ottama kuva nimeämättömästä runonlaulajasta näkemystäni hänestä. Kuva on peräisin Museoviraston Historian kuvakokoelmasta.

Lönnrotin lisäksi Kieleväistä ovat käyneet tapaamassa J.F. Cajan vuonna 1836 ja Matthias Aleksanteri Castrén 1839. Castrén sai häneltä talteen erityisesti loitsuja sekä taikoja koskevaa tietoja. Kieleväisen maine tietäjänä olikin huomattava, sen tiedetään kestäneen 1800-luvun lopulle saakka. Vaassilan tietäjäntaidoista Castrén kertoo matkakertomuksessaan, että hän sai Vuonnisessa nähdä jokseenkin täydellisen kokoelman taikomisessa käytettäviä välikappaleita. Kokoelman omisti seudun kuuluisin noita, Kieleväinen, joka tutkijalle ilmaisi “joukon erikoisia taikakeinoja omituisine taikatemppuineen ja erittäin lyhyine loitsuineen”. 

Olen yhdessä sukututkija Sari Karjalaisen (ent. Heimonen) kanssa tutkinut Vaassilan sukujuuria. Nämä tiedot on julkaistu Karjalan Heimo-lehdessä 11-12/ 2015 artikkelissa ”Pitäy tietyä omat juuret – Vaassila Kieleväisen sukujuuria etsimässä”.

Käytäessä läpi Vienan Karjalan Vuonnisen verorevisioita, rippikirjoja ja metrikkakirjoja havaitsimme, että Vaassila eli Vasili oli Stepan Anisimov Kieleväisen poika. Vaassilan yhteydessä mainitaan silloin tällöin, että hänen isänsä nimi olisi Ignatta. Tämän tiedon alkuperä lienee kerääjille annetuissa tiedoissa, mutta sen painoarvoa kyseenalaistaa se, että Vaassila mainitaan useassa kohdin muistiltaan heikentyneeksi, ja on täysin mahdollista että tieto on alunperin muistettu tai myöhemmin toistettu väärin. “Kielöväini Vaassila, Iknatan poika, oli tuo ukko, – itse asiassa suuren ikänsä vuoksi jo hämärästi tapaileva vanhus”, kirjoittaa Lönnrot. Tällaisiin muistitiedon oikeellisuusongelmiin törmää sukututkimuksessa usein. 

Vuonnisessa oli 1782 verorevision mukaan vain yksi Ignat-niminen talonpoika, patronyymiltään Sergejev joka oli tuolloin 35-vuotias ja naimisissa vuonnislaisen 41-vuotiaan Akilina Fedorovan kanssa. Tälle parille ei ole 1762 tai 1782 kirjaan merkitty lainkaan lapsia.  1795 revisiossa mainitaan Ignat Sergejevin vaimon kuolleen ja Ignatan itsensä menneen tuntemattomaan paikkaan. Tässä kirjassa hänelle mainitaan kyllä poika Vasili, iältään tuolloin 9 v (s. 1786) ja tämän kaksi sisarta.  Tämän perheen lasten ikätiedoissa on jostain syystä isoja ristiriitoja vuoden 1793 rippikirjan ja 1795 verorevision välillä. Tämä Ignat on kuitenkin tutkitusti suvultaan Lettijev.

Vaassilan oikea isän nimi tulee selkeästi esiin artikkelin ilmestymisen jälkeen käyttöön saaduissa uusissa lähdeaineistoissa. Vuoden 1795 revisiossa ei Stepan Anisimovilla mainita Vasili-nimistä poikaa (erityisesti poikien puuttuminen ei ole kovin poikkeuksellista alueen verokirjoissa, sillä joskus poikalapsia piiloteltiin kirjoista tai heidän ikänsä muutettiin, jotta vältettäisiin heidän joutumisensa Venäjän 25-vuotiseen sotapalvelukseen), mutta pari vuotta aikaisemmin vuoden 1793 rippikirjassa perheessä mainitaan kuitenkin 23-vuotias Vasili, joka ei ole vielä naimisissa.

Vuonnisen verorevisiossa 1811 Kieleväisten joukossa mainitaan noin 1774 syntynyt Vasili Stepanov, iältään 37 vuotta, jolla on 14-vuotias poika Melentei (s. 1797).  1816 revisio Vuonnisessa mainitsee poissa olevan Vasili Stepanov Kelevajevin [Kieleväisen), joka oli edellisessä revisiossa 1811  iältään 37 vuotta ja tämän pojan Melentein, joka oli 14 vuotta vuonna 1811 ja 18 v. vuonna 1816.  Mainitaan myös toinen poika  Samson, joka jäi merkitsemättä edelliseen revisioon ja oli nyt 16-vuotias. Lisäksi perheessä oli tytär Maria 13 vuotta ja Natalia 8 vuotta, mutta Vaassilan vaimoa ei tässä ole merkitty; hän oli ilmeisesti kuollut.

Vaassila Kieleväisellä eli  Vasili Stepanov Kelevajevilla (s. n. 1774 ja k. välillä 1839-1850) oli kaksi vaimoa ja ainakin 8 lasta. Näistä 4 ensimmäistä ovat nimeltä tuntemattomalle ensimmäiselle vaimolle, joka kuoli ennen vuotta 1816. Neljä jälkimmäistä lasta ovat Vaassilan 2. puolisolle Tatjana Dmitrievalle, joka oli s.n. 1778-83 ja oli elossa vielä vuonna 1850 ollen tuolloin 73-vuotias. Vaassila itse ei enää ollut elossa 1850. Tatjana oli todennäköisesti suvultaan Malinen. 

Ensimmäisestä aviosta, joka on solmittu vuoden 1793 jälkeen, ovat lapset Melentei s.n. 1797, Amos (osassa lähteitä nimellä Samson) s.n. 1800, Maria s. 1803, ja Natalia s. 1808. Toisen avion lapset ovat Kozma s.n. 1816, Feodor 1817, Ivan 1818 ja Maria 1820. Lapsia voi olla enemmänkin, sillä osa on voinut kuolla pieninä. 

Vaassila Kieleväisellä on jälkipolvia melkoinen määrä. Melentei Vasilinpojalla oli nimeltä tuntemattoman puolisonsa kanssa ainakin kolme lasta, joista poika Mironalla oli kahden eri vaimon kanssa yhteensä ainakin 8 lasta. Amoksella ja hänen vaimollaan Anna Sergejevalla oli ainakin 6 lasta. Vanhempi Maria avioitui Mina Mihailov Malisen kanssa ja pari sai 10 lasta. Natalian puoliso oli Jehrimä Hilipänpoika Karjalainen-Bogdanov ja parilla oli lapsia  7 kpl.

Toisen avion lapsista Kosma eli vain 4-vuotiaaksi ja Feodor kuoli 22-vuotiaana ilman perhettä vuonna 1839. Nuorempi Maria kuoli 1-vuotiaana. Toisen avion lapsista Vaassilan suku jatkuu siis vain Ivanin jälkeläisissä. Ivanilla oli kaksi vaimoa joiden kanssa hän sai yhteensä 10 lasta. Ivanin ensimmäinen vaimo oli Akilina Vasiljeva Korkoeva Vuonnisesta ja toinen Agafia Ignatantytär Kollijeva Pistojärven Tiirosta.

Vaassilan kivi Vuonnisen Teppananniemellä, tekijä kuvanveistäjä Martti Aiha. Kuva kirjoittajan ottama 2015.

Vuonniseen on vuonna 1995 pystytetty muistokivi lähelle sitä paikkaa, jossa Vaassilan talo on ollut. Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Martti Aiha, itsekin Kieleväisen sukua, Melentei Vasilinpojan haaraa. Itse olen vanhemman Maria Vasilintyttären haaraa. Kaikkien Vasilin / Vaassilan lasten haarojen jälkeläisiä asuu nykyisin myös Suomessa, osa on muuttanut Ruotsiinkin. Osa jälkeläisistä jäi tietysti myös Karjalaan. Minulla on tietokannassa lähes 300 Vaassilan jälkeläistä, vaikka olen tutkinut vain murto-osan sukuhaaroista. Kokonaisuudessaan jälkeläisten määrä nousee tästä vielä erittäin selvästi eli melkoisen sukukunnan kantatuatto oli tämä runonlaulaja-tietäjä Vaassila. 

Lähteet:

Niemi A. R. 1921 Vienan läänin runonlaulajat ja tietäjät. Suomalaisen Kirjallisuuden seura. https://www.finlit.fi/sites/default/files/mediafiles/i4_runonlaulajat.pdf

Heimonen Sari – Rajander-Juusti Ritva 2015. Pitäy tietyä omat juuret – Vaassila Kieleväisen sukujuuria etsimässä. Artikkeli Karjalan Heimo-lehdessä 11-12 / 2015.

Vuokkiniemen volostin Vuonnisen kylän verorevisiot 1762, 1782, 1795, 1811, 1816, 1834-50. Transskriptiot  vuosista 1795 ja 1816 sekä käännökset  1762 ja 1782 kirjoista löytyvät Karjalan Sivistysseuran Sampo-palvelusta http://www.karjalansivistysseura.fi/sampo/ ja vuodet 1811 ja 1834-50 Familysearch-palvelusta.

Vuonnisen rippikirja 1793.

Mysteerimies Löhönen

Välillä sukututkimuksessa tulee eteen arvoituksia, jotka eivät meinaa millään ratketa. Usein nämä kannattaa jättää muutamaksi vuodeksi hautumaan, jolloin uusien tietojen ja lähteiden ja oman osaamisen karttumisen myötä nämä arvoitukset silloin tällöin ratkeavat. 

Vesimylly patorakennelmineen Sotkamon Juuanjoessa Korholanmäellä. Lähde Finna

Tai sitten eivät ratkea. Tällainen  ratkaisematon mysteeri omassa tutkimuksessani on ollut äidinpuoleisesta suvusta Sotkamosta löytyvä Axel Huofwansson Löhönen s. 1733.  Olen tätä Löhöstä jäljestänyt jo useita vuosia ja vaikka hänen tekemisensä Sotkamossa ovat hyvin selvillä, on edelleen epäselvää, mistä hän tuli ja kuka hän oikein oli miehiään. 

Axel Huofwansson Löhönen oli ”bondedrengen” eli isäntärenki ja jo 29 vuoden ikäinen, kun hän vuonna 1762 avioitui Sotkamon Nuasjärven (Korholanmäen) Immolaan (Nuasjärvi 11) Lauri Korhosen vävyksi naimalla tämän Maria-tyttären. Axel Huofwansson on merkitty Immolaan Sotkamon rippikirjassa 1757-64, mutta hänellä ei ole merkintöjä ehtoollisella käynnistä. (Tämä on hieman tulkinnanvaraista, sillä vaimolla on merkinnät marraskuusta 1761 alkaen, ja niillä ehkä tarkoitetaan myös Marian puolisoa). Tässä rippikirjassa hänellä ei ole mainittu sukunimeä eikä syntymävuotta. Myöskään katekismuksen osaamismerkintöjä ei ole hänelle tehty. Toisaalta ei ole mainintaa esimerkiksi kreikanuskoisuudesta ja koska hän on luterilaisen seurakunnan rippikirjassa, voidaan olla melko varmoja hänen luterilaisuudestaan. Vihkimerkinnässä hän esiintyy sukunimellään.

Myös ammattimääre isäntärenki on kiinnostava. Isäntärenki on isännän tehtäviä hoitava renki. Oliko vanhaisäntä Lauri Korhonen jo niin iäkäs tai sairas, että hän tarvitsi tilaa hoitamaan isäntärengin? Lauri oli s. jo 1703 eli oli kuusissakymmenissä Axelin tullessa, mutta Laurilla oli myös kolme poikaa, Sven s. 1734, Juho s. 1746 sekä Antti s. 1750,  joten isäntäpotentiaalia olisi voinut olla omasta takaa ainakin vanhimman pojan ollessa jo kolmissakymmenissä eli samoja ikiä Axelin kanssa.

Seuraavassa rippikirjassa 1765-72 mysteerimiehellämme on nimenä Axel Löhönen, ripilläkäyntimerkintöjä loppuvuodesta 1765 alkaen ja  hänelle on merkitty syntymävuosi 1733.

Avioliitto Marian kanssa jäi lyhyeksi, sillä vaimo kuoli jo toukokuussa 1765.  Kaksi lasta kuolivat molemmat pieninä. Viiden vuoden kuluttua Axel avioituu uudelleen Marketta Olavintytär Ilkon kanssa. Morsian löytyi läheltä, tarkemmin samasta talosta, sillä Marketan ensimmäinen aviomies oli Axelin kuolleen vaimon veli Sven, joka oli kuollut 1765, vain 31-vuotiaana.  Svenillä ja Marketalla oli 4 lasta, mutta Axelin ja Marketan liitto jäi lapsettomaksi,  sillä vaimo kuoli jo 8 kuukauden avioliiton jälkeen joulukuussa 1770 synnyttäessään kuolleen tyttären.  Kolmanteen avioonsa Axel asteli noin neljän vuoden kuluttua nuasjärveläisen Eeva Sipintytär Korhosen kanssa. Tästä aviosta syntyi 5 lasta. 

Kun Immolan vanhaisäntä Lauri Korhonen kuoli 1773, tuli Axelista isäntä taloon. Kun isännyys sitten siirtyi Juho Laurinpoika Korhoselle (s. 1746) väistyi Axel talosta ja perusti uudistaloksi Nuasjärvi nro 20 Juuva (Juuwa) -nimisen talon, jonne hän muutti kolmannen vaimonsa kanssa. Axel kuoli 59-vuotiaana 1792 ja hänen vaimonsa Eeva eli vuoteen 1819 saakka. Kaikki Sotkamon Löhöset ovat tämän parin jälkeläisiä.

Sotkamon rippikirjoista ei löydy vastausta siihen, milloin ja mistä Axel tuli Immolaan. Häntä ei mainita renkinä muualla seurakunnassa ennen vihkimistään Marian kanssa. Mielenkiintoista on, että ensimmäisen avion kahden tyttären kummeina oli kajaanilaisia merkkihenkilöitä. Myöhempien lasten kohdalle kummit ovat enimmäkseen Korhosia ja Kärkkäisiä Nuasjärven lähitaloista, naapureita ja lähisukua, kuten yleensä taisi olla tapana. Kiinnostavaa on siis pohtia, mikä yhteys Axelilla oli Kajaanin postimestari Ander Uhlwijkiin, Tallgreneihin, Qweflandereihin, Frosteruksiin ja Steckmanneihin, jotka kaikki ovat kummeina ensimmäisille lapsille. Kajaanin rippikirjasta 1729-50 ei löydy vihjettä, harmillisesti 1751-61 puuttuu ja kun seuraava kirja alkaa 1762, on Axel jo Sotkamossa astumassa avioon. Myöskään kaupungin historiasta löytyvistä asukasluetteloista ei löydy Axelia. 

Nimistötutkimus vetää niin ikään vesiperän. Kainuussa ei Löhönen-nimeä ole ennen Axelia, eikä koko Suomessakaan. Yksittäinen esiintymä löytyy  Familysearchin kautta Ruskealan Särkisyrjästä, joka on Kiteen korkeudella rajan Venäjän puolella. Tämä voisi olla Axelin tulosuuntana mahdollinen. Karjalaista ja savolaista nimistöä ja muuttoliiketta tutkineen Veijo Saloheimon lukuisista teoksista ei lainkaan löydy Löhönen-sukuisia. Myöskään vienalaisista sukunimistä (esim. Pöllä 1995) sitä ei löydy. Konsultoin asiasta karjalaisen nimistön tutkijaa Denis Kuzminia, joka ei löytänyt sukunimeä Löhönen karjalaisesta nimistöstä. Voi tietysti ollakin, että sukunimi annettiin vasta Sotkamossa ja kyseessä olikin laiskanpulskealle rengille annettu ”köllinimi” eli lisänimi. 

Axelin etunimi on kainuulaisittain epätyypillinen tuohon aikaan ja patronyymi vielä epätyypillisempi. Huofwansson voisi olla ruotsinnos karjalaisesta patronyymistä Huovananpoika (Huo(h)vana = Feofan). Saattaa tietysti olla että kyseessä oli huovin eli ruotsinvallan aikaisen sotamiehen tai ratsumiehen perillinen. Suuressa nimikirjassa (Otava, Keuruu 1984) Pirjo Mikkonen ja Sirkka Paikkala eivät viittaa sellaiseen versioon ainakaan suoraan, vaan todennäköisimmin nimi olisi silloin tyyliä Huovila, Huovilainen tai Huovinen. 

Axel siis tuli vävyksi Nuasjärven Korholanmäen Immolaan, jolla on pitkät ja mielenkiintoiset perinteet.

Immolan talo Sotkamossa. Kuvan lähde

”Perimätiedon mukaan Korholanmäen Immola on alkujaan ollut ruotsinvallan aikaan kruununvoudin torppa. Itsellinen talo on ollut todistettavasti jo 1700 – luvulla, ja Immola 11 Korholanmäki on muuttunut isojaossa 7 Korholanmäeksi. 1800-luvulla talon nykyäänkin omistavan suvun esi-isällä on ollut kauppiaan verta jota harjoitettiin aina Venäjän Vienaa myöten. Kauppiastoiminta toi varallisuutta, jolla pienestä talosta kasvoi suurempi 1800 – luvun lopulla. Parhaillaan taloon kuului kylältä mm. Hanhila, Kivirinta ja Soidinaho.  Immola on tosiaan vanha asuinpaikka ja sitä todistaa on mm. suola-astia vuodelta 1703.”

Viittaus Vienan-kauppaan on kiinnostava, mutta ei taida liittyä Löhösiin, sillä talo siirtyi 1800-luvun alussa Korhosilta Määtille ja sittemmin Piiraisille. 

Myös Axelin uudistalon nimi on mysteeri, sillä se ei ole tavallinen sotkamolaiseksi nimeksi. Ehkä Juuva viittaa jollain lailla Axelin lapsuuden paikkoihin? Pääkuvan mylly lienee sijainnut talon lähistöllä Juu(v)anjoella.

Etsintä jatkuu, ehkä Axelin salaisuus jossain vaiheessa paljastuu?

Lähteet:

Vihkimerkintä  1. avio Sotkamon seurakunnan arkisto – Vihittyjen luettelot 1750-1836 (IEb:1), jakso 133: Wigde 1762; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6158513 / Viitattu 30.10.2020

Vihkimerkintä 2. avio Sotkamon seurakunnan arkisto – Vihittyjen luettelot 1750-1836 (IEb:1), jakso 138: Vuosi 1769 vihityt päättyy, vuosi 1770 vihityt alkaa; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6158518 / Viitattu 14.11.2020

Vihkimerkintä 3. avio Sotkamon seurakunnan arkisto – Vihittyjen luettelot 1750-1836 (IEb:1), jakso 140: Wigde 1773-1774 ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6158520 / Viitattu 14.11.2020

Sotkamon seurakunnan arkisto – Rippikirjat 1757-1764 (IAa:5), jakso 13, sivu 13: Nuasjärvi N:o 11, Immola ; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6161503 / Viitattu 14.11.2020

Sotkamon seurakunnan arkisto – Rippikirjat 1765-1772 (IAa:6), jakso 13, sivu 13: Nuasjärvi, No 11 Immola; Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=6161691 / Viitattu 14.11.2020

Muut Sotkamon rippikirjat 

Juha Rädyn sukututkimus Axelin jälkipolvista

Keskustelua Axelin arvoituksesta Sukuforumilla 

Immolan talosta https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10138/45094/KAIra_1_2008_osa_2_s.167-380.pdf?sequence=3

Käden taitoja monessa polvessa

Viime aikojen sukututkimus on pyörinyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Norrbottenissa Nederkalixin alueella.  Muuttoliike Norrbottenista oli ilmeisen vilkasta ainakin Tornion seudulle ja Oulun alueelle. Minäkin jäljitin sieltä tullutta esi-isääni Carl Jacobsson Svanbergiä s. 1770 ja samalla tulin kirjanneeksi sukua laajemminkin.

Sukutaulua Landineista ja Svanbergeistä täällä.

Sukunimien vaihtelu aiheuttaa usein sukututkijalle päänvaivaa, niin tässäkin. Oulussa, jonne  Carl muutti 1788, hän esiintyy systemaattisesti sukunimellä Svanberg. Ruotsin puolen kirjoista käy ilmi, että nimi Svanberg tulee hänelle hänen äitinsä suvusta. Carlin isän Jacob Zachriassonin ensimmäinen vaimo oli Karin Nilsdotter, jonka perhe käytti sukunimiä Svanberg, paitsi yksi hänen veljensä oli Ytterberg (suku oli Ytterbyn kylästä). Jacob esiintyy useimmiten ilman sukunimeä, mutta paikoitellen nimellä Landberg. Kun puoliso Jacob avioituu uudelleen Karinin kuoltua, toisen avion lapset käyttävätkin sukunimeä sitten Landin (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)?

Carlin lisäksi myös hänen sisaruspuoliaan tuli Ouluun. Perheelle tunnusomaista olivat käsityöläisammatit. Isä Jacob oli pitäjän veneentekijä (socknebåtmakare), Carl itse oli sorvari ja teki laivaköysistöön tarvittavia plokeja eli pylpyröitä, hänen sisarpuolensa avioitui satulasepän kanssa ja tästä eteenpäin tässä perheessä oli satulaseppiä ainakin neljässä polvessa peräkkäin.  Carlin omista jälkipolvista löytyy mm. sorvareita, pläkkimaakareita ja köydenpunojia, kaikki lähes kokonaan kadonneita ammatteja nykyisin.

Satulamaakari

Kuvassa satulasepän työvälineitä 1700-luvun loppupuolelta. Denis Diderot 1763. Lähde.

Monta arvoitusta silti jäi tutkittavaksi tulevaisuuteen. Mistä tuli Nederkalixiin Carlin isä veneentekijä Jacob Zachriasson s. 1724, joka käytti myös sukunimeä Landberg (ilmeisesti asuinpaikkansa Landetin mukaan)? Ja mistä oli kotoisin Carlin vaimo Helena Hällström s. 1770, joka oli ensin hushollerskana ja sitten vaimona plokintekijä, sorvari Carl Svanbergillä Oulussa? Tutkimus jatkuu.

 

 

Esineitä ennen meitä – teologiankirja 1700-luvulta

Sain vanhoja kirjoja keräilevältä pariskunnalta Virroilta uteliaisuutta ruokkivan kysymyksen Wacklinien tiimoilta. Heidän omistukseensa on päätynyt 1700-luvulla julkaistu kirja Institutiones Theologiae Practicae. Kirjan on kirjoittanut Anders Knös ja sen on julkaissut Holmiae vuonna 1768. Kirjassa on ollut kaksi osaa, yhteensä yli 1000 sivua, ja heillä on kappale kirjan toista osaa.
Kirjan kansilehti
 
Kiinnostavaa kirjassa oli tämän blogin kannalta sen omistajien nimikirjoitukset. Kirjeessään Virroilta kysyjät miettivät miten nämä herrat toisiinsa mahtoivat liittyä.
 
Kirjan esilehdellä on kolme nimeä, arvatenkin kirjan aikaisempien omistajien omakätisesti sinne kirjailemat. Gerhard Snellman, H. Piponius ja Nathanael Wacklin.
Nimikirjoitukset
 
Ensinnäkin omistuskirjoitus on tunnistettu ja se kuuluu 1748 syntyneelle Gerhard Gerhardinpoika Snellmanille.  Nimikirjoitus varmistus tehtiin vertaamalla allekirjoituksia Piippolan seurakunnan tilikirjoissa oleviin Gerhard Snellmanin nimikirjoituksiin. Kyseessä onkin Piippolan seurakunnan ensimmäinen sielunpaimen, jonka vaikeahkon nimen piipposet väänsivät muotoon ”Körkeli Snellman”. Suomalaiseen kulttuurihistoriaan Gerhardin jättämä jälki oli suuri, sillä hänen poikansa Christian Henrik oli suomalaisen kielen ja kansallistunnon sekä oman rahan puolestapuhujan J.V. Snellmanin isä. Alla olevassa Kirjastovirman linkissä on hauskoja tarinoita tästä Körkelistä.
 
Keskellä sivua lukee H Piponious (Piponius vielä varmuuden vuoksi toistettu kahteen ylimääräiseen kertaan).
 
Ylioppilasmatrikkeli tunnistaa kaksi H. Piponiusta, joista toinen, Henrik Gabriel, opiskeli 1830-luvulla Helsingin yliopistossa. Tämän Piponiuksen äiti oli Anna Jakobina Snellman, jota yllättäen osoittautuu yllä mainitun Gerhard Gerhardinpoika Snellmanin tyttäreksi!. Voidaan siis hyvällä syyllä olettaa, että kirja kulkeutui Gerhardilta hänen tyttärenpojalleen. Henrik Gabriel toimi Oulussa yläalkeiskoulun opettajana ja kuoli siellä naimattomana vuonna 1847.
 
Kolmas omistaja on merkinnyt nimensä kirjan esilehden oikeaan alaneljännekseen, jossa lukee:
Nathanael Wachlin
O?negaf?
Gerh. Snellman
 
Erityisen kiehtovaa oli nähdä Nathanaelin nimikirjoitus lähes 250 vuoden takaa. Nathaneal Samuelinpoika Wacklin syntyi Laihialla 8.12.1753, jossa hänen isänsä toimi kirkkoherrana. Kirkkoherralle ja hänen puolisolleen Elisabet Björmanille syntyi Laihialla viisi tytärtä ja kolme poikaa. Kaksi tytärtä ja todennäköisesti kaksi poikaa kuolivat pieninä, ja Nathanael näin ollen pojista ainoana varttui aikuisikään.
Wacklin Samuel muotokuvaBjörman Elisabeth muotokuva
Muotokuvat Nathanaelin vanhemmista Samuel Wacklinista ja hänen vaimostaan Elisabet Björmanista on maalannut Isak Wacklin. Kuvat Ateneumin kokoelmista.
 
Natanael opiskeli Vaasan triviaalikoulussa 1764-1769, jonka jälkeen kevätlukukaudesta 1770 alkaen Turun yliopistossa, jossa hänet kirjattiiin Pohjalaisen osakunnan jäseneksi. Opinnot jäivät kesken, sillä hän kuoli ylioppilaana kotonaan Laihialla 10.8.1773, vain 19 vuoden ja 8 kk ikäisenä.
 
Olivatko Gerhard ja Nathanael opiskelutovereita? Gerhard Snellman oli Nathanaelia noin 5 vuotta vanhempi ja hän aloitti opintonsa Turussa  jo 1763, ollen myös Pohjalaisen osakunnan jäsen. Hän valmistui papiksi tammikuussa 1771 ja siirtyi silloin apupapiksi Tervolaan. Käytännössä Natanael ja Gerhard näyttävät olleen yhtä aikaa Turussa vajaan vuoden verran. 
 
Saattaahan olla että kyseessä oli teologian oppikirja, jonka valmistuneet sitten möivät nuoremmille ”teineille”. ja näin kirja päätyi Snellmanilta Wacklinille ja jollain muotoa takaisin Snellmanille Nathanaelin kuoltua.
 
Koska kirja on oletettavasti myöhemmissä vaiheissa kulkeutunut Snellmanilta Piponiukselle, voitaisiin myös arvella että kirjan ostikin Nathanael Wacklin ja se kulkeutui Snellmanille myöhemmin, ehkä Nathanaelin kuoleman jälkeen? Mitään sukuyhteyttä en pikaisella selaamisella onnistunut herrojen välille löytämään, mutta sellainen saattaa hyvin olla olemassa.
 
Tuo keskirivin ” negaf” tms. saattaa olla avain arvoitukseemme mikä on kirjan reitti Wacklinilta Snellmanille tai toisinpäin. Rivin ensimmäisen O-kirjaimen voisi tulkita Gerhardin lennokkaan G-kirjaimen yläkiekuraksi, jollainen muissakin hänen nimikirjoituksissaan on havaittavissa. Toistaiseksi arvoitus on ratkaisematta, ehkäpä joku lukijoista tunnistaa termin?
 

Merikapteeri Dorothea Maria Lösch

Avainsanat

, ,

Viimeviikkoisella käynnillä Ateneumin taidemuseossa askeleet nousivat kolmanteen kerrokseen. Kun Sam Vannin värikylläisistä töistä oli hieman toivuttu, huomio siirtyi kolmannen kerroksen kokoelmanäyttelyyn salissa 24.

Ja mitä siellä olikaan: Vierekkäin, saman oviaukon molemmilla puolilla kaksi Isaac Wacklinin maalaamaa muotokuvaa. Muistelen että ainakin toinen olisi ollut esillä Sinebrychoffin museon Wacklin-näyttelyssä 2008, mutta kyllä ne upeasti sykähdyttivät edelleen. Vasemmalla puolella oli Mrs. Heckfordin muotokuva, josta olenkin jo kirjoittanut. Niin vaaleanvihreä, kevyt ja keimaileva pitseineen ja koristeellisine kehyksineen. Ja oven oikealla puolella tummissa, yksinkertaisen karuissa mustissa puukehyksissä muotokuva vuodelta 1755 tummaan koruttomaan asuun pukeutuneesta Dorothea Maria Löschistä (1730-1799).

Wacklin_Losch

Dorothea, taiteilijan vaimon sisar, oli aviossa Suomessa ja asui perheineen Suomessa Kemiön Söderlångvikin kartanossa Mårten Johaninpoika Thesleffin puolisona. Mårtenin ammatiksi mainitaan Dykeriinspektor. Nyt oli hieman aikaa selvittää, mikä Dorothea oli naisiaan.

Minulle uutta oli Dorothean maine Ruotsin historian ensimmäisenä naispuolisena merikapteenina. Tuon arvon hän sai otettuaan komentoonsa ja pelastettuaan Armida-laivan, jonka upseerit oli tapettu, haavoittuneet tai laivansa hyljänneet, Ruotsinsalmen taistelussa Kotkan edustalla heinäkuun 9. päivä 1790. Dorothea oli laivalla miehensä mukana kun laiva joutui taisteluun. Kuningas Kustaa III palkitsi Dorothean seremoniallisella merikapteenin arvonimellä, mikä oli tuon ajan naisille ennenkuulumatonta.

Muotokuva, joka on maalattu 45 vuotta ennen tuota taistelua, henkii mielenkiintoisella tavalla arvovaltaa, päämäärätietoisuutta ja sotilaallisuutta, vaikka Dorothea oli kuvaa maalattaessa vasta 25-vuotias. Dorothean vanhemmat olivat tukholmalainen kultaseppä Henrik Jakob Losch ja vaimonsa Dorothea Maria Beyms.

Dorothea avioitui 14. lokakuuta 1756 Tukholmassa Mårten Johan Thesleffin kanssa, joka syntyi 1705 ja kuoli 1777. Avioliitto oli Mårtenin kolmas. Perheelle on tiedossa vain yksi lapsi, Kallista Thesleff (s. 1758 Dragsfjärdissä Suomessa ja kuoli Turussa 1783), joka hänkään ei elänyt kovin vanhaksi. Kallista ehti avioitua ennen kuolemaansa 23. joulukuuta 1781 Turussa Johan Tennbergin (1749-1809) kanssa ja pariskunnan poika Johan Adolf Tennberg  syntyi 1783 ja kuoli 1861.

Mårten Johanin isän, majuri Mårten Thesleffin edesottamuksista kerrotaan täällä.

Dorothea kuoli Tukholmassa Serafimen sairaalassa 2. helmikuuta 1799, 69-vuotiaana.

Aiheesta muualla:

Myös Kaisa Kyläkoski on blogannut 2009 samasta henkilöstä:

Ossian Mestertonin sukututkimus sisältää tietoja mm. tästä Thesleff-perheestä.

Ateneumin tiedot teoksesta.

Sukeltaja-lehdessä vuodelta 1997 on juttu Dorotheasta (jutussa puhutaan kyllä virheellisesti Teresiasta) ja muista neuvokkaista naisista merillä s. 16 alkaen.